>Hamlet
CLAUDIUS, Tanskan kuningas.
HAMLET, edellisen kuninkaan poika ja nykyisen veljenpoika.
HORATIO, Hamletin ystävä.
POLONIUS, ylimmäinen kamariherra.
LAERTES, hänen poikansa.
VOLTIMAND, |
CORNELIUS, |
ROSENCRANZ, | Hoviherroja.
GYLDENSTERN, |
OSRICK, |
Aatelismies. |
Pappi.
MARCELLO, | Sotaherroja.
BERNARDO |
FRANSISCO, sotamies.
REINHOLD, Poloniuksen palvelija.
Sotaväen päällikkö.
Englannin lähettiläitä.
Hamletin isän haamu.
FORTINBRAS, Norjan prinssi.
Näyttelijöitä.
Kaksi haudankaivajaa.
GERTRUD, Tanskan kuningatar, Hamletin äiti.
OPHELIA, Poloniuksen tytär.
Hoviherroja ja hovinaisia, upseereja, sotamiehiä, merimiehiä, lähettiläitä ja seuralaisia.
Tapahtumapaikka: Tanska.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Ken siellä?
Ei, mulle vastatkaa! Seis! Ken se on?
Eläköön kuningas!
Bernardo?
Sama mies.
Tulette tunnokkaasti määräaikaan.
Kakstoista kello on; käy maata sinä.
Päästöstä kiitän; onkin tuiman kylmä,
Ja mieltä kourii.
Onko kaikki ollut
Rauhaista?
On; ei hiiren hiiskausta.
Hyvä! Herran haltuun! Vahtikumppanini
Jos kohtaatte, Horation ja Marcellon,
Niin sanokaatte, että kiirehtivät.
He tulevat jo, luulen. – Seis! ken siellä?
Maan ystäviä.
Tanskan vasalleita.
Jumalan haltuun!
Hyväst', oiva poika!
Ken vahtivuoross' on?
Bernardon vuoro.
Jumalan haltuun!
Hoi! Bernardo!
Mitä?
Horatioko?
Samaa sorttia.
Horatio, terve! Terve, Marcello!
Tän' yönä onko taas se nähty, mitä?
En mitään ole minä nähnyt.
Horatio sen mielenhoureeks väittää,
Eik' usko sitä, vaikka kahdesti
Me olemme tuon hirmunäyn nähneet;
Sen vuoksi häntä vaadin tämän yösen
Kanssamme valvomaan, niin että, taas
Jos näky ilmaantuu, hän havaintomme
Sais vahvistaa ja sitä puhutella.
Pah, joutavia!
Istukaahan hetki;
Ahdistan vielä kerran korvianne,
Jotk' ovat kuurot tälle ilmiölle,
Min kahten' yönä näimme.
Istukaamme
Ja kuulkaamme, mit' ilmi tuo Bernardo.
Menneenä yönä,
Kun tähti tuo, mi länsi-ilmall' on,
Valaisi retkellään sen taivaankulman,
Miss' säteilee se nyt, me näimme, minä
Ja Marcello, kun kello juur' löi yksi —
Vait! Hiljaa! Kah, se tuossa taasen tulee!
Kuningas-vainaan muoto aivan.
Sinä,
Lukenut mies, Horatio, puhu sille.
Ilmetty kuningas, vai kuin, Horatio?
Niin on; – mun valtaa hämmästys ja kauhu.
Puhetta vartoo se.
Horatio, puhu!
Ken olet sa, jok' anastat yön vallan
Ja sota-asun kirkkaan, jossa Tanskan
Kuningas-vainaa täällä ennen kulki?
Nimessä taivaan vaadin sua, puhu!
Se vihoissaan on.
Kah, se astuu pois!
Seis! puhu! Puhu, sua vaadin, puhu!
Se katosi, ei vastata se tahdo.
Horatio, mitä? Kalvas oletten
Ja vapisette; eikö muuta tuo
Kuin mielenhouretta? Mit' arvelette?
En,