Sisar Rosa. Wilkie Collins

veljeänsä. Danville, vaikka olikin neuvokas, joutui myös viimein epäluulon alaiseksi Parisissa olevan päähallituksen luona, etupäässä äitinsä kautta. Tämä oli hänen ensimmäinen valtiollinen häviönsä, ja ajattelemattomana raivon ja kiusan hetkenä hän antoi Lomaquen kärsiä siitä syttynyttä vihaansa. Itse epäluulon alaisena, rupesi hän puolestaan epäilemään voutiaan. Hänen äitinsä kiihoitti tätä luulevaisuutta. – Lomaque eroitettiin virastaan.

      Entisinä aikoina olisi semmoinen uhri joutunut häviöön – uusissa oloissa hän suorastaan tuli kelvolliseksi toimittamaan valtiollista tehtävää maailmassa. Lomaque oli köyhä, sukkela-älyinen, harvapuheinen, eikä liioin tarkkatunteinen. Hän oli hyvä isänmaanrakastaja, hänellä oli hyviä isänmaataan rakastavia ystäviä, tarpeeksi kunnianhimoa, viekas kissanluontoinen urhoollisuus, eikä hänellä ollut mitään peljättävää – hän tuli Parisiin. Siellä oli kyllin menestyksen tilaisuuksia hänenlaatuisille miehille. Hän odotti semmoista tilaisuutta. Se tuli; hän käytti sitä parhaimmiten hyödykseen; pääsi julman Fonqvier-Tinvillen suosioon ja sai viran Salaisen Poliisin virastossa.

      Danvillen viha kuitenkin haihtui: hän tointui jälleen käyttämään tuota älykästä mieltä, joka tähän asti oli häntä niin hyvästi auttanut, ja lähetti kutsumaan takaisin poisajettua palvelijaa. Se oli liian myöhäistä. Lomaque oli jo siinä asemassa, että hän voi vaatia häntä puhdistamaan itseään epäluuloista – jopa kenties saattaa hänen päänsä mestauspölkylle. Pahempi asia kuin tämä oli että nimittämättömiä kirjeitä hänelle lähetettiin, joissa häntä kehoitettiin mitä pikemmin osoittamaan isänmaanrakkautta jollakin vastustamattomalla alttiiksi panolla ja saattamaan äitiänsä vaikenemaan, jonka mieletön suoruus luultavasti ennen pitkää maksaisi hänelle hänen henkensä. Danville tunsi hänet siksi hyvin, että hän tiesi yhden ainoan keinon löytyvän häntä pelastaa, ja sen kautta pelastaa myös itseään. Äiti oli aina vastustanut maasta pois muuttamista; vaan nyt hänen poikansa vaati että hänen piti käyttää ensimmäistä tilaisuutta lähteäksensä Ranskasta, siksi kun levollisempia aikoja tulisi. Luultavasti olisi äiti antanut oman henkensä kymmenen kertaa vaaran alttiiksi ennemmin kuin olisi poikaansa totellut; vaan hän ei uskaltanut saattaa samalla poikansa henkeä vaaran alaiseksi; ja hän myöntyi poikansa tähden. Osaksi salaisten vehkeitten, osaksi häpiämättömän petoksen kautta, Danville hankki hänelle semmoisia papereja ja luvantodistuksia, joilla hän voi päästä ulos Ranskasta Marseillen kautta. Vielä nytkin epäsi hän lähtevänsä ennenkuin saisi tietää mitkä hänen poikansa aikeet olivat tulevaisuuden suhteen. Danville näytti hänelle kirjeen, jonka hän oli juuri lähettämäisillään Robespierrelle itselleen, jossa hän puollusti epäiltyä isänmaanrakkauttaan, ja harmistuneena pyysi saada osoittaa sitä jossakin virassa, sama miten pienessä, sen julman kolmikkovallan palveluksessa, joka silloin hallitsi, tahi oikeammin kauhistutti Ranskanmaata. Nähtyänsä tämän kirjoituksen rouva Danville rauhoittui. Hän sanoi jäähyväiset pojalleen ja läksi viimeinkin matkalle, uskollisen palvelijan kanssa, Marseilleen.