merkin annan minä teille: jokainen kansa puhuu omaa kieltään hyvästä ja pahasta: sitä ei naapuri ymmärrä. Kielensä se keksi itselleen tavoissa ja oikeudessa.
Mutta valtio valhettelee kaikilla kielillä hyvästä ja pahasta; ja mitä ikänä se puhuu, sen se valhettelee – mitä ikänä sillä on, varastanut on se sen.
Väärää on kaikki valtiossa; varastetuin hampain se puree, tuo purevainen. Väärät ovat yksin sen sisälmyksetkin.
Kieltensekoitus hyvästä ja pahasta: tämän merkin annan teille merkiksi valtiosta. Totisesti, tahtoa kuolemaan merkitsee tämä merkki! Totisesti, se kehottaa kuoleman saarnaajia!
Aivan liian monta syntyy: tarpeettomille keksittiin valtio!
Katsokaahan, miten se houkuttelee niitä luokseen, noita aivan-liian-monia! Miten se niitä nielee ja pureskelee ja märehtii!
"Maan päällä ei ole mitään suurempaa kuin minä: jumalan järjestävä sormi olen minä" – näin mylvii hirviö. Eivätkä ainoastaan pitkäkorvaiset ja lyhytnäköiset vaivu polvilleen!
Oi, vielä teihinkin, te suuret sielut, henkää se synkeitä valheitaan! Oi, se vainuaa ilmi rikkaat sydämet, jotka mielellään tuhlaavat itseään!
Niin, teidätkin se vainuaa ilmi, te vanhan jumalan voittajat! Taistelussa te väsyitte, ja nyt palvelee väsymyksenne sittenkin uutta epäjumalaa!
Sankareita ja ritareja se tahtoisi asettaa ympärilleen, tuo uusi epäjumala! Mielellään paahtaa hän itseään hyvien omientuntojen auringonpaisteessa, – tuo kylmä hirviö!
Kaikki tahtoo se teille antaa, jos palvelette sitä, tuo uusi epäjumala: näin ostaa se itselleen hyveenne loisteen ja ylväitten silmienne katseen.
Houkutella se tahtoo teiltä noita aivan-liian-monia. Niin, helvetillinen juoni täällä keksittiin, kuoleman hevonen, joka jumalaisen kunnian koruissa kalisee!
Niin, kuolema monille keksittiin täällä, joka ylistää itseään elämäksi: totisesti, ystävänteko kaikille kuoleman saarnaajille!
Valtioksi minä kutsun sitä, missä kaikki ovat myrkynjuojia, hyvät ja huonot: valtioksi, missä kaikki kadottavat itsensä, hyvät ja huonot: valtioksi, missä kaikkien pitkällisen itsemurhan nimi on – "elämä".
Katsokaahan noita tarpeettomia! He varastavat itselleen keksijäin työt ja viisaiden aarteet: sivistykseksi kutsuvat he varkauttaan ja kaikki käy heille sairaudeksi ja rasitukseksi!
Katsokaahan noita tarpeettomia! Sairaita he ovat alati, he antavat ylen sappeaan ja kutsuvat sitä sanomalehdeksi. He nielevät toinen toisensa eivätkä voi edes sulattaa toisiaan.
Katsokaahan noita tarpeettomia! Rikkauksia he voittavat ja tulevat siitä köyhemmiksi. Valtaa he tahtovat ja ensin vallan vääntöraudan, paljon rahaa, – nuo vähävaraiset!
Katsokaa, ne kapuavat, nuo notkeat apinat! He kapuavat toistensa yli ja siten painavat toisensa alas liejuun ja syvyyteen.
Valtaistuimen luo tahtovat he kaikki: heidän mielettömyytensä on se, – ikäänkuin onni olisi valtaistuimella! Usein on liejua valtaistuimella – ja usein myös valtaistuin liejulla!
Mielettömiä he ovat minusta kaikki ja kapuavia apinoita ja liian kuumia. Pahalle haisee heidän epäjumalansa, tuo kylmä hirviö: pahalle haisevat he kaikki, nuo epäjumalanpalvelijat.
Veljeni, tahdotteko siis tukehtua heidän kitojensa ja halujensa höyryihin? Ennemmin särkekää ikkunat ja hypätkää ulos!
Väistykää toki tuon pahan hajun tieltä! Vetäytykää toki pois noiden tarpeettomien epäjumalanpalveluksesta!
Väistykää toki tuon pahan hajun tieltä! Vetäytykää pois noiden ihmisuhrien savusta!
Vapaana on maa vielä nytkin suurille sieluille. Tyhjänä on vielä moni istuin yksineläjille ja kaksineläjille, ja hiljaisten merien tuoksu leyhyy niiden ympärillä.
