on nuorukaisen hyve se;
silloin, kunne kulkenetkin,
huvi aina seuraa askeliasi.
Varrottuna tulet huvituksiin, sinua kaivataan, jos jäät tulematta; kaivattu olet sinä iloisten impien leikeissä, kaivattu poikain parvessa.]
Se on sävel, joka tuntuu meistä aivan vieraalta Stenbäckin kanteleelle, ja epävarmaa on, onko hän sillä alalla sepittänyt mitään arvokasta, mutta siitä näkyy kuitenkin, että hänelläkin on ollut huoleton aikansa, jolloin hän on hyväksynyt lauselman, jonka hän on asettanut runonsa alkuun:
Ich will den Weg, den ich zu laufen habe,
Mit Rosen mir und anderen bestreun.
[Sirottaa ruusuilla ma tahdon tieni
itseni ja muiden iloksi.]
Jo muutamia viikkoja myöhemmin oli mieliala muuttunut.
Stenbäckin halu päästä matkustamaan Ruotsiin ja opiskelemaan jonkun aikaa Upsalassa ei ollut Helsingissä haihtunut, vaan hän otti 19 p. elokuuta 1830 erokirjan yliopistosta siirtyäkseen sinne. Ensimmäisessä niistä neljästä runoelmasta, joilla runokokoelmassa on yhteisenä päällekirjoituksena "Matkamuistoja", on runoilija kuvannut tunteitaan kotimaasta lähtiessä. Hän ei laula "jäähyväisiään" iloisella mielellä. Hän on näkevinään lapsuuden rannan hiljaisten metsien viittaavan lähtijää palaamaan, ja hän kysyy itseltään, mitä hän etsii kaukaa maailmasta:
Ligga din längtans öar därborta,
Ligga de qvar där jag var?
[Ovatko kaihosi saaret tuolla kaukana,
jäivätkö ne sinne, missä olin?]
"Ajatusten usvasta" häämöttää pelko, että hän ei ole löytävä sitä, mitä etsii. Toinen runoelma, "Tukholma", osoittaakin, että se surunvoittoinen tunnelma, joka on ensimmäisen tuntomerkkinä, on muuttunut pettymyksen ja harhatoivon tunteeksi, niin pian kuin hän on ennättänyt silmäillä ympärilleen Ruotsin maalla. Ei tosin tunneta, kuinka pian Tukholmaan tulonsa jälkeen hän on kirjoittanut säkeet, mutta joka tapauksessa niiden pääasiassa täytyy kuvastaa ensimmäistä vaikutusta. Lapsuudenlaaksossaan hän oli uneksinut kuninkaasta, joka kultainen kruunu päässään istuu valtasalissa, Kustaa Vaasasta, joka antoi "maineen levon" maalleen, Kustaa Aadolfista ja hänen sotureistaan, suuruudesta elämässä ja sanoissa, mutta todellisuudessa hän kyllä näki elävän kuninkaan sekä muinaisten suurten kuningasten kuvapatsaat, mutta hän ei nähnyt kruunua eikä suuruutta, vaan – "kansan pikku askareissaan hajanaisin mielin". Runoelma on selvästi syntynyt lohduttomana hetkenä, jolloin hän stroofien epigrammimaisessa loppusäkeessä on tullut vaihetellen toistaneeksi viimeistä säettä Uhlandin balladista "Linna meren rannalla": Die Jungfrau sah ich nicht!
Kolmannessa runoelmassa, "Tervehdys Upsalalle", runoilija antaa meidän silmätä vielä syvemmälle sydämeensä. Hän tervehtii maankuulua kaupunkia, Sveanmaan sydäntä, joka on vetänyt hänet tykönsä, mutta hän tekee sen murhemielisenä, sillä hän ikävöi takaisin kotia, äitinsä majaan (alkujaan: isän majaan), joka on täynnä rakkaita olentoja, iloa ja lempeä. Ja sitten saamme tietää, että kaupunki on houkutellut häntä lumoavalla äänellä, joka puhui laulusta ja elämän uljuudesta vapaissa rinnoissa.
Att mången djärf förhoppning bröt
liksom en solens blixt sig fram,
Att hvarje vårfröjd blektes, och
min själ blef stor, blef allvarsam.
[Että moni rohkea toive leimahti mieleeni
niinkuin auringon salama,
että kaikki kevään riemut vaalenivat, ja
minun sieluni tuli suureksi, vakavaksi.]
Hän oli silloin seurannut tuota kaihoa "riehuvan rintansa" syvyydessä ja jättänyt kodin ja ystävät sekä kysyy, mitä kaupungilla on antaa sen korvaukseksi:
Bor ljuset här? bor sången här? Och bor det friska lifvet här?
[Asuuko valo täällä? asuuko laulu täällä?
Ja asuuko raikas elämä täällä?]
Upsalassakin vaikuttaa häneen syvimmin menneen suuruuden tunne, ja hän lopettaa runoelman toistettuun kysymykseen, elääkö vielä suuri, ylpeä voima poikien povissa?
