lepää, kun rahojen hankkiminen on kysymyksessä, eivätkä kammo mitään keinoja, ei huonojakaan. Niinpä ei hänen itaruutensa sinäkään yönä suonut hänelle lepoa.
Kello kahden paikkeilla aamulla hän jo istui kapakkahuoneen takkatulen ääressä. Hänen vieressään oli pullo höystettyä olutta. Hän oli riisunut silmikolla varustetun kypäränsä, yllänsä hänellä oli veripunainen lämmin vaippa, ja kaljua, laihaa, tummahahmoista päätään hän nojasi käteensä. Oven luona oli tusinan verran sotilaita; toiset seisoivat vartiona ovella, toiset viruivat penkeillä nukkumassa. Vähän likempänä makasi lattialla vaippaansa kääriytyneenä noin kaksi- tahi kolmetoistavuotias nuorukainen. "Auringon" isäntä seisoi mahtavan miehen edessä.
"Pane nyt, isäntä, mieleesi", sanoi sir Daniel, "ja noudata tarkoin käskyjäni, niin saat minusta hyvän herran. Minä tarvitsen luotettavaa väkeä poliisimiehiksi ja minä tahdon Adam-a-Moren heidän ylikonstaapelikseen. Pidä huolta siitä. Jos valitset toisenlaisia miehiä, niin paha sinut perii. Niitten suhteen, jotka ovat maksaneet veroa Walsinghamille, aion ryhtyä sopiviin keinoihin – sinä, isäntä, olet yksi niitä."
"Hyvä ritari", isäntä vastasi, "vannon Holywoodin ristin kautta, että maksoin veroa Walsinghamille ainoastaan pakosta. Niin, jalo ritari, en rakasta Walsinghamin veijareita, he ovat köyhiä kuin varkaat, jalo ritari! Toista on semmoinen herra kuin te, jalo ritari! Niin, tehkää hyvin ja kysykää naapureilta, minä olen kova Brackleyn puolustaja."
"Olkoon niin", sir Daniel sanoi kuivasti. "Te maksatte siis kaksinkertaisesti."
Majatalon isäntä irvisti pahasti tämän kuullessaan. Mutta siihen aikaan tällainen menettely oli niin tavallista, että vuokraaja saattoi iloita päästessään niinkin vähällä.
"Tuo tänne tuo veijari tuolta, Selden", huusi ritari.
Yksi palvelijoista toi hänen eteensä vanhan köyryselkäisen miesraukan, joka oli kalpea kuin kynttilä ja värisi suokuumeesta.
"No ukkoseni", sir Daniel kysyi, "mikä on nimesi?"
"Teidän suosiollisella luvallanne", mies vastasi, "nimeni on Condall – Shorebyn Condall – , teidän ylhäisyytenne luvalla."
"Sinusta on minulle kerrottu rumia juttuja", ritari sanoi, "sinä hommailet maanpetosta, lurjus; sinua epäillään pahasti monen miehen murhasta. Olet rohkea veijari, mutta kyllä minä ylpeytesi masennan."
"Korkeasti kunnioitettu herrani", mies huudahti, "tuon kaiken ovat häijyt kielet keittäneet teidän korkean selkänne takana. Olen vain halpa mies enkä ole ketään loukannut."
"Alituomari kertoi minulle kovin pahoja juttuja sinusta", ritari sanoi.
"'Tuo Shorebyn Tyndall on vangittava', hän sanoi."
"Condall, hyvä herra, Condall on minun halpa nimeni", sanoi onneton mies.
"Condall tai Tyndall, samantekevä", sir Daniel vastasi tylysti. "Täällä sinä nyt vain olet, ja minä kovin epäilen kunnollisuuttasi. Jos tahdot niskasi pelastaa, niin sinä heti kirjoitat minulle kahdenkymmenen punnan suuruisen sitoumuksen".5
"Kahdenkymmenen punnan, hyvä herra!" Condall huusi. "Sehän on ilmeistä hulluutta. Minun koko omaisuuteni ei nouse seitsemääntoista sillinkiin!"
"Condall tai Tyndall", sir Daniel vastasi irvistellen, "minä vastaan tappiostasi, kirjoita minulle kaksikymmentä, ja saatuani kaikki mitä voin sinulta saada, olen sinulle hyväntahtoinen herra ja annan sinulle loput anteeksi."
"Voi surkeata, hyvä herrani, se on mahdotonta, en osaa kirjoittaa", Condall vaikeroi.
"Ai, ai", ritari vastasi, "asia näyttää pahalta. Olisin kumminkin mielelläni tahtonut pelastaa sinut, Tyndall, jos omatuntoni olisi sallinut. Selden, hirtä tämä vanha jörri lähimpään puuhun, jotta voin häntä tervehtiä ratsastaessani ohi. Hyvästi, hyvä herra Condall, rakas herra Tyndall, pääsette pikapostilla paratiisiin, onnea matkalle."
"Ei, ei, leikkisä herrani", Condall vastasi pakottaen itsensä nöyrästi hymyilemään, "koska olette noin ankara, niin minäkin koetan noudattaa teidän hyväntahtoista käskyänne, heikon kykyni mukaan."
