hoitajatar nosti nuoren prinssin korkealle ja tahtoi antaa hänet hänen äidilleen, mutta silloin muuttui niskoittelevan lapsen itku kova-ääniseksi parkumiseksi, ja hän kietoi suonenvedon tapaisesti pienen käsivartensa imettäjänsä kaulan ympäri.
Kun äiti juuri jokseenkin taitamattomasti taisteli lapsensa itsepäisyyttä vastaan, kuului pyörien jyrinää ja kavion kopinaa palatsin pihasta, ja tuskin kuningatar oli sen kuullut, kun hän jo kääntyi huutavasta pojastansa, kiiruhti katon reunalle ja huusi Zoëlle:
"Publius Scipio tulee! Aika on jo hyvin täpärällä, minun pitää pukeutua pitoihin. Eikö tuo ilkeä lapsi vieläkään tahdo kuulla? Vie pois se, Praksinoa, ja muista se, että olen sinuun tyytymätöin! Sinä vieroitat minusta oman lapseni, voittaaksesi tulevan kuninkaan puolellesi. Se on joutavaa tahi osoittaa ainakin, että sinä olet taitamatoin ja ett'et ole kykenevä siihen toimeen, joka sinulle on uskottu. Imettäjän velvollisuuden olet täyttänyt, mutta minä olen etsivä ja löytävä toisen hoitajan lapselleni. Ei mitään vastustusta. Ei mitään kyyneleitä; minä olen jo kyllin kuullut lapsen parkumista!"
Lausuttuansa nämät kovat ja kiivaat sanat, hän käänsi selkänsä kuten kivettyneenä seisovalle Praksinoalle, joka oli ylhäisen makedoonialaisen aatelismiehen puoliso, ja astui telttaansa, jonne juuri oli asetettu muutamia monihaaraisia lamppuja pienille somatekoisille pöydille palamaan.
Nämät, niinkuin kaikki muutkin kuningattaren teltassa olevat kapineet, olivat hohtavaa norsunluuta, joka näytti erittäin kauniilta taivaansinisen, hopealiljoilla ja tähdillä ommellun telttakankaan ja tiikerintaljojen rinnalla, millä patjat ja villaiset valkeat, sinisellä meanderilla reunustetut lattiamatot olivat peitetyt.
Kiivaasti kuningatar heittäytyi vaatetuspöytänsä edessä olevalle istuimelle, katseli niin kauvan peiliin, kuin hän olisi ensi kerran nähnyt kasvonsa ja vaalean punaiset hiuksensa, ja sanoi sitten kääntyen puoleksi Zoë'en, puoleksi Atheenalaiseen lemmikkineitsyesensä, joka muitten palvelijatarten kanssa seisoi hänen takanansa:
"Oli hulluutta, että värjäsimme tumman tukkani vaaleaksi; olkoon nyt sellaisena kuin se on, sillä Publius Scipio, jolla ei ole vihiäkään meidän keinoistamme, pitää tätä väriä harvinaisena ja kauniina eikä hänen tarvitse tietää, mistä se on sellaiseksi tullut. Tuota kotkanpäällä kaunistettua hiuskoristetta, johon pukeutuneena ollessani kuningas minusta enimmin pitää, Lysias ja Roomalainen pitävät barbarimaisena, ja siksi sitä kutsuu jokainen, jolla ei ole Egyptiläisten kanssa mitään tekemistä. Mutta eihän joukossamme tänä iltana ole Egyptiläisiä, ja senpä tähden tahdonkin panna päähäni safiirirypäleillä kaunistetun kultatähkäisen seppeleen. Luuletko, Zoë, siihen sopivan sen läpi näkyvän silkkivaatteen, joka eilen tuli Kos'ista. Mutta en kuitenkaan pane sitä päälleni, sillä se on kudottu liian hienoksi eikä se ensinkään peittäisi mitään, ja minulta puuttuu juuri nyt tarpeellista täyteläisyyttä. Suonet näkyvät taas kaulassani, kyynärpäät käyvät niin suipoiksi, ja minä olen tullut kevyemmäksi. Se tulee noista alituisista vihastumisista, mielenliikutuksista, suruista ja huolista. Miten minun taas eilenkin täytyi nousta neuvostossa, sillä puolisoni antoi vaan aina myöden, suostui ja tahtoi olla myöntyväinen. Silloin kun pitää kieltämän, silloin minun täytyy astua esiin, vaikka minusta onkin sangen vastenmielistä, että minun aina pitää ottaman omille niskoilleni se viha, jota toiveissaan pettyminen ja kielto herättävät, ja josta syystä minua pidetään kovana ja sydämettömänä; ja tämän kaiken teen voidakseni tahramattomana säilyttää puolisolleni tuota hiukan epäiltävää kunniaa, että hän muka on lempein ja ystävällisin kaikista miehistä ja ruhtinaista. Sekin, että poikani on niin itsepäinen, tuottaa mieltä häiritseviä kohtauksia, mutta on se sittenkin parempi, kuin että Philopator heittäytyisi kaikkien syliin. Poikien kasvatus on etenkin siinä, että heitä opetetaan kieltämään. Suostunhan itsekin usein siihen, mihin minun ei pitäisi, mutta minä olen nainen, ja me näytämme myöntyväisinä ollessamme kauniimmilta kuin vastustellessamme, ja mikä olisi meille tärkeämpää kuin se, että olemme kauniita? Otetaan vaan tämä vaalean sininen puku ja pannaan sen yli kultalanka-verkko, jossa on safiireja solmuissa. Se soveltuu hyvin pääkoristeeni kanssa. Vedä varovasti kammallasi, Thaïs, sinä kosketat oikein kipeästi! Minä en saa enää lörpötellä. Zoë, annappas tuo kääry tuolta, minun pitää hiukan koota ajatuksiani, ennenkuin lähden pitoihin miesten kanssa keskustelemaan. Kun on käyty kuolleitten alueella ja Serapiin luona ja kun on muisteltu sielumme kuolemattomuutta ja sen tulevaista kohtaloa, niin luetaan halukkaasti vielä kerran, mitä tuo herttaisin kaikista herttaisista ajattelijoista tietää sanoa senlaatuisista asioista. Tuosta saat aloittaa, Zoë!"
