Joskin hänen kirjansa tämän vuoksi menettää hieman ankaraa kriitillisyyttään, esittää se sen sijaan Hugon luonteen ja runouden miellyttäviä puolia, joita esim. Biré on suuressa määrin laiminlyönyt.
Etevimmät Hugota käsittelevät tutkimukset ovat mielestäni Émile Faguet'n koelma sarjassa "Dix" – neuvième Siècle; Ferdinand Brunetièren tutkielmat teoksessa "L'Evolution de la poésie lyrique en France au dix-neuvième siècle" (2 nidosta) ja Guyaun kaunis tutkimus teoksessa: L'art au point de vue sociologique. Niitä leimaa tasapuolisuus, valistuneen arvostelijan laajanäköisyys ja mieltäkiinnittävä esitys. Hugon filosofisia aatteita esittää Ch. Renouvier kirjassaan Victor Hugo philosophe. Empimättä hyväksyn sen Renouvier'n esiintuoman mielipiteen, että runoilija yhtä hyvin voi olla filosofi kuin varsinainen n.s. filosofi. Onhan esim. Guyau vakuuttavasti osottanut, että syvän tieteellisen ajattelijan ja voimakkaan runoilijan luova inspiratsioni oleellisesti ovat varsin läheistä sukua. Mutta mitä Hugohon tulee, täytyy Faguet'n kanssa myöntää, että hänen filosofiset aatteensa ovat hyvin sporaadisia, usein pelkkiä sanoja ja "loci communes". Milloin hän on mitä synkin ja ehdottomin pessimisti, milloin taas mitä valoisin optimisti, uskoen vahvasti ihmiskunnan hyvään päin tapahtuvaan edistymiseen. Ajattelijana on Hugo, kuten Guyau sanoo, suuri uneksija; "tällainen syvä uneksiminen" – lausuu Guyau teoksessaan 'L'Art au point de vue Sociologique' – "on luontainen useimmille neroille, joita heidän ajatuksensa hallitsevat enemmän kuin mitä he itse voivat ajatuksiaan hallita." Théophile Gautier'n nimellä Histoire du Romantisme kootuissa kirjoituksissa on useita mieltäkiinnittäviä ja hienoja huomautuksia Victor Hugosta. Niihin liittyy aikalaisen ja silminnäkijän kertoman tuoreus. Samassa suhteessa mieltäkiinnittävä on teos Victor Hugo raconté par nu témoin de sa vie. Se tuntuu olevan suuressa määrin Hugon itsensä inspireeraama, on toisten väittämän mukaan hänen vaimonsa kirjoittama ja sille sopisi paremmin nimeksi Goethen käyttämä avomielinen nimi "Wahrheit und Dichtung", jos nimittäin panemme merkille, että jälkimäinen, eli kuviteltu, on melkoisesti voittopuolella. Gustave Lansonin Hugo-tutkimus sisältyy hänen Ranskan kirjallishistoriaansa. Se perustuu kriitillisesti koko Hugo-kirjallisuuteen ja on siinä suhteessa valaiseva. Mutta sitä haittaa kompendion niukkuus ja joltinen kuivuus. Hugon draamoista antavat hyviä arvosteluja A. Royer teoksessa: Histoire du Théâtre contemporain ja Pierre Nebout tutkimuksessa: Le drame romantique.
Jalmari Hahl.
HENKILÖT:
DON ALPHONSO d'ESTE
DONA LUCREZIA
GENNARO
GUBETTA
DON APOSTOLO GAZELLA
MAFFIO ORSINI
ASCANIO PETRUCCI
RUSTIGHELLO
OLOFERNO VITELLOZZO
JEPPO LIVERELTO
MUNKKEJA
VANGINVARTIJA
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Terassi Barbarigon palatsissa Venetsiassa. Yöllinen juhla. Naamioitettuja kulkee tuon tuostakin näyttämön yli. Molemmin puolin terassia komeasti valaistu palatsi, josta kuuluu soittoa. Terassi on varjossa ja vihreiden köynnösten peitossa. Perällä terassin alla on ajateltu virtaavan Zueccan kanava, jonka pinnalla nähdään silloin tällöin hämärässä liukuvia gondoloita, puoleksi valaistuja, täynnä naamioita ja soittajia. Kukin gondola kulkee näyttämön peräitse, milloin suloisen milloin surullisen soiton kaikuessa, joka poistuessaan vähitellen häipyy. Perällä Venetsia kuun valossa.
1:NEN KOHTAUS
Joukko nuoria herroja, loistavissa puvuissa, naamiot kädessä, puhelevat terassilla. Gubetta, Gennaro, puettu kapteeniksi, Don Apostolo Gazella, Maffio Orsini, Ascanio Petrucci, Oloferno Vitellozzo, Jeppo Liveretto.
OLOFERNO. Elämme ajassa, jolloin ihmiset tekevät niin paljon kauheita tekoja, ettei niistä enää puhutakaan, mutta tapahtumaa niin surullista, niin salaperäistä ei liene koskaan kuultu.
ASCANIO. Pimeä asia pimeyden miesten tekemä.
