j.n.e.) pian karkotti hänet, ja sitten erään kirjansitojan luona Aleksanterintorin varrella, missä viihtyi hyvin. Kerrottuaan näistä asioista hän myöskin mainitsee teettäneensä uuden "kaprokin", jommoisia lukiolaiset samoin kuin ylioppilaatkin tähän aikaan vielä käyttivät. "Minä ostin", hän sanoo, "7 1/2 kyynärää tummansinistä verkaa à 6 rupl. kyynärä, 5 kyyn. boyia à 3 rupl. 60 kop., 3 korttelia samettia 1 rupl. 20 kop., 3 1/2 kyyn. shertinkiä à 55 kop. kyyn. Tekohinta oli 6 rupl. Kaikkiaan se siis maksoi 72 rupl. 13 kop. pankin ass. (noin 82 mk.). Yksi vika sillä on, se on liian korea." – Siihen isä vastasi: "Oli oikein, että teetit itsellesi kaprokin – liian korea se ei voi olla. Toivon, että olisit ostanut kalliimpaa verkaa; se olisi ollut kestävämpää." Muulloinkin isä muistutti poikaansa siitä, että hänen tuli käydä siististi puettuna. – Ettei Alfred ollut Turkuun kiintynyt huomaa seuraavista sanoista (30/10 1842): "Kaikki menee täällä, kuivassa ja elottomassa Turussa, tavallista kulkuaan. – Senvuoksi olen iloinen, että lukukausi pian loppuu ja että saan vaihtaa tämän epäterveellisen ilman Pohjanmaan raittiiseen ja voimakkaaseen sekä että saan tulla yksinkertaisten ihmisten luokse, jotka eivät aina puhu tieteestä, vaan muustakin, joka on tärkeää kristityn sydämelle". – Joululomalta on merkittävä, että Alfred loppiaisena Kruununkylän emäkirkossa saarnasi ensi kerran eläissään; hän oli silloin kahdeksannellatoista. Kevätlukukautena 1843 Alfred muutti asumaan yhdessä Kokkolan postimestarin pojan, K. F. Öllerin, kanssa, joka oltuaan neljä vuotta apteekissa palasi lukutielle, ja oli heillä oma talous, jota Öller hoiti. Nähtävästi oli Alfredin asuintoverikin herännyt, sillä he näyttävät molemmat seurustelleen nuorten heränneitten pappien kanssa, kun semmoisia kävi Turussa (esim. markkinoilla helmikuun kahtena viimeisenä päivänä: F. G. Hedberg, C. G. v. Essen, E. M. Rosengren y.m.), ja kävivät myöskin Rosengrenin luona Perniössä, missä tämä oli v.t. kappalaisena. – Lukukausi oli viimeinen, ja Alfred kirjoittaa 23/4, että valmistukset erotutkintoon vaativat paljon työtä; hän nukkui tuskin 5 tuntia yöllä. "Kunpa edes olisin [talvella kotona] lukenut suomea!" hän huudahtaa, mutta aika oli mennyt "navetan-, tallin- ja sikoläätin-tarkastuksiin(!)" – "Miten menestyn ylioppilastutkinnossa, on Jumalan kädessä. Voin kyllä helposti saada reput, mutta on sekin mahdollista, että saan laudaturin. Latina, matematiikka, venäjä, melkein kaikki minua pelottaa. Jumala johtakoon kaikki hyvin!" – Jos tutkinto päättyy hyvin, hän pyytää saada matkustaa Savoon oppiakseen suomea. Siihen oli hänestä nyt suotuisin aika, vaikka hän ei tiennyt, tulisiko hänestä maisteria. "Savoon lähden mieluimmin sen vuoksi, että siellä puhutaan hyvää suomea ja harjotetaan hyvää kristinuskoa. Syyt ovat päteviä, jonka tähden toivon ensi kirjeessä saavani myöntävän vastauksen(!)"
Viime ajastaan Turussa ja ensi ajastaan Helsingissä Alfred kirjoittaa vanhemmilleen juhannusaattona: Tentit arkkipiispan ja muun konsistorin edessä alkoivat toukokuun 29 p: nä ja kestivät 5 päivää. Eroavaa oli 16, hän itse kuudes järjestyksessä. Kesäkuun 9 p: nä käytiin hyvästillä opettajien luona. "Edman suuteli jokaista 3 kertaa, joten suudelmain luku nousi 48: aan!" Ainoastaan 10 matkusti suoraa päätä Helsinkiin. Alfred lähti viiden toverin seurassa 11 p: nä klo 4 aamulla höyrylaivassa Storfursten ja saapui klo 7 illalla perille. Hänen pulpettinsa kuljetus (hän teki siis jo silloin niinkuin myöhemminkin työtä pulpetin ääressä seisoen) maksoi 5 rupl., ja hänen oma lippunsa (kansisija) 14. Ylioppilastutkinto kävi loistavasti. Eteläpohjalaiseen osakuntaan ilmoittautuneet saivat kesäkuun 21 p: nä kaikki laudatur: J. A. Lindelöf, Gust. Lithén ja Kihlman 35 ääntä ja C. G. Hällsten 21 ääntä. "Se oli kaunis ja kunniakas tulos! – Olisi hauskaa tietää, olenko tuottanut Teille iloisen hetken?", Alfred päättää kertomuksensa.