Kleopatran suosikki viittasi toimetointa palvelijatarta vetäytymään pois, istuutui vastapäätä kuningatarta olevalle matalalle patjalle ja alkoi selvästi ja harjaantuneella äänellä lukea, eikä mikään häntä siinä häirinnyt, paitse koristeiden helinä, kalliitten kangasten kahina, kristallimaljoihin kaadetun öljyn ja hajuveden tipahteleminen, kuningatarta koristelevan tytön lyhyet ja hiljaiset kysymykset ja Kleopatran yhtä lyhyet ja hiljaiset vastaukset.
Kaikki muut varmaankin kaksikymmentä nuorempaa naista, joilla ei ollut tekemistä kuningattaren kanssa ja jotka seisoivat joukottain avaran teltan seinustalla tahi istuivat lattialla olevilla patjoilla, odottivat niin liikahtamatta sitä hetkeä, jolloin heidänkin vuoronsa tulisi tehdä jokin palvelus, kuin olisi noita lumoussanallaan heidät loihtinut. Ainoastaan silmillään ja hiljaisilla sormiliikenteillä he keskustelivat, sillä he tiesivät, ett'ei kuningatar sallinut häiritä itseänsä silloin, kun hänelle luettiin, ja ett'ei hän paljon arvellut paiskatessaan pois luotansa kaiken, mikä häiritsi hänen toiveitaan ja halujaan, niinkuin likistävän kengän tai katkenneen kielen.
Hänen kasvojensa piirteet olivat säännöttömät ja terävät ja hänen poskipäänsä ja huulensa, joiden takaa lumivalkeat, mutta harvat hampaat loistivat, olivat liiaksi jännitetyt, mutta sill'aikaa kun hän oli pitänyt voimakasta ymmärryskykyänsä vireillä ja loistavin silmin, jotka näyttivät tietäjän silmiltä, ja suu puoleksi avoinna, kuunnellut Platon sanoja, niin joku selittämätöin, hieno sulouden loiste, joka näytti tulevan paremmasta, korkeammasta maailmasta, ympäröitsi häntä, ja silloin hän oli paljoa kauniimpi kuin nyt, kun hän oli valmiiksi koristeltuna ja Zoë oli pannut Platon pois kädestään, ja kun häntä ympäröivät naiset oikein tuhlaamalla tuhlailivat hänelle äänekkäitä imarrussanojaan.
Kleopatra rakasti sitä, että häntä niin innokkaasti ylisteltiin ja, hänen nauttiaksensa oikein useiden ihmettelyä, piti häntä koristeltaissa vaatetuspöydän ääressä olla suuri joukko naisia. Kaikin puolin pidettiin hänen ympärillään peilejä, poimut aseteltiin paremmin ja jalokivillä kaunistetut sandaalien nauhat vedettiin kiinni.
Kuka ylisteli hänen kutriensa kiharuutta, kuka taas hänen vartalonsa solakkuutta, nilkkaluittensa hentoutta ja lapselle sopivien käsiensä ja jalkojensa pienuutta.
Eräs tyttö huomautti toiselle, mutta kyllin kovaa, jotta kuningatar saattoi sen kuulla, hänen silmiensä loistoa, joka muka oli kirkkaampi kuin hänen otsallaan ja kaulallaan olevien safiirien vesi, ja Ateenalainen neito Thaïs vakuutti, että Kleopatra oli tullut vahvemmaksi, sillä hänen kultaista vyötänsä oli tänään ollut paljoa vaikeampi vetää kiinni, kuin kymmenen päivää sitten.
Sitten kuningatar viittasi, Zoë heitti hopeakuulan somatekoiseen, samasta metallista tehtyyn maljaan, ja pian sen jälkeen kuului teltan ovelta henkivartijain askeleita.
Kleopatra astui ulos, loi pikaisen silmäyksen pikipannuilla ja tulisoihduilla kirkkaasti valaistulle katolle ja tummien lehvien välistä valkoisina hohtaviin, marmorisiin kuvapatsaisin ja läheni sitten katsomatta edes siihen telttaan päin, missä hänen lapsensa lepäsivät, kantotuolia, jonka nuoret makedoonialaiset aatelismiehet olivat kantaneet ja asettaneet katolle.
Zoë ja Atheenalainen Thaïs tukivat häntä, kun hän nousi kantotuoliin, ja hänen leikkikumppalinsa, palvelijattarensa ja muut läheisistä teltoista tänne rientäneet naiset muodostivat hänen tiensä kummallekin puolelle aituun ja puhkesivat kova-äänisiin ihmettelyn ja ihastuksen huudahduksiin, kun heidän valtijattarensa leijaili korkealla kantajiensa olkapäillä heidän ohitsensa.
Timantit