Элиас Лённрот

Kalevala / Калевала


Скачать книгу

vannoivat valansa,

      laativat ikilupansa

      eessä julkisen Jumalan,

      alla kasvon kaikkivallan,

      ei Ahin sotia käyä

      eikä Kyllikin kyleä.

      Siitä lieto Lemminkäinen

      veti virkkua vitsalla,

      löi oritta ohjaksella.

      Itse tuon sanoiksi virkki:

      "Jää hyvästi, Saaren nurmet,

      kuusen juuret, tervaskannot,

      joit' olen kesän kävellyt,

      talvet kaiket tallaellut,

      piileskellen pilviöillä,

      paeten pahalla säällä,

      tätä pyytä pyytessäni,

      allia ajellessani!"

      Ajoa hypittelevi:

      jo kohta koti näkyvi.

      Neiti tuon sanoiksi virkki

      itse lausui, noin nimesi:

      "Tupa tuolla tuulottavi,

      nälkäraunio näkyvi.

      Kenen onpi tuo tupanen,

      kenen koti kunnottoman?"

      Se on lieto Lemminkäinen

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Elä sie sure tuvista,

      huokaele huonehista!

      Tuvat toiset tehtänehe,

      paremmaiset pantanehe

      hirve'istä hirsiköistä,

      parahista parsikoista."

      Siitä lieto Lemminkäinen

      jo kohta kotihin saapi

      luoksi armahan emonsa,

      tykö valtavanhempansa.

      Emo tuon sanoiksi virkki,

      itse lausui, noin nimesi:

      "Viikon viivyit, poikaseni,

      viikon mailla vierahilla."

      Lausui lieto Lemminkäinen,

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Piti naiset naurellani,

      kostoa pyhäiset piiat

      piännästä pitkän pilkan,

      naurannoistansa minulle.

      Sain parahan korjahani,

      tuon asetin taljalleni,

      liitin liistehyisilleni,

      alle viltin vierähytin.

      Sillä maksoin naisten naurun,

      piikojen ilopiännän.

      "Oi emoni, kantajani,

      äitini, ylentäjäni!

      Mitä läksin, senpä sainki,

      kuta pyysin, sen tapasin.

      Pane nyt patjasi parahat,

      pehme'immät päänalaiset,

      maatani omalla maalla

      nuoren neiteni keralla!"

      Emo tuon sanoiksi virkkoi,

      itse lausui ja pakisi:

      "Ole nyt kiitetty, Jumala,

      ylistetty, Luoja, yksin,

      kun annoit miniän mulle,

      toit hyvän tulen puhujan,

      oivan kankahan kutojan,

      aivan kenstin kehreäjän,

      pulskin poukkujen pesijän,

      vaattehien valkaisijan!

      "Itse kiitä onneasi!

      Hyvän sait, hyvän tapasit,

      hyvän Luojasi lupasi,

      hyvän antoi armollinen:

      puhas on pulmonen lumella,

      puhtahampi puolellasi;

      valkea merellä vaahti,

      valkeampi vallassasi;

      sorea merellä sorsa,

      soreampi suojassasi;

      kirkas tähti taivahalla,

      kirkkahampi kihloissasi.

      "Laai nyt lattiat laveat,

      hanki ikkunat isommat,

      seisottele seinät uuet,

      tee koko tupa parempi,

      kynnykset tuvan etehen,

      uuet ukset kynnykselle,

      nuoren neien saatuasi,

      kaunihin katsottuasi,

      paremmaisen itseäsi,

      sukuasi suuremmaisen!"

      Kahdestoista runo

      Siitä Ahti Lemminkäinen,

      tuo on kaunis kaukolainen,

      aina aikoja eleli

      nuoren neitosen keralla;

      ei itse sotia käynyt

      eikä Kyllikki kyleä.

      Niin päivänä muutamana,

      huomenna moniahana

      itse Ahti Lemminkäinen

      lähtevi kalankutuhun;

      tullut ei illaksi kotihin,

      ensi yöksi ennättänyt.

      Jo meni Kyllikki kylähän,

      noien neitojen kisahan.

      Kenpä saattavi sanoman,

      kenpä kielen kantelevi?

      Ainikki sisar Ahilla;

      sep' on saattavi sanoman,

      sepä kielen kantelevi:

      "Armas Ahti veikkoseni!

      Jo kävi Kyllikki kylässä,

      veräjillä vierahilla,

      kylän neitojen kisassa,

      kassapäien karkelossa."

      Ahti poika, aino poika,

      itse lieto Lemminkäinen

      tuosta suuttui, tuosta syäntyi,

      tuosta viikoksi vihastui.

      Itse tuon sanoiksi virkki:

      "Oi emoni, vaimo vanha!

      Jospa paitani pesisit

      mustan käärmehen mujuissa,

      kiirehesti kuivoaisit,

      mun sotahan mennäkseni

      Pohjan poikien tulille,

      Lapin lasten tanterille:

      jo kävi Kyllikki kylässä,

      veräjillä vierahilla,

      noien neitojen kisassa,

      kassapäien karkelossa."

      Kyllä Kyllikki sanovi,

      nainen ensin ennättävi:

      "Ohoh armas Ahtiseni!

      Ellös lähtekö sotahan!

      Näin mä unta maatessani,

      sike'in levätessäni:

      tuli ahjona ajeli,

      valkea välähtelihe

      aivan ikkunan alatse,

      periseinän penkeretse;

      siitä tuiskahti tupahan,

      koskena kohahtelihe

      siltalauoista