– ensi-ilta 27/9. Jännittävä draama oli aikoinaan käännetty Ida Aalbergia varten, mutta nyt se näyteltiin rva Rautio Clotildena ja rva Poppius nimiroolissa. Ettei edellinen suorittanut tehtäväänsä niinkuin Ida Aalberg olisi sen tehnyt, on ymmärrettävää, mutta silti oli hänen ja muittenkin taiteellisella työllä arvonsa. Clotilden ja Fernanden esittäjät sekä Leino – Philippe de Pomerol, Ahlberg – André des Arcis ja nti Sainio – Georgette, muita mainitsematta, näyttelivät, niinkuin monesti ennen ranskalaisissa näytelmissä, puutteellisesti parisilaisina, mutta johdonmukaisesti ja vaikuttavasti silmällä pitäen luonteiden ja toiminnan ydinpiirteitä – ja se on kumminkin pääasia, sillä ovathan parisilaiset harvassa Parisin ulkopuolella!
Lokakuun 2 p. Kaarlo Bergbom täytti 50 vuotta, ja merkkipäivä muodostui juhlaksi, joka ilahduttavasti näytti kuinka hänen elämäntyönsä oli saavuttanut ymmärtämystä ja kuinka yleisesti sen arvo tunnustettiin. Ei ainoastaan huomattavana tapahtumana Bergbomin elämässä, vaan myöskin kansallisen eloisuuden ilmauksena kerromme tässä päivän vieton.
Jo klo 7 aamulla saapui Bergbomin asuntoon Robert Kajanus orkesterineen tervehtiäkseen päivän sankaria soittamalla Saeterjentens Söndag sekä Suomen- ja Maamme-laulun; kohta jälkeen tuli kolmattakymmentä nuorta tyttöä, nti Anna Sarlinin johtama kuoro, joka lauloi koraalin ja "Väinölän lapset" ja josta muuan jäsen (nti Aino Krohn) kaikkien puolesta runonmuodossa julkilausui kiitokset ja onnentoivotukset Suomen taiteen suosijalle, ja kolmanneksi "esiintyi näyttämölle" Richard Faltin 25-henkisen kuoron kanssa, entisiä Suomalaisen oopperan solisteja ja kuorolaulajia. Tämä tervehtijäjoukko lauloi Faltinin johdolla hänen säveltämänsä ja Bergbomille omistamansa kantaatin, jonka (Kaarle Krohnin sepittämät) sanat olivat seuraavat:
Ei rakkaus etsi omaansa,
Ei kunniaa, ei voittoa,
Ei rakkaus vihaa, kadehdi,
Ei ajattele pahasti.
Kaikki hän peittää,
Kaikki hän toivoo,
Kaikki hän kärsii.
Ei rakkaus koskaan väsy.
Rakastit Suomen kansaa
Nuoruuden innolla.
Rakastit Suomen kieltä
Ja Suomen taidetta.
Tulevaisuuteen Suomesi
Sä luottaa uskalsit
Ja sille elämäsi
Ja työsi pyhitit.
Rakastit Suomen kansaa
Miehuuden voimalla
Keskellä taisteluja
Ja vaikeuksia.
Ja tämän kansan kielen
Toit taiteen temppeliin
Ja kasvatit sen siellä
Yleviin tehtäviin.
Rakastit Suomen kansaa,
Rakastat vieläkin,
On ensi lempes sinulle
Yhä rakkahin;
Niin myös Suomen kansa
Sinua rakastaa
Ja kiitollisna Sinut
Ja työsi omistaa.
Näitä soitannollisia ja runollisia kunnianosotuksia seurasi toisia kunniatervehdyksiä, joita esittivät teatterin johtokunta (Antti Jalava puhujana), teatterihuoneen johtokunta ja koko teatteriseurue. Seurueen puolesta nti Emilie Stenberg antoi Bergbomille muistolahjana valokuvan, jossa teatterin kaikki jäsenet olivat yhdessä ryhmässä kuvattuna, sekä adressin, jossa muun muassa pyydettiin lupaa toimeenpanna juhlanäytäntö siinä tarkotuksessa, että sen tuloista perustettaisiin Bergbomin nimeä kantava rahasto, jonka korot käytettäisiin stipendeiksi näyttelijöille opintojen harjottamista varten ulkomailla. Tähän pyyntöön Bergbom suostui ehdottaen juhlanäytäntöpäiväksi toukokuun 10: nnen, jolloin 25 vuotta oli kulunut siitä kun Kiven Lea ensi kerran näyteltiin. – Viimeinen joukkotervehdys tapahtui klo 1 aikaan, jolloin Jalmari Hahlin johtamina ylioppilaskunnan laulajat tulivat Bergbomin asunnolle, niinkuin tavallista suuren kansalaispaljouden ympäröimänä. Laulettuaan "Jos sydän sulla puhdas on" laulajat kutsuttiin sisään, ja siellä he vielä lauloivat useita lauluja.
