vastaan.
"Sinä olet yksin", Resl virkkoi.
"Niin, Muckerlini on ravintolassa."
"Sen tiedän."
"Istukaa. Sepherl, ota itselles tuoli tuolta nurkasta. Ompa oikein hauskaa että taas kerran pistäytte meillekin."
"Se ilahuttaa meitä, ellemme vain tule sinulle sopimattomaan aikaan. Tänään on kaunis ilma ja matkaa meiltä tänne voi pikemmin pitää pikku kävelyretkenä. Eikä se olisi ensinkään ikävä kulkea, kun vain jokea ei olisi olemassa; se löyhkää niin pahalta."
"Niin, pahalta se löyhkää", sanoi Sepherl heikolla äänellä ja näytti sen sanottuaan ihmettelevän, se tahtoo sanoa, levitti silmänsä suuriksi, joko sitten joen huonon ominaisuuden vuoksi tahi siksi että hän oli sekaantunut jutteluun, vaikkei häntä oltu puhuteltu.
"Mutta sinuapa ei juuri näe ollenkaan ulkosalla, oljenpunojatar."
"Minun on niin vaikea päästä lähtemään. Tiedäthän, Resl, että Muckerlini työskentelee kotona. Peltotyössä ei kaipaa jälkisiistimistä, mutta sisätyössä sitä tarvitsee, niin että siitä ei tahdo tulla valmista. Niin, hän hommaakin ahkerasti viikkokaudet. No, jos hän tänään tahtoo kerran huvitellakin, niin tehköön sen vain, niin olen ajatellut."
"Olet oikeassa, oljenpunojatar. En voi muuta sanoa kuin että olet oikeassa. Hän on kelpo nuorukainen ja suokin sinulle, äitilleen, kaikkea hyvää."
"Sen hän tekee. Hyvä Jumala sen hänelle palkitkoon!"
"Amen!" lausui vanha Resl ja viittasi sitten leveän liinavaatekaapin ylimpään laatikkoon. "Tuolla kai on nyt taasen niin paljon rahaa ettei vanhassa arkussa ole moniin vuosiin ollut sellaista määrää yhdellä kertaa?"
"Onhan siellä jo jonkun verran", virkkoi oljenpunojatar heilauttaen vakuuttavasti kättään, "en sano ettei siellä ole mitään, mutta ei niin paljoa kumminkaan kuin sinä luulet, rakas Resl! Täytyyhän sinun muistaa, että kovilta ajoilta oli vielä velkoja maksettavana, ja ajatella mitä työkalut maksavat ja värit, kuinka suureksi rahti nousee ja mitä verot nielevät, Jumala paratkoon!" Hän kumartui eteenpäin, käsivarret polvien nojassa, ja puhui kasvot lattiaa kohti. "Voit uskoa minua kun sanon, että vaikka parhaimmat ystävät tulisivat pyytämään, ei meillä olisi penniäkään lainata."
"Rakas oljenpunojatar, se joka niin hyvin kuin minä tietää, miltä puutteenalaisen ajan jälkeen jokainen säästetty penni tuntuu, se ei ystävyytensä vuoksi kehtaa tulla niistä lainaamaan. Älä siis luule minun tulleen kolkuttamaan raha-arkullesi."
"Enpä luulekaan. Olethan aina ollut mestari säästämään."
"Äläkä myöskään luule minun arvelleen sinulla olevan ylen paljon, laskutaitoa en jumalan kiitos ole vielä unohtanut. On kyllä totta, että teillä nyt on sievoiset tulot ja että Muckerl on kerrassaan ahkera, mutta hän tahtoo myöskin saada huvituksista osansa, kuten kohtuullista onkin; ja vallan selväähän on, ettet sinä sentään voi säästää kokonaista talon hintaa, kun hän niinkin paljon menettää."
"Minun Muckerliniko?"
"Niin juuri, eikä häntä kukaan moitikaan siitä, että hän nauttii nuoresta elämästään ja kuten muutkin nuorukaiset istuu hempukkansa kanssa ravintolassa."
"Minun Muckerliniko? Hempukkansa kanssa?"
"Ja sievä se Zinshoferin Helena onkin, siihen ei ole mitään sanomista."
"Zinshoferin tyttökö?"
"Ja hänen köyhyyttään vastaan Muckerl kyllä keinon keksii. Häpeää ei tyttö suinkaan tuota, hän voi varsin hyvin esiintyä Muckerlin rinnalla niissä uusissa tamineissa, mitkä Muckerl on hänelle hankkinut kiireestä kantapäähän asti."
"Kiireestä kantapäähän, niinkö sanot? Voi tuota tekopyhää heittiötä! Enkä minä olisi tiennyt koko jutusta mitään, en edes jalkapuolesta, ellei tuo hävytön ihminen minua suututtaakseen olisi näyttänyt kenkiään ja sukkiaan, jotka poikani on hänelle ostanut."
