tuli kamariin, kun Töyryn Heikki oli ulos mennyt ja sanoi: "Onko isä kuullut sitä, kun Naavalan isäntä ja emäntä muuttavat pois täältä ja myyvät talonsa?"
"En, no mihin he nyt menevät?"
"Kaupunkiin vaan."
Isäntä katsahti Taavettia silmiin ja tuli hyvin ajattelevan näköiseksi.
"Kuulepashan, Taavetti, tuota juttua, Leena, kuka kertoi sitä?"
"Renki Matti."
"Annas kun menen tuota juttua minäkin kuulemaan!"
XV. Eteen päin
Taavetti ja Leena kahden kamariin jäätyään tuumivat vielä samaa asiaa:
"Saapa nähdä", sanoi Leena, "eikö isä osta Naavalaa!"
"Ja mitä hän sillä tekee?" kysyi Taavetti.
Samassa nähtiin akkunasta kuinka isäntä jo oli matkalla kylään päin.
Vähän ajan päästä tuli hän taas takaisin ja haki Taavetin, joka jo oli ehtinyt mennä rukiin leikkuuta aloittamaan.
"Tules, Taavetti, minun pakinoilleni!"
Isäntä ja Taavetti menivät huoneesen.
"Se on nyt semmoista seikkaa, että se Naavalainen menee kun meneekin pois meidän paikoilta."
"Niin aina!" sanoi Taavetti.
"Mutta pyytää liian paljo siitä talosta."
"Mitä pyytää?"
"Seitsemäntuhatta ja viisisataa ruplaa, niin kaikkineen kuin se käy ja seisoo. Mitä sanot?"
"Maksetaan pois!"
"Sinunko rahoillasi?"
"Kenenkäs muun?"
"Niin, mene ja osta!"
"Vaikka vaan", sanoi Taavetti, lähti astumaan Naavalaan. Pian hän olikin oikotietä taloon päässyt. Kaikki tulivat kättelemään ja käskivät Taavetin istumaan. Kun siinä sitten yhtä ja toista puhua rupatettiin, vaan kun ei talon myynnistä sivumennenkään mitään puhuttu, kysäisi Taavetti vihdoin: "Isäntä käski minun tulla tänne talon kauppoja hieromaan. Onko siinä mitään alkua koko asiassa?"
"Kyllä se on aivan totta!" vastasi isäntä. "Kyllä tämä talo myydään."
"Mitä se maksaa?"
"Kahdeksan tuhattahan minä olen aikonut siitä äyhkäistä."
"Ja sitä minä en maksa, vaikken eläissäni näkis taloa."
"Kuinka niin? Onhan talo paraita koko näillä seuduin."
"Vaikka, mutta Sampiaho ostettiin kuudellakymmenellä viidellä ruplalla."
"Niin, ryöstö-huutokaupalla."
"Vaikka, onhan hinnassakin kouraan tuntuva eroitus."
"Eroitushan se nyt talossakin lienee ja kun minä myyn sen päällisineen päivineen!"
"Viidessä tuhannessa on kyllä tän talon hintaa!"
Nyt katselivat isä, äiti ja poika toisiansa. Kauvan he näyttivät miettivän, mutta vihdoin isäntä lausui: "Kyllä siinä viidessätuhannessakin on rahaa, vaan tää talo ei ole sillä maksettu."
"Ei kopekkatakaan enempää ja käteenne luen rahat, jos myydä tahdotte.
Viisi tuhatta! ja sanassani pysyn."
Taavetti pani nyt lakin päähänsä ja alkoi astua ovea kohden; hän jo seisoskeli pihalla.
Sillä välin kesti vilkasta neuvottelua kamarissa, jossa sommiteltiin asiaa sinne ja tänne ja tultiin viimein siihen päätökseen, että kukaan ei enempää maksa kuin Taavetin lupaaman summan. Sopisi kumminkin koettaa edes viittäsataa lisään kysyä. Siinä toivossa meni isäntä pihalle, jossa näki Taavetin seisovan.
"Viisi tuhatta viisi sataa! Tuoss' on käsi!" sanoi Naavalainen.
"Turha vaiva, hyvä isäntä, turha vaiva! Se on sanottu, mikä sanottu."
"Olkoon menneeksi!" Isäntä otti Taavettia kädestä ja talutti kamariin.