III. YLIOPPILAS 1843 – 45
On harvinaista että tuleva merkkimies, minkä lahjainen liekään, jo kouluaikanaan löytää varman pohjan elämälleen. Kihlman on kuitenkin esimerkkinä siitä, että niin voi tapahtua. Hänen uskonnollinen heräyksensä ja asettuminen silloisen herännäisyyden rintamaan tietää, ei että hän oli muuttumattomasti jäävä tälle kannalle, mutta kuitenkin että hän jo lukiolaisena tapasi sen uran, josta hän, miten hän kehittymistään kehittyikään ja miten monipuoliseksi hänen harrastuksensa tulivatkaan, ei koskaan luopunut: teologina hän oli pysyvä koko elämänsä. Että näin kävi, siitä tulee ansio herännäisyydelle, sillä mikäpä muu uskonnollinen suunta maassamme, jos toisesta semmoisesta voi puhuakaan, olisi kyennyt aikaansaamaan niin häviämättömän vaikutuksen.
Topelius on jossakin sanonut, ettei mikään paremmin osota aatteellisen liikkeen voittoa kuin se, että lapset ja alaikäiset liittyvät siihen, ja todella ovat tiedot heräyksistä Turun ja Vaasan koululaisten kesken huomiota ansaitsevia todistuksia herännäisyyden valtavasta kehityksestä 1840-luvun alkuvuosina. Ei ollut paljon enemmän kuin puoli vuosikymmentä kulunut siitä, kun tämä hengellinen liike Paavo Ruotsalaisen sytyttämänä oli alkanut kulovalkean tavoin levitä Pohjanmaalla sekä Länsi- ja Etelä-Suomessakin ja, huolimatta vanhoillisten ja uskonnollisesti välinpitämättömien vastustuksista sekä virallisista vainoista, oli se jo saavuttanut alaa, niin että harva se seurapiiri, jopa harva se perhe, joka ei olisi saanut joko omissa jäsenissään taikka läheisissä tuttavissaan nähdä ja kokea, miten oppi jokapäiväisestä armonetsinnästä pelastuakseen synnin tuottamasta kadotuksesta oli omansa muuttamaan ihmisten mieliä.
Kuinka heränneitä arvosteltiin vanhoillisten puolella, sen olemme nähneet rovasti Kihlmanin kirjeestä pojalleen. Totuuden mukaan on tunnustettava, että syytöksissä lahkolaishengestä, ihmisorjuudesta, luostarimielestä j.n.e. oli runsaasti liiottelua, jollei palavaa uskonnollista innostusta ja hartautta tahdota semmoisilla mainesanoilla leimata. Kerran vastaisuudessa oli Alfred Kihlman itse kohdistava senlaatuisia syytöksiä heränneisiin, mutta nyt puheena olevana aikana oli herännäisyys vielä puhtaimmillaan. Taistelun aika ei ollut vielä lopussa, eikä hajaannus eikä repivä keskinäinen riita vielä alkanut. Onneksi on sentähden katsottava, että Kihlman näin aikaisin, liikkeen terveyden ja eheyden aikana, siihen liittyi.
Jos Kihlmanin varhainen aseman ottaminen ajan uskonnollisessa elämässä oli tärkeä hänen tulevaisuudelleen, oli se erikoisesti määräävä myöskin hänen yliopistoaikaansa nähden. Se tuli näet hyvin lyhyeksi, eikä suinkaan vähimmin siitä syystä, että yliopisto ja sen jumaluusoppineet eivät kyenneet kiinnittämään hänen mieltään. Kaikki teologisen tiedekunnan professorit, nimittäin dogmatiikan prof. A. A. Laurell (v: sta 1836), kirkkohistorian prof. B. O. Lille (v: sta 1840), raamatullisen eksegetiikan prof. A. G. Borg (v: sta 1843), teologisen moraalin (sittemmin käytännöllisen teologian) prof. F. L. Schauman (v: sta 1843) ja teologian apulainen Jak. Algoth Gadolin olivat vieraita herännäisyysliikkeelle. Ainoa siihen liittynyt tiedekunnan opettaja oli heprean kielen ja kirjallisuuden dosentti Julius Imm. Bergh, ja häneen, jota samoin kuin L. Stenbäckiä ja C. G. von Esseniä heränneet ylioppilaat 1830-luvulta saakka olivat pitäneet johtajanaan, Kihlman läheisesti tutustui. Muut opettajat, ja erittäin Borg, jota hän lukiolaisena oli niin ylistänyt, tekivät häneen enemmän tai vähemmän vastenmielisen vaikutuksen. – Mutta palatkaamme jälleen kertomukseemme.
* * * * *
Tietysti oltiin kotona iloisia Alfredin menestyksestä ylioppilastutkinnossa, mutta ei siellä pitkään aikaan saatu nähdä häntä itseään. Tosin ei isä ollut mitään vastannut hänen kysymykseensä, saisiko hän matkustaa Savoon oppiakseen suomea, mutta "koska isällä ei voinut olla mitään pätevää syytä vastata kieltävästi", Alfred pysyi tuumassaan. Sitä paitsi hänellä aluksi oli toinenkin syy olla kotia matkustamatta. Hän oli näet jo Turussa saanut kutsun häihin 3 p: nä heinäk. C. G. von Essenin luokse Nygårdin tilalle Espooseen.
Oleskelu Helsingissä, jossa Alfredilla kesän aikana ei ollut tuttuja, kävi hänelle pian ikäväksi, ja sentähden hän jo juhannuspäivänä lähti Nygårdiin. Niin tuli hän siellä olleeksi puolitoista viikkoa ja tutustui perheen naispuolisiinkin jäseniin – rva von Esseniin ja hänen tyttäriinsä – joista nuorin oli tuleva hänen vaimokseen. Kumminkaan hän ei omaisilleen mainitse heistä mitään, eikä hän yleensä kerro koko Espoossa-olostaan muuta kuin yhden ainoan, totta kyllä laatuaan järkyttävän tapauksen. "Eräänä päivänä menin maisteri Essenin kanssa paikalle, jossa hänen toimestaan louhittiin kiviä.