ilevich
Naimapuuhat 2-näytöksinen huvinäytelmä
ENSIMÄINEN NÄYTÖS
Poikamiehen huone.
I Kohtaus.
PODKOLESIN (yksin, venyy sohvalla piippu hampaissa.) Kun sitä näin yksinään joutoaikana alkaa miettiä, niin tuntuupa siltä kuin lopultakin pitäisi naida. Ja todellakin. Elät ja olet yksinäisenä ja sitten käy viimein kaikki niin ilettäväksi. Taaskin olen laiminlyönyt syömisen. Ja kaikkihan näyttää olevan jo kunnossa. Naittaja-ämmäkin on jo kolme kuukautta käynyt luonani. Itseänikin alkaa tässä jo ruveta hävettämään. Stepan hoi!
II Kohtaus.
Podkolesin, Stepan.
PODKOLESIN. Eikö Fjokla ole vielä tullut?
STEPAN. Ei.
PODKOLESIN. Kävitkö sinä räätälin luona?
STEPAN. Kävin.
PODKOLESIN. No, ompeleeko hän hännystakkiani?
STEPAN. Ompelee.
PODKOLESIN. Joko hän on pitkällekin ehtinyt?
STEPAN. Melkoisen pitkälle. Napinläpiä näkyi alkavan tehdä.
PODKOLESIN. Mitä sanoit?
STEPAN. Sanoin: Napinläpiä näkyi alkavan tehdä.
PODKOLESIN. Eikö hän kysynyt, mihinkä se herrasi hännystakkia tarvitsee.
STEPAN. Ei, ei se kysynyt.
PODKOLESIN. Kenties hän sanoi: eiköhän se herrasi vaan aijo mennä naimisiin?
STEPAN. Ei, hän ei puhunut mitään.
PODKOLESIN. Mutta tokihan näit siellä verstaassa muitakin hännystakkeja? Hänhän näet tekee niitä muillekin.
STEPAN. Kyllä minä näin. Paljon siellä näkyi hännystakkeja riippuvan.
PODKOLESIN. No verka kuitenkin oli huonompaa noissa muissa hännystakeissa.
STEPAN. Somempaa se on teidän takissanne.
PODKOLESIN. Mitä sanoit?
STEPAN. Sanoin: Somempaa se on teidän takissanne.
PODKOLESIN. Hyvä. Mutta eikö hän kysynyt, mitä varten se herra noin hienosta verasta hännystakkia teettää.
STEPAN. Ei.
PODKOLESIN. Eikö hän puhunut mitään sellaista kuin että eiköhän se vain aio mennä naimisiin.
STEPAN. Ei, ei puhunut mitään.
PODKOLESIN. Sanoit kaiketikin hänelle, mikä arvo minulla on ja missä virassa olen.
STEPAN. Sanoin toki.
PODKOLESIN. No, mitä hän vastasi.
STEPAN. Sanoi: Tahdon koettaa parastani.
PODKOLESIN. Hyvä on. Saat mennä.
(Stepan poistuu).
III Kohtaus.
PODKOLESIN (yksin.) Luulen, että musta hännystakki sopii minulle parhaiten. Värilliset takit soveltuvat sihteereille, nimineuvoksille ja muille sen kaltaisille. Niiden, jotka ovat korkeammalla virka-asteella, on pidettävä huolta siitä… mitenkä se taas olikaan… kas kun unhotin tuon sanan ja niin hyvän sanan sitte… unhotin kuin unhotin. Niin, hyvä mies, pörhistelepä miten hyvänsä, hovineuvos on toki saman arvoinen kuin eversti, vaikk'ei sillä olekaan olkalappuja. Stepan hoi.
IV Kohtaus.
Podkolesin ja Stepan.
PODKOLESIN. No, ostitko kenkämustetta.
STEPAN. Ostin.
PODKOLESIN. Mistä puodista, siitäkö, josta neuvoin, siellä Vosnesenskin kadulta?
STEPAN. Niin. Siitä samasta.
PODKOLESIN. No, onko se hyvää.
STEPAN. Kyllä se on hyvää.
PODKOLESIN. Oletko koettanut kiilloittaa kenkiä.
STEPAN. Olen.
PODKOLESIN. No, kiiltävätkö.
STEPAN. Kiiltävät.
PODKOLESIN. No, eikö siellä puodissa kysytty, että mitä varten se herra sellaista kenkämustetta?
STEPAN. Ei kysytty.