"Viisituhatta kaksi sataa", huusi isäntä. "Erota poika!"
"Eipä kuin neljä tuhatta yhdeksänsataa!" sanoi Taavetti."
"Mitä?" sanoi isäntä. "Tottahan nyt viisituhatta kumminkin pysynee."
"Olkoon sitten."
Maisteri löi kädet irti.
"Viisi tuhatta, halpa hinta, halpa hinta;" sanoi Naavalainen.
"Perin halpa kait se on!" sanoi maisteri.
Kun Taavetti tuli takaisin Pynnölään, olivat isäntä ja Leena uteliaat kuulemaan kuinka kauppain meno edistyy.
"Viisituhatta, niinkuin nakutettu!" vastasi Taavetti. "Kättä päälle jo, rahaa lähdin hakemaan."
"Vai niin, vai aleni niin paljon. No, ei viisituhatta ruplaa liikaa ole, se on hyvin sievä hinta se", tuumi Pynnöläinen.
Taavetti pyysi isännältä lainaksi viisituhatta ruplaa ja Pynnöläinen vastasi: "Luulet sinä minulla olevan niin paljon puhdasta rahaa?"
"Luulen! sillä muutoin en voi teitä rikkaaksi kutsua."
Tuo sana vävymieheltä sanottuna, veti naaman pitkäksi, Pynnöläinen sanaakaan sanomatta aukaisi kaappinsa laatikon ja luki Taavetin eteen pöydälle viisituhatta ruplaa.
"Vielä jäikin!" sanoi isäntä ja työnsi loput kaappiin takaisin.
Taavetti pisti rahat taskuunsa ja meni Naavalaan. Siellä ei ollut muuta kuin kirjat tehtiin ja rahat luettiin vierasmiesten läsnä ollessa. Taavetti oli nyt Naavalan Taavetti ja talonisäntä.
Naavalainen olisi tarjonnut ryyppyjäkin rahat saatuansa, vaan Taavetti oli ilmankin tyytyväinen ja niin hän talonkirjat taskussa palasi Pynnölään.
"Siinä on kirjat!" sanoi hän, heittäen ne Pynnölän kamarin pöydälle.
"Milloinka menevät pois?" kysyi Leena.
"Kahden kuukauden perästä saamme muuttaa sinne."
"Vai jo kahden kuukauden perästä!" sanoi Leena.
"Se oli onnen potkaus se, kun saatiin Naavala sopuhinnalla!" sanoi Pynnöläinen.
Seuraavana päivänä meni Taavetti kaupunkiin ja vaihetti pankissa kymmenentuhatta ruplaa. Kun hän oli kaupat ja asiat toimittanut mitä hänellä oli toimitettavaa, suoriutui hän kotimatkalle läpi yön. Tuo yöllinen kulku kymmenentuhatta ruplaa taskussa hieman peloitti, vaan eipä kuulunut mitään vaaraa missään.
"On tämä sitä elämän rytinää meillä!" sanoi Pynnöläinen. "Mikä tästä vielä mahtaa tullakaan?"
"Kunhan eteenpäin mennään!" sanoi Taavetti.
XVI. Katovuosia
Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin Taavetin ja Leenan oli muuttaminen Naavalaan. Kuta lähemmä tuli eronpäivä, sen alakuloisemmaksi tuli Pynnöläinen. Selvästi huomattiin, ettei hän tahtonut jäädä yksin vieraan väen kanssa. Leena huomautti Taavettia: "Kysy isältä, eikö se tahdo seurata meitä Naavalaan."
Taavetti oli kohta siihen valmis.
"Ettekö tahdo lähteä meidän kanssa Naavalaan?" kysyi hän päivää ennen lähtöä, kun oli juuri päivällisiltä noustu.
"Tahdon!" oli suora vastaus ja niin päätettiin Pynnölä jättää syrjämaaksi.
Kirkkaana koitti sen päivän aamu, jona Taavetti vaimoineen ja appineen muutti Naavalaan. Leenalla oli järjestämistä ja puuhaa moneksi päiväksi, vaan Pynnöläinen se arveli: "Tämmöinen talo se jotain on!"
Tuossa sitten ruvettiin asumaan Naavalassa ja aika se kului eteenpäin. Usein alkoivat seudun etevimmät käydä vieraina, vaan ei se oikeen tahtonut joutilaita huvittaa, kun saivat isäntää hakea