hohteen näitten tuotteitten yli."
"Enemmän kuin koskaan olen tuntenut, kuinka tärkeä rikas runollinen tuotteliaisuus olisi asiamme kehitykselle. Mutta onneton politiikka nielee kaikki voimat ja kaiken mielenkiinnon. Kun meillä tahdotaan näyttää taiteellis-isänmaallista innostusta, niin – vihelletään Yölepakolle ja luullaan sillä tehneensä äärettömän palveluksen kotimaiselle taiteelle. Tuottelias runoilija olisi paras vastapaino oman puolueemme kielteisille aineksille samoin kuin paras maineetti vetämään puoleensa proselyyttejä vastakkaisesta." – Kohdistaen saman ajatuksen teatteriin Bergbom muutamia viikkoja varhemmin oli Wahlströmille kirjoittanut sanat: "Lähinnä teatterin ylläpitämistä ei mikään ole sydämelleni tärkeämpi kuin kotimainen ohjelmisto. Heikkojakin kokeita täytyy meidän kehottaa."
(Pest ?/9). – "Olen saanut kolme rakasta kirjettäsi ja kiitän sinua, kelpo hyvä sisareni, alituisesta huolestasi ja rakkaudestasi. – Aalbergin sairaus ei kummastuta minua, sillä päättääkseni ohjelmistosta, joka keväällä suunniteltiin, on hänellä ollut kauheasti työtä Viipurissa. – Täkäläiset teatterit ovat jo avatut. Kansallisteatterissa on kolme kertaa viikossa ooppera- ja neljä kertaa puhenäytäntöjä. Olen käynyt siellä usein. Ohjelmisto on ollut hyvä (m.m. Antigone, Maria Stuart, Tartuffe), mutta vahvasti uudenaikaisen ranskalainen sävyltään. Kansallisteatterissa annetaan unkarilaisia kansannäytelmiä ja – Jumala paratkoon – offenbachiadeja (Cornevillen kellot pian sadannen kerran). Näyttelemistapa on hyvä, puhe luonnollinen, liikuntotapa vilkas, mutta ei epäkauniisti. Ensi luokan kykyjä ei ole. Täällä arvellaan yleensä, että Unkarissakin dekadensin aika on tullut – tai ehkä on sana liian ankara. Kaikissa tapauksissa on suuri tyyli, runollinen käsitys, nerokas intuitsioni hävinnyt. Nyt on ensemble [yhteisnäytteleminen] pääasiana, ja se on – täällä niinkuin muualla – ehdottomasti parempi kuin suurten nerojen aikana. Minusta oli tämä kuitenkin parempi, sillä meidän aikamme kiitetty ensemble on usein ainoastaan siinä, ettei voi erottaa toista toisesta. Teatterissa on minua kohdeltu hyvin ystävällisesti, olen ollut läsnä harjotuksissa y.m., josta en kuitenkaan ole hyötynyt, kun en ymmärrä kieltä. Unkarilaisia näytelmiä, joita ajattelen meille, en ole vielä nähnyt [näyttämöllä]. Valitsemisen varaa on runsaasti. Komedioja ja kansannäytelmiä olen tavannut useita sopivia. Mielelläni tahtoisin lisäksi jonkun suuren patrioottisen draaman, sillä se on ääni, jonka me liian harvoin annamme soida teatterissamme, mutta sentapaiset näytelmät (jotka on minulle analysoitu) ovat joko olleet aatteellisesti liian keveitä taikka edellyttävät liian suuria erikoistietoja Unkarin historiassa." – Tähän Kaarlon kirjeet tältä kesältä oikeastaan loppuvat. Viimeisestä on vain katkelma säilynyt ja siitä näkyy hänen aikoneen paluumatkalla viipyä viikon päivät Pragissa, noin 21-22 p. syysk. olla Berlinissä ja sieltä parin päivän päästä matkustaa kotiin Tukholman kautta. Emilien kirjeitä on neljä, joissa tapaamme tietoja ensimäisistä näytännöistä.
Teatterin toimi, jota Emilie Bergbom oli johtava syyskuulla, samoin kuin hän oli johtanut sitä toukokuulla, alkoi 7/9 "vanhalla Sirkalla". Esitys oli jotenkin onnistumaton – rva Aspegren ei enää ollut paikallaan nuorena tyttönä, ja väkeä oli vähän. "Päivä oli huono", Emilie arvostelee teatterin kannalta, "sillä ilma oli mitä ihanin, soittoa kaikkialla, palosammutuskunnan juhla ilotulituksineen, juhlavalaistus kaupungissa ja sotalaivoilla kruunauspäivän viettämiseksi, sirkus, ruotsalainen näytäntö y.m." Tuskin oli parempi menestys Jeppe Niilonpojalla ja Roistoväellä. Vilho oli kuitenkin erinomainen Jeppenä – "luullakseni", sanoo Emilie, "oli se parasta mitä olen häneltä nähnyt" ja Roistoväkikin, joka Emiliestä oli ikävä, esitettiin sangen hyvin ("Vilho ja nti Stenberg oivallisia"). Huonoista tuloista (200-300 mk) syytettiin ennen kaikkea sirkusta, "joka nielee kaikki"; eikä Uusi teatteri ollut siinä kohden Arkadiaa onnellisempi. – Merkittävä on että Suomalainen teatteri tästä syksystä alkaen luopui musiikista näytösten väliaikana. Se tapahtui kyllä pääasiassa säästäväisyydestä, mutta uudistus oli taiteelliseltakin kannalta arvosteltuna enemmän voitto kuin tappio. Kun näet musiikki harvoin oli ollut sopusoinnussa näytelmän tunnelman kanssa, oli se enemmän häirinnyt kuin enentänyt näytännön vaikutusta, puhumatta siitä että soittokunta ei suinkaan ollut katsonut tarpeelliseksi esittää parastaan väliaikoina aina levottomalle, ulos ja sisään liikkuvalle yleisölle. Uudistusta pidettiin alussa arveluttavana, semminkin kun välinäytösmusiikkia yhä edelleen säännöllisesti tarjottiin Ruotsalaisessa teatterissa, mutta yleisö tottui siihen pian eikä sitä sen jälkeen enään ole Suomalaisessa teatterissa käytäntöön otettu.
