kulkevaksi.
Kolmastoista runo
Siitä lieto Lemminkäinen
sanoi Pohjolan akalle:
"Anna nyt, akka, piikojasi,
tuopa tänne tyttöjäsi,
paras parvesta minulle,
pisin piikajoukostasi!"
Tuop' on Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Anna en sulle piikojani
Enkä työnnä tyttöjäni,
en parasta, en pahinta,
en pisintä, en lyhintä:
sull' on ennen naitu nainen,
ennen juohettu emäntä."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Kytken Kyllikin kylähän,
kylän kynnysportahille,
veräjille vierahille;
täältä saan paremman naisen.
Tuo nyt tänne tyttäresi,
impiparvesta ihanin,
kassapäistä kaunokaisin!"
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Enpä anna tyttöäni
miehille mitättömille,
urohille joutaville.
Äsken tyttöjä anele,
kuulustele kukkapäitä,
kun sa hiihät Hiien hirven
Hiien peltojen periltä!"
Siitä lieto Lemminkäinen
kengitteli keihojansa,
jännitteli jousiansa,
vasamoitansa varusti.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo oisi keihäs kengitetty,
kaikki valmihit vasamat,
jousi jäntehen varassa,
ei lyly lykittävänä,
kalhu kannan lyötävänä."
Siinä lieto Lemminkäinen
arvelee, ajattelevi,
mistäpä sivakat saisi,
kusta suksia sukusen.
Kävi Kaupin kartanohon,
päätyi Lyylikin pajahan:
"Oi on viisas vuojelainen,
kaunis Kauppi lappalainen!
Tee mulle sukeat sukset,
kalhut kaunoiset kaverra,
joilla hiihän Hiien hirven
Hiien peltojen periltä!"
Lyylikki sanan sanovi,
Kauppi kielin kerkiävi:
"Suotta lähet, Lemminkäinen,
Hiien hirveä ajohon:
saat palan lahoa puuta,
senki suurella surulla."
Mitä huoli Lemminkäinen!
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tee lyly lykittäväksi,
kalhu kalpoeltavaksi!
Lähen hirven hiihäntähän
Hiien peltojen periltä."
Lyylikki, lylyjen seppä,
Kauppi, kalhujen tekijä,
sykysyn lylyä laati,
talven kalhua kaverti,
päivän vuoli sauvan vartta,
toisen sompoa sovitti.
Sai lyly lykittäväksi,
kalhu kannan lyötäväksi,
sauvan varret valmihiksi,
sompaset sovitetuksi.
Saukon maksoi sauvan varsi,
sompa ruskean reposen.
Voiti voilla suksiansa,
talmasi poron talilla;
itse tuossa arvelevi,
sanovi sanalla tuolla:
"Liekö tässä nuorisossa,
kansassa kasuavassa
tuon lylyni lykkijäistä,
kalhun kannan potkijaista?"
Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkki veitikkä verevä:
"Kyll' on tässä nuorisossa,
kansassa kasuavassa
tuon lylysi lykkijäistä,
kalhun kannan potkijaista."
Viinen selkähän sitaisi,
olallensa uuen jousen,
sauvan survaisi kätehen;
läksi lylyn lykkimähän,
kalhun kannan potkimahan.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Eip' on ilmalla Jumalan,
tämän taivon kannen alla
löytyne sitä metsässä
jalan neljän juoksevata,
kut' ei näillä yllätetä,
kaunihisti kannateta
kalhuilla Kalevan poian,
liukoimilla Lemminkäisen."
Päätyi hiiet kuulemassa,
juuttahat tähyämässä.
Hiiet hirveä rakenti,
juuttahat poroa laati:
pään panevi pökkelöstä,
sarvet raian haarukasta,
jalat rannan raippasista,
sääret suolta seipähistä,
selän aian aiaksesta,
suonet kuivista kuloista,
silmät lammin pulpukoista,
korvat lammin lumpehista,
ketun kuusen koskuesta,
muun lihan lahosta puusta.
Hiisi neuvoi hirveänsä,
porollensa suin puheli:
"Nyt sie juokse, hiitten hirvi,
jalkoa, jalo tevana,
poron poikimasijoille,
Lapin lasten tanterille!
Hiihätä hikehen miestä,
Lemminkäistä liiatenki!"
Siitä juoksi hiitten hirvi,
poropeura poimetteli
Pohjan aittojen alatse,
Lapin lasten tanteritse:
potkaisi koasta korvon,
kaatoi kattilat tulelta,
lihat tuhkahan tuherti,
liemet lietehen levitti.
Nousi melkoinen meteli
Lapin lasten tanterilla:
Lapin koirat haukkumahan,
Lapin lapset itkemähän,
Lapin naiset nauramahan,
muu väki murajamahan!
Itse lieto Lemminkäinen
ain' oli hirven hiihännässä.
Hiihti soita, hiihti maita,
hiihti aukkoja