huonoilta teiltä."
"Huonoilta teiltä?!" huusi Helena.
"Niin, huonoilta teiltä", kivahti Sepherl, "minä sanon huonoilta teiltä, koska ne vievät syrjään kunniallisuudesta ja rehellisyydestä. Kahdesta täytyy toki toisen olla petetty, eikö niin? Ja kuka se nyt on, se on helppo kysymys! Mitä sitte tahdot tuosta rikkaasta talonpojasta? Ehkä huvia, sillä vakavampaan ei se kuitenkaan voi viedä. Tämä on jo kyllin huonosti tehty naisihmiseltä eikä ole rehellistä sitä kohtaan, jolla on vakavat aikeet, sillä kunniallisesti voi kuulua vain yhdelle elämänsä aikana. Vai haluatko sinä niitä parittain ikiajoiksi?!"
"Huh! Ompa sulla suuta! En kuitenkaan voi loukkautua sanoistasi. Tiedänhän, että sitä kohtaan, jotka ovat useampain mieshenkilöiden suosiossa, pursuaa kateus teistä, joille tuo yksi ainokainen koko elämänajaksi ei konsanaan tahdo ilmestyä! Ylipäänsä en ymmärrä miten sinä tuosta niin voit kiehua! Voihan sinulle olla hyväkin että rikon välini Muckerlin kanssa, kenties sinä sitten pääset vetämään hänen kanssaan yhtä köyttä."
"Minä sanon sinulle", huusi Sepherl vihasta hehkuen, "sanon sinulle että sinä et ensinkään ole hänen arvoisensa, sinä räähkä letukka! Ja sen saat kans tietää, että minä en enää milloinkaan seurustele sinun kanssasi." Hän juoksi moniaita askeleita poispäin.
"Mene hiiteen, jos haluat! Mikä sinä sitten luulet olevasi, että minun täytyisi pitää sinun ystävyyttäsi armona?!"
Vaieten juoksivat kumpikin tietä pitkin, perätysten.
Helena puri huuliaan. Hetkisen kuluttua hän huusi: "Sepherl, kuule!"
"Mikä hätänä?" kysyi Sepherl pysähtymättä ja päätään kääntämättä.
"Ethän kuitenkaan puhune tämänpäiväisestä tapahtumasta muille ihmisille? Sano, ethän?"
"Ellei minulta siitä kysellä, niin en puhu!" kuului kuiva vastaus.
Mutta Sepherliltä kyseltiin vallan pian. Hänen ja Helenan välinen kylmyys pisti ensiksi vanhan Matznerin Reslin silmään ja tämä toi havaintonsa oljenpunojattaren tietoon, joka ilmotti siitä Muckerlille ja lopuksi teki hyvin painavan kysymyksen: salliko hän kaiken sen päälle, mitä jo oli antanut itselleen tapahtua, vielä tuonkin tulla?
Muckerl selitti niin päättäväisesti kuin suinkin kykeni, ettei hän ollut asiaa miettinyt ja että hän aikoi puhella siitä tytön kanssa niinkuin asia vaatii. Hän lähtikin jo samana iltana kävelemään kuolleeseen metsään päin; mutta kun metsikkö tuli näkyviin, ei hän tullutkaan sinne menneeksi. Arkailiko hän Tonin tapaamista vai pelkäsikö hän näin äkkitapaamalla kenties näkevänsä enemmän kuin hänelle saattoi olla mieluista? Siitä hän ei tehnyt tiliä itselleen, arveli vain, että oikeastaanhan hänellä olikin puhuttavaa yksistään tytölle. Hän istuutui lähellä metsää olevalle pienelle kivikasalle odottelemaan Helenaa palaavaksi. Kun hän vihdoin huomasi hänen tulevan, nousi hän ylös ja meni häntä vastaan.
Kun Muckerl jäi seisomaan Helenan eteen, otti tämä vieläkin yhden askeleen häntä kohden ja seisoi niin lähellä, että hänen olisi pitänyt katsoa ylös nähdäkseen tytön silmät; mutta Muckerl ei kohottanut päätään, vaan sanoi hiljaa:
"Minulla olisi puhumista sinulle."
"No puhu!"
"Minä tiedän mistä sinä olet tulossa."
"Ei se ole mikään konsti. Jokainen tietää mistä tämä tie tulee."
"Tarkotan, että minä tiedän kenen luota sinä tulet, kenen kanssa olit."
"No kenen?"
"Sternsteinin pojan kanssa sinä siellä kuljeksit."
"Entäs sitte?"
"Sitä minä en aio kärsiä!"
"Ikäänkuin sinä ylipäänsä siitä välittäisit! Etpä tietenkään!"
"Mitä sanot?" kysyi pieni mies kiihtyneellä äänellä, harmistuneena tytön lyhyistä vastauksista. "Mitä sanot? Ettenkö minä siitä välittäisi? Minäkö?! Enkö ollut kuin pilvistä pudonnut, kun äitini otti asian puheeksi?!"
