lähenemistään läheni, ja samalta taholta sointui pian kimakka vihellys. Ylämaalainen vastasi heti samaan tapaan, ja neljän tahi viiden ylämaalaisen soutama vene lipui siihen pikku lahdelmaan, jonka äärellä Edward istui. Hän astui seuralaisensa keralla tulijoita vastaan, jolloin kaksi vankkaa vuoristolaista viipymättä ja hyvin kohteliaasti auttoi hänet veneeseen, tarttuen sitte airoihinsa ja rivakasti soutaen järven yli.
XIII.
Ylämaan sissin tyyssija
Heidän saapuessaan lähemmä toisella rannalla tuikkivaa valoa, se osottausi kokkovalkeaksi, joka oli sytytetty jyrkästi vedestä nousevan kallionkärjen juurelle; kallio oli punaisessa hohteessaan ihalana vastakohtana ympärillä oleville äyräille, joita silloin tällöin kelmeä kuutamo himmeästi ja osittain valaisi. Kokkoa pitivät yllä, siihen runsaasti männyn karahkoita heittelemällä, kaksi olentoa, jotka tuossa punaisessa loimussa näyttivät kummituksilta. Lopulta saattoi erottaa, että tuli oli avaran luolan suussa, johon järven poukama näkyi päättyvän; ja hän arvasi, että se oli sytytetty johtoloistoksi venemiesten paluumatkaa varten. He soutivat suoraan luolan suuta kohti, vetivät sitte aironsa veneeseen ja antoivat aluksensa kulkea omalla vauhdillaan sen kalliopenkereen ohi, jolla kokko loimusi, pari venemittaa edemmä, kunnes se pysähtyi siihen kohtaan, missä luola jo kaareusi holvina heidän ylitseen ja nousi vedestä viitenä tahi kuutena leveänä kallioportaana, jotka miltei tuntuivat ihmiskäsien tekemiltä. Samassa hetkessä valettiin vettä tuleen, joka pihisten sammui, jättäen rannalla olijat pimeään. Voimakkaat kädet nostivat Waverleyn veneestä, asettivat hänet jaloilleen ja puolittain kantoivat luolan sisustaan. Hän astui pimeässä muutaman askeleen äänten sorinaa kohti, joka tuntui kuuluvan kallion keskuksesta, ja jyrkän kulmauksen takaa tulivat näkyviin Donald Bean Lean ja hänen koko taloutensa.
Luolan sisus oli hyvin korkea, ja sitä valaisivat petäjäiset soihdut, jotka soivat kirkasta ja räiskyvää valoa, samalla levittäen voimakasta, vaikk'ei vastenmielistä tuoksua. Valoa lisäsi punaisella hehkullaan sysinuotio, jonka ympärillä istui viisi, kuusi aseellista ylämaalaista, toisten himmeästi häämöttäessä leväteillään loikovina luolan etäisemmissä sopissa. Eräässä tilavassa komerossa oli takajaloistaan roikkumassa äsken teurastetut lammas ja kaksi lehmää. Tämän omituisen asunnon isäntä astui vierastaan tervehtimään, aivan erilaisena ulkomuodoltaan ja tavoiltaan, kuin tämä oli kuvitellut mielessään.
Donald Bean Lean oli hintelä ja lyhytkasvuinen; tukka oli vaaleanruskea, kasvot hennot ja vaaleat; ja vaikka hän oli vartaloltaan hyvinmuodostunut ja notkea, niin tuntui hän sentään kauttaaltaan mitättömältä. Hän oli palvellut jonakin alempana soturina Ranskan armeijassa, ja vastaanottaakseen englantilaista vierastaan juhlallisesti sekä osottaakseen hänelle kohteliaisuutta omalla tavallaan, oli hän vaihtanut ylämaalaisen pukunsa vanhaan punaisen ja sinisen kirjavaan sotilaspukuun sekä töyhtöhattuun. Noin pyntättynä hän näytti ympäristössään niin oudolta, että Waverley olisi purskahtanut nauruun, jollei se olisi ollut säädytöntä ja vaarallista. Rosvo toivotteli kapteeni Waverleyn kaikella ranskalaisen kohteliaisuuden ylenpalttisuudella tervetulleeksi, ja näkyi tarkoin tuntevan hänen nimensä ja sukusuhteensa, sekä olevan erityisemmin selvillä hänen setänsä valtiollisista mielipiteistä. Näitä hän suuresti kiitteli, Waverleyn pitäessä viisaampana vastata aivan ylimalkaisin sanoin.
Hänen saatuaan istumasijan mukavan matkan päässä nuotion helteestä, asetti vanttera ylämaan neitonen Waverleyn, Evanin ja Donald Beanin eteen kolme puuvatia, täynnä eanaruichia, eräänlaista voimakasta lihalientä. Väsymys ja nälkä saivat tämän yksinkertaisen ruokalajin maistumaan, ja sitä seurasivat hiilillä käristetyt lihaviipaleet, jotka katosivat Evan Dhun ja isännän edestä kerrassaan kuin loihdittuina. Juhlan kunniaksi tuotiin whiskyä esille niin runsaasti kuin suinkin tarvittiin. Ylämaalaiset joivat sitä siekailematta; mutta Edward ei sitä saanut sekotettunakaan nautituksi. Hänen isäntänsä oli suuresti pahoillaan siitä, ett'ei ollut viiniä tarjota: "Olisinpahan vain tiennyt neljäkolmatta tuntia aikaisemmin, niin olisin hankkinut vaikka neljänkymmenen penikulman takaa."