Seuraava ohjelma oli V. Hugon Angelo, joka näyteltiin vähän lukuisammalle katsojakunnalle. Näytelmä annettiin nti Avellanin tähden, jolla Katarina Bragadinissa oli kiitollinen tehtävä. Näyttelijätär oli koko kevätkauden ollut Parisissa ja esiintyi nyt ensi kerran matkansa jälkeen. Häntä tervehdittiin myötätuntoisesti, ja kolmesta hänelle ojennetusta kukkavihkosta oli yksi toverien antama. "Kaarola suoritti roolinsa hyvin", Emilie kirjoittaa nti Elfvingille, "muutamissa kohdin, esim. lausuntaan nähden, oivallisesti; mutta ensi kerralla hän käsitti sen ehkä liian levottomasti ja voimakkaasti, toisella kerralla hän oli jo paljon, paljon parempi ja, jollei Leinon sairaus olisi estänyt kolmatta näytäntöä, olisi Katarina Bragadini varmaankin ollut siinä erinomainen." Erityisellä mielihyvällä Emilie puhuu nti Avellanin kyvystä antaa vauhtia niille, jotka myötävaikuttivat samassa kappaleessa. Arvostelusta päättäen huomattiin nti Avellanissa, niinkuin tavallisesti tutkimusmatkoilta palanneissa, miten vaikeaa on kohta täysin omakseen sulattaa mitä on oppinut. Toisista Emilie mainitsee Axel Ahlbergin, joka Rodolfona oli yllättänyt häntä näyttelemisellään.
Niin, Leino oli sairastunut lavantautiin, Böök oli ulkomailla ja Ida Aalberg oli saapuva vasta syyskuun lopussa. Kaikki tämä, mainitsematta Lundahl-vainajaa, jonka sija useimmissa kappaleissa oli täyttämättä, vaikeutti työtä: ei päästy ajoissa harjottamaan uusia näytelmiä. Hyvä oli että Kaarlo palasi lokakuun alussa, mutta tämänkin kuun loppupuoleen asti oli pakko näytellä ennen tunnettua – neljä kertaa pikku kappaleita ja kaksi kertaa Saituria, joka huolimatta Vilhon etevyydestä, ei suuresti vetänyt. Tietysti Bergbom kuitenkin toi uutta vauhtia teatterielämään. – Nuori unkarilainen, tri J. Szinnyei, josta hän oli kirjoittanut sisarelleen, oli vietettyään kesänsä Kangasalla asettunut Helsinkiin. Hän osasi jo virheettömästi puhua ja kirjoittaa suomenkieltä ja oli valmis auttamaan Bergbomia tämän harrastuksessa liittää unkarilaisia näytelmiä teatterimme ohjelmistoon. Hän alkoi suomentaa Edv. Szigligetin kansannäytelmää Mustalainen (A Czigany), ja käännös ilmestyi painostakin marraskuun lopulla. Muutoin mainittakoon, että innokas, miellyttävä vieras jäi koko talveksi Helsinkiin ottaen vilkkaasti osaa suomenmielisten ja erittäin teatteripiirin seuraelämään. Jotenkin samaan aikaan kun Bergbom palasi, teatterit pääsivät nelijalkaisista kilpailijoistaan. Jos siinä oli perää mitä sanottiin, että sirkus vei muassaan ainakin 100,000 markkaa, ei ole ihme että sen omistaja, Ciniselli, H. D: ssa julkaisi lämpimät kiitokset hänelle "rakkaaksi tulleelle kaupungille" ja "korkeille viranomaisille heidän ahkerasta käynnistään" (!). – Bergbomin poissaolon tähden lykätty yhtiökokous pidettiin 18/10 ja julkiluettiin siinä ne vähän ilahduttavat tiedot kuluneen näytäntökauden tuloista ja menoista, jotka jo on esitetty edellisen luvun lopussa. Johtokuntaan valittiin uudestaan entiset jäsenet Bergbom, Almberg, Wahlström ja Löfgren sekä, maisteri A. Stenbergin sijaan, joka luopui toimesta, tri Jaakko Forsman. – Ymmärrettävää on että Bergbomin tultua oopperatuumatkin virisivät, joskaan ei hänen alotteestaan. Mikä Bergbom-sisarusten ja johtokunnan kanta tässä asiassa oli, saamme tietää eräästä Emilien kirjeestä (12/10) nti Elfvingille:
"Erinäiset oopperan ystävät vaativat kiihkeästi sen toimeenpanemista, mutta toista ovat suuret sanat, toista hankkia tarpeelliset varat. Nyt ei johtokunta aio tyytyä tyhjiin lupauksiin, vaan se vaatii, että jotkut henkilöt ottavat vastatakseen rahoista ja sitoutuvat hankkimaan määräajoiksi vissit summat. Osakekirjoitus, keräys y.m. olkoon heidän asianaan. Tähän tietenkään ei kukaan suostu. Ennen on ollut hyvin mukavaa lykätä kaikki johtokunnan hartioille. Neuvotteluja näistä asioista pidetään näinä aikoina."
– Ensimäinen uusi näytelmä esitettiin 25/10. Se oli ylempänä mainittu A. Jalavan suomentama Neiti Elisabeth, soma, teeskentelemätön