"Jessus sentään! – Kuinka kevytmielistä! – Pyhä neitsyt Anna! – Kunpa en olisi puhunut mitään!" Vanha Resl pani jokaisen huudahduksen jälkeen käden suulleen, ottaen sen heti jälleen pois, ja viimeiset sanat lausuttuaan tarttui hän Muckerlin äidin käteen. "Älä suutu minulle, oljenpunojatar."
"Minun on kai sinua kiittäminen", virkkoi tämä alakuloisena, "että tänä päivänä, vielä näin ajoissa, olet tullut minulle siitä kertomaan, niin etten ole huomenna kaikkien seudun ihmisten narrina."
"Älä pahastu, oljenpunojatar, että olen sen avomielisesti kertonut, minusta ei alunpitäen juttu ole tuntunut oikein todelta enkä olisi sitä mitenkään uskonut, mutta sano itse, enkö tehnyt oikein? Olisinko voinut ajatellakaan ettet sinä tietäisi mistään? Kyllä minusta oli kummaa miten sinusta Zinshoferin väki aivan yhtäkkiä on käynyt niin säälliseksi; sinähän et niitä milloinkaan ole voinut sietää!"
"Kaiken tuon jälkeen nyt vähemmän kuin koskaan ennen. Jestas sentään sitä jumalatonta poikaa!"
"Mutta mikä on totta, oljenpunojatar, se on totta, kauneimman hän tuosta tytöstä saisi."
Oljenpunojatar karkotti kädellään päättäväisesti kaiken kauneuden luotaan.
"Niin, en minäkään sinun sijassasi välittäisi siitä vähääkään. Poikasi on kelpo poika, hyvä poika, mutta kauneus sitä ei juuri haittaa ja Zinshoferin tytön rinnalla se ei näytä miltään. Jos mies nai köyhempänsä, niin talous menee hunningolle, jos hän taas nai liian kauniin, niin on häneltä rauha mennyttä."
"Rakas Matznerin Resl, se on hupsua puhetta! Minun pojalleni on kaikkein kaunein juuri ihan paikallaan, ja jos Zinshoferin tyttö vain olisi toisenlaisten ihmisten lapsia, niin en huolehtisikaan."
"Anna nyt anteeksi, mutta minusta Zinshoferin emäntä voi pitää yhtä paljon Helenastaan kuin sinä Muckerlistasi, sillä jokaisella äidillä on kaunein lapsi, eikä vanhus suinkaan pitäisi sitä minään taivaasta tulevana armona, jos poikasi ottaisi hänen tyttärensä vaimokseen! Rakas oljenpunojatar (tämä puhuttelutapa sokuroi aina karvaan pillerin, jonka toinen vanhus mieli antaa toiselle), pidä sinä poikaasi niin suuressa arvossa kuin tahdot, mutta älä nosta häntä kirkon katolle; kun nuoret ihmiset kerran vaivatta löytävät toisensa tasaisella maalla, niin tuskinpa toisen äidin lapsi pääsee heidän perässään. Tosiaankin, tiedänpä muutaman poikaparan, joka jo kauvan on kuvitellut istuvansa korkeammalla kuin kaikki muut ja mielellään tulisi alas, mutta ei ole tikapuita, jotka sinne asti ulottuisivat." Hän silitteli Sepherlin päätä ja taputteli häntä poskelle. Tytön kasvot sävähtivät aivan punaisiksi ja hän katsahti hämillään ympärilleen. Resl-rouva nousi tuoliltaan. "No, nyt on luulen ma jaariteltu tarpeeksi asti, ehkä jo liiaksikin; mutta nyt ainakin tiedät miten asianlaita on, oljenpunojatar, ja kun pidät varasi, niin ehkä vielä hyväksi kääntyy sekin mikä ei ole mieleesi. Niin, älä pane pahaksi, Jumalan haltuun!"
"Jumalan haltuun! Onnellista kotimatkaa! Puheesi on saanut minut vallan sekaisin. Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä, oljenpunojatar!"
Tiellä kysyi tyttö hiljaisella, valittavalla äänellä: "Sanoppa miksi juuri meidän piti saattaa hänet murheelliseksi?"
"Sinä tokero! Olisimmeko voineet häneltä sitä säästää? En tahtonut antaa kenenkään keritä ennen minua oljenpunojattaren luo; hänen täytyi nähdä vanhan ystävyyden olevan ennen muuta, ja hänen täytyi kuulla se mikä minua jo kauvan on painostanut, ei suinkaan minun vuoksi, vaan sinun."
Tyttö pudisti päätään. "Huomenna saa Muckerl tietää meidän käyneen siellä ja sitten hän ei enää minua hyvin silmin katsele."
"Tähän saakka ei hän ole sinua katsellut minkäänlaisin silmin! Jos sinä hänen katselemistaan niin kaipaat, niin voit olla tyytyväinen, jos hän väliin sinua tirkistää pahoinkaan silmin. Aika neuvon antaa."
Niin he astuivat pitkin jokivartta, josta nyt illan viileydessä nousi ilkeältä löyhkäävä kosteus.
Yksin