Sen ohella pidettiin ensin unkarin- ja sitte suomenkielinen puhe, johon vastatessaan näyttelijätär vaatimattomasti selitti hyvin ymmärtävänsä, että heimolaistunto se oli joka oli aiheuttanut sen lämpimän vastaanoton, joka oli hänen osakseen tullut.
Siihen päättyi Ida Aalbergin riemuretki Unkarissa, ja hän matkusti takaisin Budapestiin ja sieltä Wieniin, jatkaakseen opintojaan, siksi kunnes hän joulukuun alussa palaisi kotia. Että hänen menestyksensä oli herättänyt suurta mielenkiintoa Suomessa, näkee hyvin sanomalehdistöstämme, joka sisältää laajoja otteita Unkarin lehdistä, ja olihan sillä merkityksensä. Ensiksikin Ida Aalbergin kukkaansa puhkeava taide ulkomaalaisen tunnustuksen kautta sai, niin sanoaksemme, europpalaisen leiman, jolle meillä niin suurta arvoa annetaan ja jota ilman moni ei näy uskaltavan arvosteluunsa luottaa, toiseksi se virkisti ja loi lämpöä toisistaan kaukana asuvien heimokansojen keskinäiseen suhteeseen ja kolmanneksi tämä suomalaisen taiteilijan saavuttama voitto – varsinkin silloin harvinainen laatuaan – oli Suomalaisen teatterin ansioksi luettava. Sillä jos olisi nöyrästi uskottu mitä ruotsinmielisemme 1860- ja 1870-luvuilla – tietenkin syvästä vakaumuksestaan – väittivät, että näet suomalainen ei kykene näyttämölle, niin ei Ida Aalberginkaan kaltaisella nerolla olisi ollut kehitysmahdollisuutta.
Teatteriseurue kokoontui syyskuun alussa Tampereelle. Toimi oli jälleen alkava maaseuduilla, ja Helsinkiin mentäisiin vasta kun ohjelmistolle uusia kappaleita oli valmistettu. Kumminkin erosi teatterin elämä entisestä siinä, että Bergbom nyt oli koko ajan mukana. Näytännöt alkoivat 5/9 ja seurasivat toisiaan niin taajasti, että seitsemäs jo oli 15/9. Paitse pikkukappaleita näyteltiin näinä päivinä Parisin veitikka, Nummisuutarit ja Porvari aatelismiehenä. Aleksanterinpäivänä 11/9 oli juhlanäytäntö, jonka ensi numero oli kuvaelma riemujuhlasta 2/3 (kts. ylemp. s. 39), ja seuraavana juhlanäytäntö Pietari Brahen muistoksi. Sinä päivänä oli näet 200 vuotta kulunut tämän suurmiehen kuolemasta ja sentähden oli turkulaisten alotteesta ruvettu puuhaamaan hänen muistonsa viettämistä siinä tarkotuksessa, että samalla kerättäisiin varoja "kreivin" muistopatsaan pystyttämiseen Suomen vanhaan pääkaupunkiin. Useissa maan kaupungeissa ryhdyttiinkin toimeen, ja Tampereella pyydettiin kaupungin valtuuston puolelta Bergbomia toimeenpanemaan juhla teatterissa. Bergbom vastasi myöntäen, mutta tehtävä oli vaikea paikkakunnalla, jossa ei ollut mitään teatterivarastoa. Hän sommitteli seuraavan ohjelman: 1) Kuvaelma: Kristina kuningatar, hovinsa ympäröimänä, antaa Pietari Brahelle Turun yliopiston perustuskirjan; 2) Laulua ja lausuntoa [Pilven veikko, Maamme nti Avellanin lausumana y.m.]; 3) Lea. Mutta mistä saada pukuja?