"Vai siten – äitisi kiihottaa sinua siis minua vastaan? Hyvä että tiedän."
"Älä sinä puhu mitään äidistäni, sillä et pääse mihinkään. Äitini on kunniallinen vaimo – "
"Olkoon vaikka kymmenen kertaa kunniallisempi", huusi Helena, "sen vuoksi en minä silti ole mikään huono ihminen! Koko kylässä on tuskin ainoatakaan, jonka olisin kuullut syyttävän minua huonoksi!"
"Niinkö? Ja osottaako se kunniallisuutta ja rehellisyyttä ja kunnollisuutta, että sinä seurustelet toisen kanssa?"
"Kun seurustelin – minä sanon kun – niin seurustelin vain yhden kanssa. Mistään toisesta en tiedä mitään!"
"Mistään toisesta et tiedä mitään? Kuka minä sitten olisin, kun en kerran ole se yksi, jonka kanssa sinun on pidettävä seuraa?"
"Jonka kanssa minun on pidettävä seuraa? Kuulehan Muckerl, nyt minä huomaan hyvin, että oikein tahdot olla mustankipeä, ja siihen ei sinulla kuitenkaan ole mitään oikeutta."
"Enkö ole sinun armaasi?"
"Olit ehkä, saatat olla vieläkin, tai et ole milloinkaan ollut. Armaaksi sanoo ajurikin ravintolan tarjoilijatarta, ja sinne hän joka pyhäpäivä vaeltaa. Armaasta paljo puhutaan, mutta se ei merkitse mitään."
"Ja sinä puhut kanssa nyt vain senvuoksi, kun et tiedä mitä sanoisit! Alusta pitäen en ole tarkottanut muuta kuin että tulisit vaimokseni ja sinun käytöksestäsi päättäen olen kuvitellut että olet siihen myöntyväinen; ja minä en usko, ettet sinä olisi ensinkään käsittänyt kosiskelemistani tai että olisit sen ymmärtänyt toisin, sillä jokainen tyttö on jo ennen sitä aikaa, jolloin hän vetää ensimäisen kengän itse jalkaansa, siksi viisas että sellaiset asiat tuntee. Ja jos luulet ettei koko kylässä ole ainoatakaan, joka sanoisi sinua huonoksi, niin erehdyt! Yhdestä ainoasta koko kylä tosin vähät välittää, ja millä kannalla asia meidän kahden kesken on, se ei myöskään saata sinua pahaan huutoon; mutta huonosti sinä kuitenkin siitä huolimatta menettelet minua kohtaan, kun selkäni takana palkitset minun rehellisen tarkotukseni niin huonosti!"
"Tuki nyt suusi ja avaa korvasi, jotta ilmotan sulle missä suhteessa oikeastaan olemme toisiimme. Siitä että tulisin vaimoksesi ei meidän kesken, jos oikein tahdot muistella, ole ollut milloinkaan puhetta! Lahjoja olet minulle antanut ja kutsunut minua teille, siinä kaikki! Sen olet tehnyt vapaaehtoisesti, kerjännyt en ole sulta niin mitään, enkä tunkeutunut teidän tiellenne. Etten ole lahjotettuja vaatekappaleita hylkinyt enkä hyviä paloja pöytänne ääressä pilkkana pitänyt, senkin voi lukea minulle pahaksi vain se, joka ei ole nähnyt minun alastomana ja nälkäisenä juoksentelevan täällä ympäriinsä. Mutta siitäkö syystä en saisi olla sulle tyly? Koira ei murise sille, joka sitä silittelee ja ruokkii. Olisihan minun pitänyt ajatella ettet yksinomaan tarkottanut tehdä minulle hyvää työtä, mutta en minä voinut sitä muuksikaan ottaa, sillä tähän päivään saakka olet antanut minun mitään kysymättä kuljeskella kanssasi. Jos sinua nyt kaduttaa lahjottelemisesi, niin lähetän sulle takaisin mitä niistä vielä on hallussani, mutta siihen en anna sinulle oikeutta että minulle kiivastelet ja pidät tutkintoa kanssani! Sillä kannalla asia meidän kesken on, ja nyt se on selvä."
Muckerl alkoi kynsiä korvallistaan. "Lahjojani en ota milloinkaan takaisin", sopersi hän, "ja mitä kyselyyn tulee, niin olen sen jättänyt tekemättä vain siksi että olen luullut kaiken kuitenkin itsestään käyvän selväksi. Mutta jos tahdot kysymystäni kuulla, niin voin sen tehdä vaikka paikalla."
"Kaiken sen jälkeen mitä jo olet puhunut tänään en tahdo kuunnella enää mitään. Kulunee jokseenkin pitkä aika ennenkuin unohdan sanasi – jos se muuten koskaan unohtuu!"
"Mutta kuule nyt, Helena, – enhän minä tarkottanut pahaa! – Mutta mene vain – ethän kuitenkaan ole vihoissasi?"
"Muistaen hyvyytesi minua kohtaan tahdon