JEPPO. Minä tiedän, kuinka se tapahtui. Olen kuullut sen serkultani, hänen ylhäisyydeltään kardinaali Carrialelta, jonka tiedot ovat tarkemmat kuin kenenkään muun. – Te tiedätte, kardinaali Carriale, jolla kardinaali Riarion kanssa oli tuo mainio väittely sodasta Ranskan Kaarle VII: ttä vastaan?
GENNARO haukotellen. Ah! nyt alkaa Jeppo taas kertoa juttujaan. Minä ainakaan en viitsi kuunnella. Olen jo ilmankin tarpeeksi väsynyt.
MAFFIO. Nämä asiat eivät sinua huvita, Gennaro, ja onhan se ymmärrettävää. Sinä olet urhoollinen seikkailija-kapteeni. Sinä kannat tekaistua nimeä. Et tunne isääsi, et äitiäsi. Ei kukaan epäile, ett'et olisi aatelismies; sen näkee siitä tavasta, millä käytät miekkaasi; mutta ainoa, joka osoittaa ylhäistä sukuperääsi, on, että taistelet kuni leijona. Henkeni kautta, olemme asetoverit, enkä sano minä tätä sinua loukatakseni. Pelastit henkeni Riminissä, minä pelastin sinun henkesi Vicenzan sillalla. Olemme vannoneet auttavamme toisiamme niin vaarassa kuin rakkaudessakin, kostaa loistemme puolesta milloin tarve vaatii, luvanneet, ett'ei minulla ole muita vihollisia kuin sinun eikä sinulla muita kuin minun. Tähtien tutkija ennusti, että tulemme kuolemaan samana päivänä, ja me annoimme hänelle siitä ennustuksesta kymmenen kultasekiiniä. Emme ole ystäviä, olemme veljiä. Mutta miekkoista sinua, joka muitta mutkitta kutsut itseäsi vaan Gennaroksi, jonka ei tarvitse kuulua kehenkään, ei olla riippuvainen noista usein perityistä ikävistä välttämättömyyksistä, jotka takertuvat historiallisiin nimiin. Onnellinen sinä! Et tarvitse välittää mitään siitä, mitä tapahtuu ja on tapahtunut, kunhan vaan on olemassa miehiä taistellaksesi ja naisia huvitellaksesi. Mitä sinua liikuttavat perheiden ja kaupunkien historiat, sinua miekan miestä, jolla ei ole kaupunkia eikä perhettä? Meidän on toista. Meidän täytyy ja me tahdomme ottaa osaa aikamme tapahtumiin. Isämme ja äitimme ovat olleet osallisina noissa murhenäytelmissä, ja melkein kaikki meidän perheemme vuotavat vielä verta. – Kerro meille, mitä tiedät, Jeppo.
GENNARO heitäkse nojatuoliin semmoisen asentoon, joka tahtoo nukkua.
Herättäkää minut, kun Jeppo on lopettanut.
JEPPO. No niin. – Se tapahtui vuonna neljätoistasataa yhdeksänkymmentä…
GUBETTA näyttämön nurkasta. Yhdeksänkymmentä seitsemän.
JEPPO. Aivan oikein. Yhdeksänkymmentä seitsemän. Eräänä keskiviikon ja torstain välisenä yönä…
GUBETTA. Ei. Tiistain ja keskiviikon.
JEPPO. Olette oikeassa. – Sinä yönä siis näki eräs Tiberin venhemies, joka oli pannut maata venheeseensä virran rannalle vartioidakseen tavaroitaan, näki jotakin kerrassaan kauheata. Se oli vähän alapuolella Pyhän Hieronymon kirkkoa. Saattoi olla noin viisi tuntia jälkeen puoliyön. Kirkon vasemmalla puolella olevaa tietä myöten näki venhemies yön hämärässä kaksi miestä tulevan, he tulivat jalkaisin toinen toisaalta, he näyttivät levottomilta; sitten ilmaantui taas kaksi miestä ja lopulta kolme; kaikkiaan seitsemän. Yksi ainoa tuli ratsain. Yö oli jotenkin pimeä. Tiberin puoleisissa taloissa oli yksi ainoa huone valaistu. Nuo seitsemän miestä lähestyivät rantaa. Se, joka oli tullut ratsain, käänsi hevosensa ja peruutti sen Tiberiin ja silloin näki venhemies selvästi, että hevosen lautasen toiselta puolelta riippuivat jalat ja toiselta puolelta kädet ja pää – sanalla sanoen miehen ruumis. Toisten väijyessä katujen kulmissa, tarttui kaksi miestä kuolleen ruumiiseen, heilauttivat sitä voimakkaasti pari kolme kertaa ja heittivät sen keskelle Tiberiä. Juuri silloin kun ruumis putosi veteen, kysyi ratsumies jotakin ja nuo kaksi miestä vastasivat: Niin, monsignore. Silloin kääntyi ratsumies jokeen päin ja näki jotain mustaa kelluvan veden pinnalla. Hän kysyi, mitä se oli. Hänelle vastattiin: Monsignore, se on monsignorevainajan vaippa. Ja joku joukosta heitti kiviä vaipan päälle, niin että se upposi. Sen tehtyään he menivät kaikki yhdessä pois Santo Jacopoon päin. Kas siinä, mitä venhemies näki.
MAFFIO.