Hän alkoi pian puhella maan valtiollisista ja sotilaallisista oloista, ja Waverley kummasteli, vieläpä pelästyikin huomatessaan tuollaisen henkilön niin tarkoin tuntevan Tayn pohjoispuolella majailevien linnotusväestöjen ja rykmenttien lukumäärän. Mainitsipa hän täsmälleen niiden tarjokkaiden luvun, jotka olivat yhtyneet Waverleyn mukana sotaväkeen hänen setänsä tilalta, ja huomautti, että he olivat "aimo poikia." Hän muistutti Waverleylle paria rykmentin tarkastuksessa sattunutta pikku seikkaa, joista hän tiesi varmasti päättää rosvon olleen omin silmin niitä näkemässä; ja kun Evan Dhu sill'aikaa oli vetäytynyt levättiinsä kääriytyneenä levolle, Donald erityisellä äänenpainolla kysyi Edwardilta, eikö tällä ollut mitään erikoista sanottavaa hänelle.
Waverleytä hämmästytti ja jonkin verran saattoi rauhattomaksikin moinen kysymys tuollaiselta mieheltä. Hän vastasi vain uteliaisuudesta saapuneensa katsomaan tätä merkillistä paikkaa. Donald Bean Lean katseli häntä vakaasti kasvoihin tovin, ja virkkoi sitte, merkitsevästi päätään nyökäyttäen: "Olisittehan voinut luottaa minuunkin; olen yhtä varma kuin Bradwardinen paroonikin, tahi Vich Ian Vohr. Mutta yhtä tervetullut olette majaani silti."
Waverleytä ehdottomasti värähdytti rosvon salaperäinen puhe, eikä hän parhaalla tahdollaankaan saanut kysytyksi, mihin nuo viittaukset tähtäsivät. Erääseen luolan komeroon oli hänelle valmistettu kanervainen alus, kukat päälle päin käännettyinä, ja siellä hän muutamien ylimääräisten levättien peitossa makasi jonkin aikaa silmäillen luolan muiden asukasten liikkeitä. Kahden tahi kolmen miehen ryhminä he saapuivat luolaan tahi läksivät ulos, ainoastaan lausuen muutaman sanan geelinkielellä rosvopäällikölle, ja jälkimäisen vaivuttua uneen, eräälle kookkaalle ylämaalaiselle, joka toimi hänen sijaisenaan ja näkyi hänen levätessään olevan vartijana. Ne, jotka saapuivat luolaan, näyttivät palanneen joltakin onnistuneelta retkeilyltä, ja astuivat suoraa päätä ruokakomeroon, leikaten tikareillaan osuutensa siellä riippuvista elukoista, ja paistellen ja syöden niitä sitte nuotion ääressä mielensä mukaan. Väkijuomat olivat ankaran valvonnan alaisina; niitä jakelivat ainoastaan joko Donald itse tahi hänen sijaisensa ja ennenmainittu neitonen, joka näkyi olevan ainoa nainen leirissä. Määrätty whisky-osuus olisi kuitenkin tuntunut liialliselta kenelle muulle tahansa kuin ylämaalaisille, jotka enimmäkseen taivasalla ja hyvin kosteassa ilmanalassa eläen voivat nauttia suuret määrät väkijuomia, niiden aiheuttamatta tavallisia haitallisia seurauksiaan aivoihin tahi ruumiin vointiin.
Vihdoin alkoivat liikehtivät ryhmät sulautua yhteen sankarimme silmissä, jotka vähitellen painuivat umpeen, eikä hän jälleen avannut niitä, ennen kuin aamun aurinko oli korkealla yli järven pinnan, joskin siitä oli vain himmeä heijastus Uaimh an Ri'ssä – Kuninkaan luolassa, kuten Donald Bean Leanin asuntoa ylpeästi nimitettiin.
Toinnuttuaan unestaan Edward ihmeekseen huomasi luolan typö tyhjäksi. Käydessään luolan suulle, hän näki että sille kallionkärjelle, jolla olivat jäännökset edellisen illan kokkovalkeasta, johti pieni polku pitkin luolaan ulottuvan poukaman reunaa. Noustuaan ylös tuolle pengermälle, hän olisi pitänyt enemmän etenemisen maitse mahdottomana, jos ei olisi ollut uskomatonta, että luolan asukkailla oli ainoastaan vesitie käytettävänään. Etsimällä hän löysikin pikku pengermän ulommassa päässä kolme, neljä kaltevaa paasiastuinta, joita myöten kiipesi kallion toiselle puolelle ja melkoisen työläästi laskeusi sen kuvetta alas. Siten hän äkkiä joutui ylämaalaisen järven karulle ja jyrkälle rannalle. Järvi itse oli noin neljän penikulman pituinen ja puolentoista levyinen, ja sitä rajottivat jylhät, kanervien kattamat tunturit, joiden harjalla vielä aamun usma lepäsi.
Katsellessaan taakseen hänen täytyi ihmetellä turvapaikan hyvin salattua asemaa. Kallio, jonka kärjen hän oli kiertänyt muutamia pikku koloja käyttäen, jotka tuskin jalansijaksi soveltuivat, näytti nyt ylipääsemättömältä äkkijyrkänteeltä. Etäämpänä rannalla näkyi Evan Dhu onkimassa, mukanaan toinen ylämaalainen, jonka Edward taistelukirveestään tunsi eiliseksi ystäväkseen. Paljoa lähempää hän kuuli iloista geeliläistä laulua, ja sen opastamana saapui päiväpaisteiseen, riippakoivun siimestämään poukamaan, jonka pohjana oli luja