"Ystäväni", sir Daniel sanoi, "nyt sinä kirjoitat neljäkymmentä puntaa. Nopeasti! Selden, katso että hän kirjoittaa kunnollisen sitoumuksen, ja toimita se todistetuksi."
Ja sir Daniel, joka oli varsin leikkisä ritari, nielaisi kulauksen höystettyä olutta ja nojautui nauraen taapäin.
Sillä aikaa alkoi lattialla makaava nuorukainen liikkua, nousi istumaan ja silmäili pelästyneen näköisenä ympärillensä.
"Tänne", sir Daniel sanoi. Poikanen nousi ja lähestyi häntä hitaasti. Sir Daniel heittäytyi taapäin ja nauroi täyttä kurkkua. "Pyhän ristin kautta!" hän huudahti, "vankka poika!"
Poika punastui vihasta ja heitti mustista silmistään leimuavan katseen sir Danieliin. Nyt kun hän oli pystyssä, oli varsin vaikea arvata hänen ikäänsä. Hänen kasvojensa ilme näytti hiukan vanhemmalta, mutta hänen ihonsa oli hieno kuin nuoren lapsen, hänen ruumiinrakenteensa tavattoman hento ja hänen käyntinsä tuntui hiukan kömpelöltä.
"Olette kutsunut minut, sir Daniel", hän sanoi. "Sitäkö varten, että saisitte nauraa kurjaa tilaani?"
"Oh, salli minun nauraa", ritari sanoi. "Salli minun nauraa, senkin veitikka. Jos voisit nähdä itsesi, nauraisit itse ensimmäisenä, minä vakuutan."
"Hyvä", nuorukainen sanoi punastuen, "te saatte vastata tästä kuten kaikesta muustakin. Naurakaa niin kauan kuin vielä voitte."
"Oh, rakas serkku", sir Daniel vastasi vähän totisempana, "eihän pieni pila liene kiellettyä näin sukulaisten ja hyvien ystävien kesken. Tahdon toimittaa sinulle tuhannen punnan arvoisen naimakaupan. Mitä siitä arvelet? Suhtauduin sinuun tosin hiukan törkeällä tavalla, olojen pakosta, mutta tästä lähtien tahdon auliisti sinua elättää ja ystävällisesti kohdella. Sinusta on tuleva rouva Shelton – lady6 Shelton, kautta kunniani, sillä pojasta lupaa tulla kelpo mies. Kas niin, älä pelkää kelpo naurua, se poistaa alakuloisuuden, konnat eivät naura, serkkukulta. Hyvä isäntä, toimita ateria serkulleni, nuori herra Johnille. Istu, kultaseni, ja syö."
"En", sanoi poika, "en tahdo suurusta. Olette pakottanut minut tähän syntiseen tilaan, ja minä aion paastota. Mutta, hyvä isäntä, pyydän kohteliaasti, antakaa minulle lasi raitista vettä, niin olen teille kiitollinen."
"Syntinen tilasi! Kyllä sinut synnistäsi päästetään, älä pelkää!" ritari lausui, "ei sinun synnintunnustuksesi vaikeaksi käy, totta tosiaan! Tyydy nyt ja syö."
Mutta nuorukainen oli itsepäinen, joi lasin vettä, verhoutui vaippaansa ja meni syrjäiseen nurkkaan, jossa hän sitten istui synkissä mietteissä.
Pian sen jälkeen syntyi vilkas liike kylässä, kuultiin aseitten räminää ja kavionkapsetta, ja ravintolan ovesta astui sisään joukko miehiä, etunenässä nuori Shelton liejuisena ja savisena.
"Jumala varjelkoon teitä, sir Daniel", hän sanoi.
"Kuinka! Dick Shelton!" ritari huudahti, "miksi ei Bennet Hatch tullut?" Sheltonin nimeä mainittaessa toinen nuorukainen loi uteliaan katseen tulijaan.
"Tehkää hyvin, herra ritari, ja lukekaa tämä sir Oliverin lähettämä kirje, joka ilmoittaa kaiken. Ja vielä tehkää hyvin ja rientäkää kiireesti Risinghamin luo. Tapasimme matkalla pikalähetin, joka ratsasti hurjaa vauhtia. Hän vei kirjeitä ja kertoi lordi Risinghamin olevan huutavassa hädässä ja että hän suuresti tarvitsee teidän apuanne."
"Mitä sanot? Huutavassa hädässä?" ritari vastasi. "Hoh, me siis pysymme 'kiireesti' alallamme, hyvä Richard. Nykyoloissa ratsastaa turvallisimmin se, joka pitää pienintä kiirettä. Ja kuten sananlasku sanoo: liika hoppu, huono loppu, pane se mieleesi, Dick. Mutta katsokaamme ensiksi minkälaista karjaa olet tänne tuonut. Selden, soihtu tänne!"
Sir Daniel astui ulos kylätielle ja tarkasti soihdun punaisessa valossa äsken tullutta väkeä. Hän oli