Lokakuun 20 p. 1830 allekirjoitti P. D. A. Atterbom filosofisen tiedekunnan dekanuksena Lauri Stenbäckin ylioppilaskirjan, ja hänet kirjoitettiin silloin yliopiston matrikkeliin. Hän pääsi siten heti ainakin ulkopuolisesti lähestymään ruotsalaisen laulun suurmiestä, jonka runoelmaa "Lycksalighetens ö" hän jo koulussa oli ihaillut, ja toisena hän kohtasi yliopiston silloisen rehtorin, E. G. Geijerin. Lähes kaksi vuotta, s.o. kevätlukukauden alkuun 1832, Stenbäck oli ruotsalaisena ylioppilaana. Mutta kaikeksi ikäväksi tiedämme perin vähän tästä osasta hänen elämäänsä. Ei ainoakaan hänen Ruotsista kirjoittamistaan kirjeistä ole säilynyt, ja niiden sisällyksestä muistetaan vain, että hän alati kirjoitti ikävästään kotiinsa ja niiden rakastettujen luo, jotka hän sinne oli jättänyt. Runoelmissa taas, jotka suoranaisesti ovat aiheutuneet Upsalan ylioppilaselämästä, on olemassa ainoastaan yksi iloisessa seurassa 11 p. joulukuuta 1830 improvisatsionin tapaisesti syntynyt maljaruno "Skål för den ädla, den härliga Norden". Niin ollen ei ole ollut muuta neuvoa kuin silloisesta sanomalehdistöstä, etupäässä politiikkaa ja kirjallisuutta käsittelevästä "Correspondenten" lehdestä, joka alussa joulukuuta 1830 alkoi ilmestyä Upsalassa 3-numeroisena viikossa, koettaa koota muutamia valonpilkahduksia Stenbäckin ruotsalaisen ylioppilasajan valaisemiseksi, eikä se ole tapahtunut aivan menestyksettä.
Muutamia viikkoja Stenbäckin kirjoittamisesta yliopistoon vietettiin Upsalassa tuhatvuotisjuhla muistoksi kristinopin tulosta Svithiodiin ja sen yhteydessä muistojuhla Augsburgin tunnustuksen esittämisestä Kaarle V: lle 300 vuotta sekä Kustaa Aadolfin menosta Saksaan 200 vuotta aikaisemmin. Lavean ohjelman suorittamiseen meni neljä päivää, 28, 29 ja 30 p. marrask. sekä 1 p. jouluk. Yliopiston juhlaan oli Geijer sepittänyt kutsumuskirjoituksen, ja siinä esitettiin Häffnerin sepittämä kantaatti, jonka sanat olivat Zeipelin kirjoittamat. Juhla alkoi juhlallisella jumalanpalveluksella Kolminaisuuden kirkossa, jonne virastot, porvaristo, ylioppilaat ja koulunuoriso kulkivat saatossa, ja päättyi ruotsiksi ja latinaksi pidettyihin akateemisiin puheisiin sekä vietettiin "kuninkaan säätämässä muodossa" sillä poikkeuksella, että ylioppilaat tuntemattomasta syystä jättivät tuomiokirkon tornista laulamatta virren: Bereden väg för Herran. Tämä suurenmoinen juhla, joka koski myöskin Suomelle kalliita muistoja, oli epäilemättä omansa herättämään Stenbäckin harrasta mielenkiintoa, jota paitsi tilaisuus tarjosi vieraalle paljon uutta nähtävää. Muun muassa mainittakoon, että perintöprinssi Oskar juhlan vuoksi oleskeli useita päiviä Upsalassa ja sillä aikaa tuli yliopiston sekä opettajain että opiskelijain yhteyteen.
Jos kysymme, mikä muutoin saattoi herättää opiskelevan nuorison harrastusta siihen aikaan, jolloin Stenbäck oleskeli Upsalassa, niin ei tarvitse epäröidä vastausta. Kirjalliset kysymykset eivät varmaankaan sitä tehneet, sillä tähän aikaan vallitsi lepo Ruotsin parnassolla, sittenkuin pitkäaikainen sota romantikkojen ja akateemikkojen välillä 20-luvulla vihdoin oli lakannut. Suurten runoilijani maine oli vakaantunut ja saattoi sitä vähemmän tulla väittelyn alaiseksi, kun ei kukaan heistä tähän aikaan julkaissut uusia runoelmia. Almqvist taas julkaisi vasta 1832 ensimmäisen osan "Törnrosens bok" teostansa. Correspondentenin kirjallinen osasto onkin verrattain vähäarvoinen. Siinä tavataan heikkoja alkuperäisrunoelmia ja hyvin vähän merkitseviä arvosteluja yhtä mitättömistä kirjallisista tuotteista. Sen sijaan tarjosi valtiollinen osasto ja varsinkin ulkomaita koskeva perin jännittävää