PODKOLESIN. Kenties kauppias sanoi: eiköhän se herra vain tuumi mennä naimisiin.
STEPAN. Ei, ei sanonut mitään.
PODKOLESIN. Hyvä. Mene huoneeseesi!
V Kohtaus.
PODKOLESIN (yksin.) Luulisi, että saappaat ovat vähäpätöinen asia, mutta jos ne ovat huonosti tehdyt ja kiilloitetut, niin etpä, totta vie, paremmassa seurassa saakaan arvosi mukaista kohtelua. Ja mikä vielä ilettävämpää, jos sattuu olemaan käsniä jaloissa. Olisin valmis kärsimään vaikka mitä, kunhan vain ei noita käsniä olisi. Stepan hoi!
VI Kohtaus.
Podkolesin ja Stepan.
STEPAN. Mitä suvaitsette.
PODKOLESIN. Sanoitko suutarille, että ei saa olla käsniä.
STEPAN. Sanoin.
PODKOLESIN. No, mitä hän vastasi.
STEPAN. Sanoi: hyvä on.
(Poistuu.)
VII Kohtaus.
Podkolesin, sitte Stepan.
PODKOLESIN. Mutta kyllä tässä naimisessa on hommaa, onpa, hitto vie! Saa siinä puuhata toisenkin kerran ennenkuin kaikki on kunnossa. Ei, saakeli soikoon, se ole niin helppoa kuin sanotaan. Stepan hoi! (Stepan tulee.) Tahdon sinulle vielä sanoa…
STEPAN. Ämmä on tullut.
PODKOLESIN. Ahaa, vai tuli, käske tänne. (Stepan menee.) Kyllä tämä on… vaikea asia.
VIII Kohtaus.
Podkolesin ja Fjokla.
PODKOLESIN. A-a-a. Hyvää päivää, hyvää päivää, Fjokla Ivanovna. No, mitä, kuinka asiat menestyvät, ota tuoli ja istu ja kerro sitte. No, mikä hänen nimensä taas olikaan, Malanja?..
FJOKLA. Agafja Tihonovna.
PODKOLESIN. Niin, niin. Agafja Tihonovna. Ja varmastikin neljänkymmenen ikäinen vanhapiika?
FJOKLA. Ei toki, ei läheskään. Kunhan kerran menette naimisiin, niin joka päivä tulette ylistämään ja kiittämään.
PODKOLESIN. Sinä valehtelet, Fjokla Ivanovna.
FJOKLA. Olen jo liian vanha valehtelijaksi, hyvä isä. Koiran tapa on valehdella.
PODKOLESIN. Entäpä myötäjäiset, myötäjäiset. Kerroppa vielä kerta.
FJOKLA. Ahaa, myötäjäiset: Kivitalo Moskovan kaupunginosassa, kaksikerroksinen kivitalo, sellainen tuottava talo, että ei uskoisi: yksistään kauppias maksaa vuokraa 700 ruplaa kauppahuoneustostaan, olutpuoti taas vetää paljon yleisöä puoleensa; kaksi puista sivurakennusta, toinen kokonaan puinen, toinen kiviperustuksella, tuottavat molemmat neljäänsataan ruplaan vuodessa. Sitä paitsi on kasvitarha Viipurin kaupunginosassa, joka jo kolmatta vuotta on vuokrattu kauppiaalle kaalimaaksi, sellainen raittiusmies tuo kauppias, ei tippaakaan väkevää ota suuhunsa. Hänellä on kolme poikaa, kaksi naimisissa ja kolmannesta hän sanoo: "hän on vielä nuori, istukoon vielä tiskin takana jotta itselläni olisi huokeammat päivät, vanhuus näet alkaa vaivata."
PODKOLESIN. No, minkänäköinen se morsian oikeastaan on?
FJOKLA. Kuin puhdistettu sokeri. Niin suloinen, ettei voi sanoin selittää. Kyllä tulette olemaan tyytyväinen aivan tuohon asti (näyttää kaulaansa), ystävillenne ja vihamiehillenne tulette sanomaan: "Kelpo nainen se Fjokla Ivanovna, suuret kiitokset ansaitsee!"
PODKOLESIN. Niinpä niin, mutta hän ei ole kuitenkaan upseerin tytär.
FJOKLA. Kolmannen luokan kauppiaan tytär. Ja sellainen sitte, ettei hän tuottaisi häpeää kenraalillekaan. Kauppiaasta ei tahdo kuulla puhuttavankaan. "Aatelismies minun pitää saada, olipa hän sitte näöltään