filologisessa oppisalissa pidetyssä kokouksessa lauantaina oli päättänyt, että ylioppilaiden tuli pysyä poissa sosieteetin "picknickeistä", ja pyytää että syylliset saatettaisiin lailliseen edesvastaukseen. Tutkittaessa huomataan, että "kokous" oli saatu toimeen osaksi suullisilla kehoituksilla, osaksi nimettömillä, luentosaleihin jätetyillä lapuilla, joissa "ne jotka tahtovat ottaa osaa ylioppilaskunnalle yhteiseen asiaan" kutsutaan kokoukseen, sekä että itse kokouksessa Yrjö August Wallin puheenjohtajana oli ilmoittanut, että eräältä ylioppilas Tigerstedtiltä "picknickien" toimikunta oli kieltänyt pääsyn niihin, ja sen johdosta ehdottanut, että ylioppilaat olisivat käymättä noissa tanssihuveissa, kunnes oli saatu selville, oliko hän antanut aihetta toimenpiteeseen. [Asiapapereista saa tietää, että oikeastaan rehtori oli kieltänyt pääsylipun T: ltä. Tämä ei ennestäänkään ollut yliopistonviranomaisten suosiossa, ja viimeksi hän oli pannut erään picknickien toimikunnan jäsenen tilille siitä, että tämä nähdessään etteivät ylioppilaat välittäneet tanssimisesta oli lausunut siihen tapaan, että he hyvin joutivat pysyä poissa, koska eivät edistäneet hauskuutta. Rehtori ei sentähden tahtonut antaa hänelle niitä pääsylippuja, joita rehtorinkansliassa alennetulla hinnalla oli ylioppilaille tarjona, jota paitsi hän myöskin oli kieltänyt häntä lunastamasta pilettiä salongin ovella.] Läsnäolevat olivatkin yhtyneet tähän ehdotukseen määräämättä kuitenkaan mitään rangaistusta niille, jotka eivät päätökseen alistuneet. Muuta ei kokouksessa ollut tapahtunut, mutta todistuksista kävi kuitenkin ilmi se merkillinen seikka, että kutsumuslaput oli levitetty, ennenkuin voitiin tietää mainitun ylioppilaan poissulkeminen picknick-seuroista. Siis kokouksen alkuperäinen tarkoitus oli varmaan ollut joku toinen – ja täten tulemme kysymyksen toiseen ja tärkeämpään osaan. Kurinpitokomissioni näki olevan aihetta jatkaa tutkimuksiaan, sitä enemmän, kun ylioppilaiden kokoonkutsuminen oli vastoin järjestystä ja hyvää tapaa sekä loukkaus akateemisille viranomaisille yksinomaan kuuluvaa nuorison kokoonkutsumisvaltaa vastaan. Silloin havaittiin myöskin, että Wallin ainoastaan kutsumuslappujen johdosta oli tullut kokoukseen ja siellä esiintynyt yksityisten kehoituksesta, tuntematta laisinkaan kokouksen varsinaista aihetta. Kuitenkin lausuivat muutamat sen arvelun, että kokouksella oli tarkoitettu aikaansaada mielenosoitus jumaluusopillista tiedekuntaa vastaan sen vuoksi, että se oli hylännyt teoreettisen filosofian dosentin A. A. Laurellin julkaiseman väitöskirjan dogmatiikan professorin arvoa varten, ja epäluulo kutsumusten laittamisesta kohdistui maisteri Ahlstubbeen, koska oli kuultu hänen lausuvan kovia uhkauksia teologista tiedekuntaa kohtaan, että muka pitäisi "usuttaa" ylioppilaskunta sitä vastaan y.m.s. Silloin kun tämä oli kurinpitokomissionin käsiteltävänä, olivat todelliset alkuunpanijat jo ilmoittautuneet rehtorille, vaikka tämä ei heti ollut tahtonut antaa sitä tiedoksi, kun syylliset eivät halunneet esiintyä komissionin edessä. Nyt se ei kuitenkaan enää ollut vältettävissä, vaan kutsuttiin kaikki asianosaiset tutkittaviksi. Siten saatiin lopulta selville, että Erik Aleksander Ingman, Matias Aleksander Castrén, Jakob Johan Östring, Fredrik August Ehrström, Lauri Jaakko Stenbäck ja Henrik Gabriel Piponius, viimeksimainitun luokse kokoontuneina, olivat sopineet keskenään siitä, että ylioppilaskokous oli saatava toimeen, ja myöskin itse pitäneet huolen kokoonkutsumisesta. Varsinaiseksi tarkoitukseksi ilmoitettiin aikomus vakuuttaa Laurellille ylioppilaskunnan luottamusta, mutta yksityisesti oli myöskin lausuttu, että ylioppilaiden paheksuminen oli lähetystön kautta saatettava apulaisen Jakob Algot Gadolinin tiedoksi, joka silloin hoiti dogmatiikan professorin virkaa. Selitykseksi, minkä tähden kysymys ei ollenkaan tullut käsiteltäväksi kokouksessa, ilmoitti Stenbäck, "että tarkemmin mietittäessä oli huomattu ehdotus sopimattomaksi". C. G. von Essen – joka oli kaikkia asiaan takertuneita niin lähellä, että ehdottomasti kysyy, miks'ei hän ollut muassa – mainitsee, että paheksuminen etupäässä koski Gadolinia, siksi että hänet pari vuotta aikaisemmin, kun vapaana oleva apuraha nuoria kirjailijoita varten annettiin, oli asetettu Runebergista edelle, sekä että oli aiottu suurenmoisella pakotuksella koettaa saada hänet ahdashenkisenä, kykenemättömänä opettajana, joka vain oli parempien kykyjen tiellä, eroamaan yliopistosta. Oikeudenkäyntiä pidettiin tiheillä istunnoilla 18 p: stä marrask. 16 p:ään jouluk., jolloin päätös julistettiin. Kurinpitokomissioni oli havainnut, että laiton kokous sisälsi rikollisen pyrkimyksen koroittamaan yksityisen mielipiteen muille ohjeeksi, pyrkimyksen, joka oli tahtonut päästä voimaan akateemisia viranomaisia vastaan muuttaakseen tottelevien tahdon laiksi hallitseville, ja tämä pyrkimys oli sitä arveluttavampaa ja turmiollisempaa laatua, kun se, jo ennenkin joskus havaittuna, tällä kertaa osaksi oli lähtenyt sellaisista yliopiston jäsenistä, joiden kypsyneemmältä sekä iältä että tiedolta komissionilla oli ollut toivo ja oikeus odottaa arvokkaampaa esikuvaa nuoremmille j.n.e., sekä tuomitsi sillä perustuksella mainitut kuusi alkuunpanijaa julkiseen eroon yliopistosta puoleksi vuodeksi, Wallinin salaiseen eroon samaksi ajaksi ja Ahlstubbelle yksityisen varoituksen pöytäkirjaan pantavaksi.