– "Luonnollisesti", Kaarlo kirjoittaa Emilielle, "et sinä ullakolta voi löytää mitään, matta jos sattumalta, ilman suurta vaivaa, saisit käsiisi joitakuita ruotsalaisia sotilaspukuja, polvussaappaita, pitsikauluksia y.m. semmoista, joka sopisi Kristina kuningattaren hoviin ja ympäristöön, niin lähetä ne tänne ja pikajunalla. Teatterista saanet lisäksi jonkun haarniskan – mutta ei kovin painavaa tavaraa! Jos siitä on paljo vaivaa, niin jätä se sikseen; kyllä kai me keksimme jonkun neuvon. Kysy Löfgreniltä minkälainen Ruotsin vaakuna oli siihen aikaan. Jos saat Pietari Brahen kuvan – luullakseni niitä on Edlundilla – niin lähetä sekin." – Kuinka juhla onnistui saamme tietää toisesta kirjeestä (13/9):
"Rakas sisar! Vihdoin on yksi levottomimpia viikkoja teatterielämässäni ohi. Viisi näytäntöä kuudessa päivässä, uusi ohjelma joka päivä, kakstoista uutta roolia,25 proloogeja,26 amatöörejä, musiikkia, kuvaelmia y.m. y.m. Joka päivä olen mennyt teatteriin k: lo 8 aamulla ja palannut k: lo 11 ehtoolla. Jollei välillä olisi ollut päivälliset, eivät Ossian ja Therese [veli ja käly, joiden luona Kaarlo asui] todellakaan olisi tienneet minun olevan olemassakaan. – Tulot ovat olleet: perjantaina 200 sekä tilaus (noin 80), lauantaina 140 (ja sama lisäys), pyhänä 380 (ilman tilausta). Lauantain [Aleksanterinpäivän] näytäntö oli erehdys, sillä tulo oli huono taikka, kun ajattelee kustannuksia, ei mitään ja lisäksi kaikki sähkösanomat, touhu, vaivat! Porvari aatelismiehenä meni hyvin yksityisiin rooleihin nähden, mutta yhteisnäytteleminen oli niin ja näin, seuraus alituisesta ohjelman vaihtelusta ja uusista rooleista. Lauantaikuvaelma miellytti; Sotavanhuksen joulussa oli Kallio parempi kuin ennen missään vakavassa roolissa, ja Saimaan rannalla oli tanssi toistettava. Parhaiten meni sunnuntainäytäntö; Lealla oli oikea tunnelma, kiitos olkoon erittäinkin Kaarolan. Merkillistä kuinka hän on paljon vapaampi ja todellisempi pikkukaupungeissa kuin Helsingissä. Kuvaelma oli loistava, kiitos olkoon rikkaiden pukujen, rva Lundahlin brokaattivaatteuksen, Kallion naamioituksen ja rva Leinon historiallisen ulkonäön (hän oli hovinainen). – Orkesteria ei ole, koetan tulla toimeen ilman. Ainoastaan lauantaina oli siitä haittaa tai ei silloinkaan, sillä Nottbeckin ilotulitus ja maksuton Schneevoigtin musiikki veivät meiltä yleisön. Näyttelijät ovat olleet taipuvaisia, tarkkaavaisia ja ahkeria. Olen siinä kohden harvoin ollut tyytyväisempi." – Syyskuulla näyteltiin vielä seuraavat kappaleet, kukin kaksi kertaa: ohjelmistolle uusi A. Dennéryn Don Cesar de Bazan (17/9), Sevillan parturi ja Noora.
