– nuorempi ainakin – ja miksi olisitkaan niin ähmissäsi tanssiriu'usta? Soisinpa tunteneesi erään Phil Hazelklinen näiltä tienoin – hän oli paras maurintanssija Oxfordin ja Burfordin välillä."
"Sen suurempi häpeä hänelle", vastasi independentti; "ja minä toivon hänen nähneen harhatiensä ja toimittautuneen – niinkuin hän helposti saattoi, jos oli rivakka – soveliaaksi parempaan seuraan kuin pyyntimiesten, hirvenvarkaitten, kevytkenkäisten rehentelijäin, turmeltuneiden räyhääjäin, vimmaisten kiistaa jäin, ilvehtijäin ja teeskentelijäin, irstailijain ja huikentelevani naikkosten, hupsujen ja viulunvinguttajain sekä kaikenkarvaisten lihallisten huvittelijain kirjavaan joukkoon".
"No, hengästyitpä parahiksi", vastasi kaitsija, "sillä tässä nyt seisomme Woodstockin kuuluisan tanssiriu'un edessä".
He pysähtyivät niittyaukiolle, jota kauniisti reunustivat isot tammet ja sykomorit. Muuan puu kohosi metsän kuninkaana hiukan erillään toisista ikäänkuin karttaen minkään kilpailijan läheisyyttä. Sen haarat olivat typistyneitä ja käiveräisiä, mutta mahtava runko osoitti vielä, millaisen jättiläiskoon saattaa metsän hallitsija saavuttaa herttaisen Englannin lehdoissa.
"Tuota sanotaan Kuninkaan tammeksi", selitti Joceline. "Woodstockin vankimmatkaan ihmiset eivät tiedä sen ikää; kerrotaan Henrikillä olleen tapana istua sen alla kauniin Rosamondin kanssa katselemassa tyttöjen tanssia sekä kylän poikasien kilpajuoksua ja painia vöistä tai lakeista."
"En sitä ollenkaan epäile, ystävä", sanoi Tomkins; "hirmuhallitsija ja portto olivat sovelias suosijapari sellaisille turhuuksille".
"Sanohan mitä sanot, veikkonen", vastasi kaitsija, "kunhan annat minunkin puhua suoraan. Tuossa kohoaa tanssiriuku, kuten näet, puolen nuolenampuman päässä Kuninkaan tammesta keskellä niittyä. Kuningas antoi kymmenen killinkiä Woodstockin verotuloista uuden valmistamiseen vuosittain sekä tarkoitukseen sopivaan puun metsästä. Nyt se on käyristynyt ja kuivunut ja vääntynyt kuin kuihtunut orjantappuran vesa. Nurmikin aina niitettiin lyhyeksi ja tasoitettiin sileäksi kuin samettiviitta – nyt se on karkea ja rehoittaa heinikkona."
"No niin, ystävä Joceline", huomautti independentti, "mutta mitä mielen ylennystä lähti tästä kaikesta? Mitä opin hyötyä saattoi johtaa huilusta ja kapularummusta? Taikka onko koskaan ollut mitään viisauden tapaista säkkipillissä?"
"Voit kysyä paremmin koulutetuilta sitä", tuumi Joceline; "mutta minun mielestäni eivät ihmiset voi aina alla vakavia ja hattu silmille painettuna. Nuori neitonen tulee nauraneeksi niinkuin hento kukka puhkeaa kukoistukseen – niin, ja poikanen pitää hänestä siten sitä paremmin, ihan niinkuin sama herttainen kevät, joka saa nuoret linnut piipattamaan, panee yksivuotiaat metsävuohen vasikat hyppimään. On tullut pahempia päiviä siitä saakka kun reimat vanhat ajat ovat hävinneet: sanonpa sinulle, että niinä juhlapäivinä, joista teikäläiset pitkämiekkaiset ovat tehneet lopun, olen nähnyt tällä vehmaalla aukiolla kuhisevan iloisia impiä ja reippaita miehiä. Vanha kunnon kirkkoherra itsekään ei pitänyt syntinä tulla tuokioksi katselemaan, ja hänen juhlallinen messupaitansa ja liperinsä piti meidät kaikki hyvässä järjestyksessä ja opetti meidät supistamaan rattomme järkeviin rajoihin. Saatoimmehan ehkä laskettaa mehevän pilan tai kilistää ystävällisen pikarin kertaalleen liian usein, mutta se tapahtui hilpeällä mielellä ja hyvässä naapuruudessa. Niin, ja jos sattui koitos karttusilla tai rivakka nyrkkeilyerä, niin se suoritettiin pelkässä rakkaudessa ja ystävyydessä; ja parempi jotkut kuivat iskut pöhnäpäissä kuin ne veriset toimet, joita meillä on ollut raittiissa totisuudessa siitä saakka kun presbyterin lakki kohosi piispan hiipan yläpuolelle ja me vaihdoimme kunnolliset kirkkoherramme ja oppineet tohtorimme, joiden saarnat olivat vahvistettuja niin paljolla kreikalla ja latinalla, että itse paholainenkin olisi voinut joutua ymmälle, kankureihin ja rajasuutareihin sekä muihin sellaisiin saarnastuolin tarjokkaihin kuin – kuin kuulimme tänä aamuna – se ihan kirpoaa kieleltäni."
