ilman syytä ja iloinen ilman aikojaan; hänellä on kaikki puolet, mutta kaikki niin nurinpuoliset, että hän on niinkuin luuvaloinen Briareus, jolla on monta kättä, eikä yhtäkään käytettävää, tai umpisokea Argus, joka on pelkkää silmää, mutta näköä vailla.
CRESSIDA.
Mutta kuinka sellainen mies, joka minua naurattaa, saattaa Hectoria suututtaa?
ALEKSANDER.
Sanotaan, että hän eilen tappelussa kävi Hectorin kimppuun ja paiskasi tämän maahan; suutuksissaan ja häpeissään siitä ei Hector ole sen perästä syönyt eikä nukkunut.
(Pandarus tulee.)
CRESSIDA.
Kuka tuossa tulee?
ALEKSANDER.
Setänne Pandarus, neiti hyvä.
CRESSIDA.
Hector on urhea mies.
ALEKSANDER.
Jommoista ei ole toista, neiti.
PANDARUS.
Mitä? Mitä?
CRESSIDA.
Hyvää huomenta, setä Pandarus.
PANDARUS.
Hyvää huomenta, orpana Cressida. Mistä te puhutte? – Huomenta, Aleksander. – Kuinka voit, orpanaiseni? Milloin olit Ilionissa?
CRESSIDA.
Tänä aamuna, setä.
PANDARUS. Mistä te puhuitte minun tullessani? Oliko Hector jo aseissa ja lähtenyt, kun tulit Ilioniin? Helena oli kai vielä makuulla, niinkö?
CRESSIDA.
Hector oli lähtenyt, mutta Helena oli makuulla.
PANDARUS.
Niin oikein; Hector oli aikaisin jalkeilla.
CRESSIDA.
Siitä me juuri puhelimme, ja hänen vihastaan.
PANDARUS.
Oliko hän vihoissaan?
CRESSIDA.
Niin tämä tässä sanoo.
PANDARUS.
Oli oikein, oli; tiedänpä vielä syynkin siihen; kyllä hän tänään hutkii ja huitoo, sen voin heille sanoa; eikä Troiluskaan anna hänelle paljoa perään; varokoot Troilusta, voin heille sanoa senkin.
CRESSIDA.
Mitä? Onko hänkin vihoissaan?
PANDARUS.
Kuka? Troilusko? Troilus on paras mies näistä kahdesta.
CRESSIDA.
Oi. Jupiter! Sehän ei ole mitään vertaamista.
PANDARUS.
Mitä? Eikö Troiluksen ja Hectorin välillä mitään vertaamista? Tunnetko miestä, jos hänet näet?
CRESSIDA.
Tunnen, jos olen ennen hänet nähnyt ja tunnen hänet.
PANDARUS.
Hyvä; Troilus on Troilus, sen sanon.
CRESSIDA.
Siis sanotte samaa mitä minäkin; sillä varmaan hän ei ole Hector.
PANDARUS.
Ei, eikä Hectorkaan ole Troilus eräässä suhteessa.
CRESSIDA.
Oikein, kumpaankin nähden; hän on oma itsensä.
PANDARUS.
Oma itsensäkö? Ah, Troilus-parka! Jospa olisi!
CRESSIDA.
Se hän on.
PANDARUS.
Silloin menen vaikka avojaloin Intiaan.
CRESSIDA.
Hän ei ole Hector.
PANDARUS.
Omako itsensä? Ei, hän ei ole oma itsensä. – Jospa olisikin oma itsensä! No niin, tuolla ylhäällä on jumalat; aika auttaa tai kaataa.
– Ah, Troilus, ah, jos minun sydämmeni olisi tuon tytön ruumiissa! – Ei, Hector ei ole parempi mies kuin Troilus.
CRESSIDA.
Pyydän anteeksi.
PANDARUS.
Hän on vanhempi.
CRESSIDA.
Anteeksi, anteeksi!
PANDARUS.
Toinen ei ole vielä siihen mittaan päässyt; toista sanot, kun se toinen pääsee siihen mittaan. Hector ei saa hänen älyään koko tänä vuonna.
CRESSIDA.
Eikä sitä tarvitsekaan, kun hänellä on omansa.
PANDARUS.
Eikä hänen ominaisuuksiaan.
CRESSIDA.
Siitä ei haittaa.
PANDARUS.
Eikä hänen kauneuttaan.
CRESSIDA.
Se ei häntä kaunistaisi; hänen omansa on parempi.
PANDARUS.
Sinä et osaa arvostella, tyttö. Itse Helenakin tässä taannoin vannoi, että Troilus, mitä ruskeaan pintaan tulee – sillä se hänellä on, se täytyy minun tunnustaa – mutta ei sentään ruskeakaan —
CRESSIDA.
Ei, vaan ruskea.
PANDARUS.
Niin totisesti, totta puhuakseni, ruskea eikä ruskea.
CRESSIDA.
Totta puhuakseni, totta eikä totta.
PANDARUS.
Hän korotti hänen ihoväriänsä yli Pariin.
CRESSIDA.
Mutta onhan Pariilla tarpeeksi väriä.
PANDARUS.
On kyllä.
CRESSIDA.
Siis Troiluksella olisi sitä liikaa. Jos hän korotti hänen väriänsä, niin on se kai heleämpää kuin tuon toisen; jos tällä on tarpeeksi väriä ja toisella vielä enemmän, niin on tämä liian tulista ylistystä sopiakseen hyvään ihoväriin. Yhtä hyvin Helenan kultainen kieli olisi voinut ylistää Troilusta hänen kuparinokkansa tähden.
PANDARUS.
Vannon luulevani, että Helena rakastaa häntä enemmän kuin Parista.
CRESSIDA.
Silloin se kreikatar totisesti on aika ilveilijä.
PANDARUS.
Olen varma, että näin on laita. Hän lähestyi häntä taannoin tuolla pyöreässä ikkunassa: – ja tiedäthän, että Troiluksella ei ole enempää kuin kolme tai neljä karvaa poskessa.
CRESSIDA.
Tosiaan, viinurinkin laskutaito jo riittäisi häthätää laskemaan ykköset yhteen.
PANDARUS.
Niin, hän on sangen nuori, ja kuitenkin hän noin vain kaapaten nostaa kolmea naulaa vaille saman verran kuin veljensä Hectorkin.
CRESSIDA.
Niinkö nuori mies, ja jo niin vanha kaappaaja?
PANDARUS.
Mutta todistaakseni sinulle, että Helena häntä rakastaa: – hän tuli ja laski valkoisen kätensä hänen halkinaiselle poskelleen, —
CRESSIDA.
Juno armahtakoon! Mistä siihen tuli halkeama?
PANDARUS.
No,