Kaiken edellisen aikana ilmestyi 50-vuotiaan luokse lukuisia yksityisiä onnittelijoita, ihailijoita, ystäviä, taiteilijoita, tuoden kukkia, laakeriseppeleitä y.m. tunteittensa ilmaisuksi. Maaseuduilta taasen tulvasi sähkösanomia ja kirjeitä, jopa tuli niitä ulkomailtakin, ja oli lähettäjäin joukossa monta työväenyhdistystäkin, joka osottaa miten juhla oli kaikkien kansalaisten juhla ilman luokkaerotusta. Yksityisistä tervehdyksistä otamme tähän kaksi. Betty Elfving kirjoitti Turusta: "Jumala siunatkoon Sinua tänä suurena juhlapäivänä, jolloin koko suomalainen kansasi yhteisesti iloitsee syntymäsi johdosta!" Z. Topelius puolestaan lähetti Koivuniemeltä seuraavan kirjeen:
"Hyvä Kaarlo veljeni! Minä yhdyn uskollisimpien ystäviesi kanssa muistamaan päivääsi ja koko puolivuosisataasi. Minun onnentoivotukseni sinä päivänä on, että saisit nähdä työsi täydentymisen tulevalla puolivuosisadalla.
"Kun katsahdan taakseni minun kolmeneljännes-vuosisataani, näyttää minusta, että kaikki, mitä olen saanut aikaan, on paikkatyötä ja kappaletyötä. Mutta onnellisempana ja pitemmälle näkevänä kuin minä olet sinä kohdistanut voimasi yhteen elämäntehtävään, ja minä onnittelen sinua siitä. Todennäköisesti tulet tästä lähtien kuten tähänkin asti kokemaan voittojen ja tappioiden vaihtelua, mutta lopullinen voitto on siinä, että se aate, jonka olet loihtinut elämään ja jolle olet voinut antaa todellisuutta, ei voi juosta hiekkaan. Suomalainen ooppera voi kukoistaa ja jälleen lakastua, mutta se ihanteellinen taide, joka asettaa näyttämölle oman kansan omin sydämin ja omien huulten elinvoimaisin kielin, ei voi Kaarlo Bergbomin jälkeen koskaan kuolla pois.
"Edessäni on päiväkirjani 2 pltä lokak. 1843. On merkitty: muutto ja sadesää. Bergbom-nimi on samana päivänä siihen pantu, mutta ei se tarkota sinua, vaan (luullakseni) setääsi, Oulun lääninsihteeriä, jonka luona kävin ennen hänen lähtöään. F. Deland (nyt 80-vuotias invaliidi) tuli juuri silloin ruotsalaisen teatterinsa kanssa. Ei kukaan nähnyt untakaan suomalaisesta näyttämöstä. K. B. katseli hämmästyneenä ympärilleen tässä uudessa, tuntemattomassa maailmassa.
"Hyvä Kaarlo veljeni, minä käytän tilaisuutta kiittääkseni sinua tosisuomalaisesta itsepäisyydestäsi. Mikä koivunvitsa täytyykään sen olla, joka saa kärsiä alituista repimistä, joka näkee jalaksen alituisesti livahtavan pois raitiosta, mutta sittenkin kestää! Ja vielä kiitos siitä että olet kantanut korkealla ensimäistä suomalaista lippua näyttämöllä, ettet ole antanut sen laskea yleisösi tasolle, vaan tehnyt mitä olet voinut kohottaaksesi tämän kassakappalten ja myöskin tuon toisen näyttämön velttoutuneitten operettien yli. Mikä kehno talous! Eppur si muove, sittenkin se kulkee eteenpäin!
"Minä yhdistän tähän kiitokseen käytännöllisen sisaresi. Sinä olet aate, hän on todellisuus. Onnellisempi yhtymä on harvoin ohjannut korkeamastoista laivaa aalloilla.
"Ja nyt, Jumala siunatkoon toista puolivuosisataasi, päiviesi voimaa, öittesi rauhaa, ei-yksinäistä nuorenmiehen-kotoasi ja keveäjalkaista, toisinaan huimapäistä, mutta altista ja ahkeraa perhettäsi Arkadiassa sekä, sinun kauttasi, sitä ihanteellista taidetta, joka nyt on kotiristisi, mutta josta tulee muistopatsaasi!
"Aina harras ystäväsi Z. T."
Bergbom oli kutsunut kotiinsa (s.o. sisarusten yhteiseen asuntoon) päivällisille teatteriseurueen ja – johtokunnan sekä ystäviään ja tuttaviaan. Siinä tilaisuudessa lehtori B. F. Godenhjelm lämpimin sanoin esitti isännän maljan päättäen tähän tapaan: "Kiitos kaikesta kauneudesta, jonka olet lahjottanut meille ja koko Suomen kansalle! Kiitos siitä innosta ja rakkaudesta, jolla olet toiminut, – kiitos siitä isänmaallisesta hengestä, joka on työtäsi elähyttänyt, ja siitä puhtaasta, tositaiteellisesta aatteellisuudesta,