"No, ystävä", virkkoi independentti, jonka kärsivällisyyttä olisi tuskin voinut aavistaa näin suureksi, "en riitele kanssasi opinkäsitysteni halveksimisesta. Jos korvaasi niin suuresti kutittaa kapularummun pärinä ja maurintanssin leiskunta, niin eihän totisesti ole luultavaa, että sinulle maukkaasti maittaisi terveellisempi ja järkevämpi ruoka. Mutta menkäämme palatsihuvilaan, jotta voimme ryhtyä asioihimme ennen auringon laskua."
"Oikein, ja se saattaa olla viisasta useammastakin syystä kuin yhdestä", myöntyi kaitsija, "sillä palatsihuvilasta kiertelee juttuja, joista ihmiset ovat käyneet pelokkaiksi majailemaan siellä yöseen aikaan".
"Eikö tuolla vanhalla ritarilla ja hänen tyttärellään ollut tapana asua siellä?" kysyi independentti. "Niin minulle ilmoitettiin."
"Kyllä, kyllä he asuivat", kertoi Joceline; "ja heidän pitäessään hauskaa taloutta luisti kaikki mainiosti, sillä mikään ei karkoita pelkoa niinkuin hyvä olut. Mutta sitte kun parhaat miehemme menivät sotaan ja saivat surmansa Nasebyn taistelussa, tuntui jäljelle jääneistä palatsihuvila yksinäisemmältä, ja vanha ritari on nähnyt palkollistensa suuressa määrin luopuvan hänestä; niin, hitto, kenties häneltä viime aikoina myös on puuttunut hopeita tallirengin ja lakeijan palkanmaksuun."
"Voimallinen syy huonekunnan vähenemiseen", huomautti soturi.
"Aivan oikein, juuri niin", vastasi kaitsija. "Puhuttiin askelista, joita yösydämenä kuultiin isolta lehteriltä, ja äänistä, jotka puoleltapäivin kuiskailivat lattiamattoisissa kamareissa; ja palkolliset käyttivät verukkeenaan, että nuo ilmiöt säikyttivät heidät pois. Mutta minun kehnon arvostelukykyni mukaan oli asianlaita se, että kun Martinpäivä ja helluntai saapuivat tuottamatta penninkään palkanlyhennystä, vanhat palkolliskuoriaiset alkoivat ajatella ryömimistä muualle ennen kuin pakkanen heidät jähmetyttäisi. Ei mikään paholainen ole niin kammottava kuin se, joka tanssii taskussa, missä ei ole ristin riunaa torjumassa sitä."
"Huonekuntanne supistui siis vähiin?" tiedusti independentti.
"Niin totisesti teki", kertoi Joceline. "Mutta pidimme me kymmenkunnan koolla, kun ottaa lukuun palatsihuvilan kuoriaiset ja ajometsän vihreät toukat, sellaiset kuin on nöyrin palvelijasi tässä. Me pysyimme koolla kunnes havaitsimme kutsumuksen lähteä aamuratsastukselle yhtäänne tai toisaanne."
"Worcesterin kaupunkiin", tulkitsi soturi, "missä teidät rusennettiin niinkuin syöpäläiset ja lehtimadot ainakin?"
"Voit puhua mielesi mukaan", vastasi kaitsija; "minä en milloinkaan väitä miestä vastaan, joka on saanut pääni vyönsä alle. Selkämme ovat muuria vasten, muutoin et sinä olisi täällä."
"Ei, ystävä", sanoi independentti, "sinä et pane mitään vaaraan vapailla puheillasi ja tuttavallisuudellasi. Voin olla bon camarado hyvälle soturille, vaikka olen kilvoitellut hänen kanssaan juuri päivänlaskuun saakka. Mutta tässä nyt olemmekin palatsihuvilan edustalla."
Heidän edessään kohosi vanha goottilainen rakennus, säännötön muodoltaan ja eri aikoina muuteltu mikäli englantilaisten hallitsijain oikut johtivat koettelemaan Woodstockin ajometsän hauskutuksia ja tekemään omaksi mukavuudeksi sellaisia parannuksia kuin kunkin aikakauden lisääntyvä ylellisyys vaati. Rakennuksen vanhimman osan oli perimystieto nimittänyt Kauniin Rosamondin torniksi; se oli hyvin korkea ja kapea, ikkunat kaidat ja seinät jykevän paksut. Tornista ei ollut mitään aukkoa maahan tai minkäänlaista kulkukeinoa, sillä aliosa oli jokseenkin kauvas ylös pelkkää tukevaa kiviliitosta. Vanhojen tietojen mukaan kerrottiin, että torniin oli päästy ainoastaan eräänlaista pientä nostosiltaa myöten, joka voitiin mielinmäärin laskea pienestä lähellä tornin huippua sijaitsevasta holviaukosta toisen samaan tapaan rakennetun tornin hammasharjalle. Tämä oli kahtakymmentä jalkaa matalampi ja sisälsi ainoastaan kiertoportaat, joilla oli niinenään Woodstockin Lemmentikkaat, syystä että kerrottiin Henrikin kulkeneen rakastajattarensa kamariin nousemalla noita portaita tornin huipulle ja sitte käyttäen nostosiltaa.
Tätä perimystietoa oli kiivaasti vastustanut Woodstockin entinen kirkkoherra tohtori Rochecliffe, joka väitti, että Rosamondin torniksi sanottu rakennelma oli vain sisempi varustus eli linnoitus, johon linnan herra tai haltija saattoi peräytyä kaikkien muiden turvapaikkojen