Vapaana on vielä suurille sieluille vapaa elämä. Totisesti, ken vähän omistaa, hän on sitä vähemmän omistettu: ylistetty olkoon pieni köyhyys!
Siellä, missä valtio lakkaa, siellä vasta alkaa ihminen, joka ei ole tarpeeton: siellä alkaa välttämättömän laulu, vain kerran soipa ja korvaamaton sävel.
Siellä, missä valtio lakkaa, – katsokaa toki sinne, veljeni!
Ettekö näe sateenkaarta ja yli-ihmisen siltoja? – Näin puhui Zarathustra.
Torin kärpäsistä
Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi! Minä näen sinut suurten miesten melun huumaamana ja pienten lävistelemänä vaapsillaan.
Arvokkaasti metsä ja kallio osaavat kanssasi vaieta. Ole jälleen sen puun kaltainen, jota rakastat, tuon leveäoksaisen: hiljaa ja kuunnellen se meren yllä riippuu.
Missä yksinäisyys taukoo, siellä alkaa tori; ja missä tori alkaa, siellä alkaa myös suurten näyttelijäin melu ja myrkyllisten kärpästen surina.
Maailmassa eivät parhaimmat asiat kelpaa vielä mihinkään ilman että joku ne ensin esittää: suuriksi miehiksi kansa kutsuu näitä esittäjiä.
Vähän ymmärtää kansa suurta, se on: luovaa. Mutta kaikkia suurten asiain esittäjiä ja näyttelijöitä se tajuaa.
Uusien arvojen keksijäin ympäri pyörii maailma: näkymättömästi se pyörii. Mutta näyttelijäin ympäri pyörii kansa ja maine: sellainen on "maailman meno."
Henkeä on näyttelijällä, vähän kuitenkin hengen omaatuntoa. Alati hän uskoo siihen, jolla hän vahvimmin saa toiset uskomaan, – uskomaan itseensä!
Huomenna hänellä on uusi usko ja ylihuomenna uudempi. Kerkeät aistit hänellä on, kuten kansalla, ja vaihtelevat säät.
Heittää kumoon – se on hänestä: todistaa. Tehdä hulluksi – se on hänestä: vakuuttaa. Ja veri on hänestä kaikkein paras syy.
Totuutta, joka vain herkkiin korviin hiipii, kutsuu hän valheeksi ja ei-miksikään. Totisesti, hän uskoo vain jumaliin, jotka pitävät suurta melua maailmassa!
Täynnä meluavia ilvehtijöitä on tori – ja kansa kerskuu suurista miehistään: he ovat heille hetken herroja.
Mutta hetki ahdistaa heitä: niin he ahdistavat sinua. Ja sinultakin he tahtovat myöntöä tai kieltoa. Voi, sinä tahdot istuimesi puolesta- ja vastaanolemisen välille asettaa.
Älä ole kateellinen noille ehdottomille ja tungettelevaisille, sinä totuuden rakastaja! Ei totuus tarttunut vielä milloinkaan ehdottoman käsivarteen.
Näiden äkillisten tähden käy takaisin varmuuteesi: ainoastaan torilla käydään kimppuun myöntöä tai kieltoa kysymällä.
Hitaita ovat kaikkien syvien kaivojen elämykset: kauan täytyy heidän odottaa ennenkuin tietävät, mitä heidän syvyyteensä putosi.
Toria ja mainetta pakenee kaikki suuri: kaukana turulta ja maineesta asuivat ammoisista ajoista uusien arvojen keksijät.
Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi: minä näen sinut myrkyllisten kärpästen pistämänä. Pakene sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa!
Pakene yksinäisyyteesi! Sinä elit liian lähellä pieniä ja viheliäisiä. Pakene heidän näkymätöntä kostoaan! Sinua kohtaan he eivät ole mitään muuta kuin kostoa.
Älä kohota enää kättä heitä vastaan! Lukemattomat he ovat, eikä sinun tehtäväsi ole olla kärpäsläpsänä.
Lukemattomat nuo pienet ja viheliäiset ovat; ja monen ylvään rakennuksen veivät pelkät sadepisarat ja rikkaruohot perikatoon.
Sinä et ole mikään kivi, mutta monet pisarat ovat tehneet sinut jo ontoksi. Halkeava sinä olet kerran ja rapeutuva monista pisaroista.
Myrkyllisten kärpästen uuvuttamana minä näen sinut, verille raavittuna näen sinut sadasta kohden; ja sinun ylpeytesi ei tahdo edes suuttua.
Verta