– "Rva Aspegren" [Noorana], Kaarlo kirjoittaa, "voitti odotukseni, mutta luultavasti sain hänestä paremman käsityksen kuin hän ansaitsi, sillä en nähnyt häntä vaan ainoastaan kuulin, ja myötäesiintyjät sanoivat hänen kasvojeneleitään epämiellyttäviksi. Toisessa näytöksessä oli hänellä yksityisiä loistavia sieluntuskan piirteitä, mutta hänen tuskansa oli liiaksi ruumiillista laatuaan. Paras oli hän viime näytöksessä keskustellessaan Helmerin kanssa, vaikka ulkoluku oli vaillinainen. Kun Noora annettiin toisen kerran, oli huone niin täynnä naisväkeä, että tuskin 10 herraa nähtiin. Kättentaputukset olivatkin sangen heikkoja (!)" – Tampereelta pistäytyi osa seuruetta Hämeenlinnassakin ja antoi siellä pari kolme näytäntöä, joista puhdas voitto teki 250 mk. Noora ei miellyttänyt Hämeenlinnan yleisöä, vaikka oltiin tyytyväisiä rva Aspegrenin esitykseen.
Lokakuulla jatkettiin Tampereella 17 p:ään asti, jolloin oli viimeinen näytäntö. Ohjelmisto käsitti Helsingistä tunnettua, paitse Törmäsen suomentamaa, Siraudinin 1-näytöksistä huvinäytelmää Vaimojen kyyneleet (15/10). Neiti Elisabeth meni oivasti; nti Hacklin miellytti suuresti Nyrnbergin nukessa, ja Weckman näytteli Maantien varrella "erittäin kauniisti suuren kohtauksen 4: nnessä näytöksessä", mutta oli muutoin liian lapsellinen. Mustalaisten menestys erinomainen; nti Avellan herätti mitä suurinta suosiota. Ylipäätään yleisö innostui yhä enemmän, niin että Bergbom olisi luopunut suunnittelemastaan Porin matkasta, jollei se olisi ollut päätetty asia. Kuitenkaan ei keskitulo Tampereella noussut 300 markan yli. – Hyvästijättöjuhlan pitivät tamperelaiset 11/10, ja se oli vilkashenkinen ja tunnelmaltaan isänmaallinen. Paitse tavallisia puheita johtajalle ja seurueelle oli Vilholla "onnellinen päähänpisto" esittää malja Ida Aalbergille, joka niin loistavasti oli Unkarissa edustanut suomalaista näyttämöä. Puhe herätti innostusta ja juhlasta lähetettiin yhteinen tervehdys-sähkösanoma näyttelijättärelle.
Porissa alotettiin 15/10. Bergbom oli näet lähtenyt sinne osa näyttelijöitä mukanaan antaakseen kaksi ensimäistä näytäntöä samoina päivinä kuin viimeiset olivat Tampereella. Ensi ohjelma suoritettiin sentään epäedullisissa oloissa. Vilho oli sairastunut, ja Tervon täytyi äkkiä astua hänen sijaansa. Toiseksi tulivat puvustolaatikot, vastoin "vuurmannien" lupauksia – ei vuorokautta vaan – puolentuntia ennen näytännön alkua! Parisin veitikan ja Kihlauksen puvut olivat siis viime hetkessä etsittävät "noin tusinasta kirstuja, sillä tapansa mukaan oli nti Savolainen hajottanut ne niin moneen eri kirstuun kuin mahdollista (!)". – Tilattu oli pilettejä 230 markasta iltaa kohti. Se sekä kasvava innostus yleisössä teki että tulot paranemistaan paranivat. Ohjelmisto oli koko lokakuulla sama kuin Tampereella, ja samoin kuin siellä kilpailivat nti Avellan ja nti Hacklin yleisön suosiosta, edellinen oivallisella näyttelemisellään, jälkimäinen heleällä, raikkaalla laulullaan (esiintyi silti myöskin niin vaativissa puherooleissa kuin Rosina Sevillan parturissa). Kun Mustalaiset annettiin toisen kerran, tuotti se 536 mk, suurin tulo koko aikana. "Ohimennen sanoen", Bergbom kirjoittaa, "täysi huone antaa 502; missä sitä paitse oli tilaa 34 markasta, sitä en ymmärrä (!)" Kun Vilho oli parantunut, voitiin marraskuun alussa näytellä