Isku kohtasi kuutta pohjalaista, joita toverit pitivät etevimpinä piirissään. Mitä osakunnassa asiasta keskusteltiin, piilee seuraavien sanojen taakse: "kokous oli sitä laatua, että siitä ei mitään pöytäkirjaa voi pitää". Todistuksia erotetuille annettaessa pantiin kaikille sama arvolause: "erinomainen ahkeruus ja kaikissa suhteissa vakava ja hyvä käytös". Että toveristo katsoi tuomion kohtuuttomaksi, voi päättää noista tavalliseen arvolausekaavaan lisätyistä sanoista "kaikissa suhteissa".
NELJÄS LUKU. 1835
Herätys. – Runoilu: "Hyvää yötä", "Luontokappalten huokaus", "Kohtauksia eräästä murhenäytelmästä" y.m. – Pietismi.
Stenbäckin aikomus oli ollut jäädä Helsinkiin joululomaksi, mutta yliopistosta erotettuna hänen täytyi heti lähteä kaupungista. Hän kutsui silloin ystävänsä Östringin, joka oli varaton, viettämään erotusajan Vöyrin pappilassa, ja onnettomuustoveriensa seurassa, joista osa asettui lähemmäksi pääkaupunkia, sekä jääpien toverien vähän matkaa saattamina he lähtivät pohjoista kohti.
Stenbäckistä ja Östringistä sanoo Essen, että he aluksi miltei ylpeilivät marttyyriudestaan, mutta mieliala muuttui pian. Kohta Vöyrille tultuaan Östring kirjoitti eräälle ystävälleen: "Tiedätkö, että olen alkanut katsella asiaamme synkemmältä puolelta ja pelkään, että me studiosi homines näemme asian yksipuolisen ihanteelliselta kannalta. Tahtoisin mielelläni kuulustella siitä jonkun vanhemman kansalaisen neuvoa, nota bene, jonkun joka todella rakastaisi minua." Tämä osoittaa, että hän ja varmaankin Stenbäck hänen kanssaan jo tuomitsi yritystään nousta yliopiston kaitselmukseksi. Molemmissa alkoi sitten, sillä aikaa kuin he hiljaisessa, rauhallisessa kodissa harjoittivat yhdessä opintoja ja runoilua – sillä, sanoo Essen, myöskin Östring oli runollinen luonne, joskin vielä enemmän mietiskelyyn taipuvainen – syvällekäypä sisällinen kehitys, joka johti koko persoonallisuuden uudistavaan uskonnolliseen herätykseen.
Mitä Stenbäckiin tulee, jonka sielunelämään huomiomme lähinnä kiintyy, oli se murros, joka hänessä nyt tapahtui, kauan valmistanut tuloaan. Jäljet puheenaolleesta herätyksestä, jonka hän oli tuntenut ensimmäisen ehtoollisellakäyntinsä aikaan, olivat ylioppilasvuosina, kenties erittäinkin Upsalan aikana, tosin suureksi osaksi, mutta eivät kuitenkaan kokonaan kadonneet. Hänen sielunsa syvyydessä piili vielä hehku tuhan alla odottaen elähdyttäviä tuulahduksia. Kotimaahan ja kotia palattuaan hän näyttääkin pian saaneen tuntea niitä, sillä vaikkapa hänen omaisensa myöhempänä aikana ovat pitäneet hänen esiintymistänsä kaksoishäissä tammikuussa 1834 todistuksena siitä, että hänen mielensä oli alkavaa uskonnollista liikettä vastaan, on kuitenkin samalta vuodelta olemassa vahvempia päinvastaisia todistuksia. "Tytön rukous" on kieltämättä lähtenyt lämpimästä uskonnollisesta mielestä, ja itse hän on pannut sen uskonnollisten runoelmiensa joukkoon. Edelleen huomattakoon nuo syksyllä osakunnan lehteen kirjoitetut ajatelmat, joista kolmas osa on sisällykseltään uskonnollisia, sekä loppu "Erästä kesäiltaa", missä sivistyneiden onttoa kristillisyyttä ankarasti tuomitaan. [Ruotsalaisessa painoksessa on tähän paikkaan lisätodistuksena Stenbäckin uskonnollisuudesta otettu eräs kirje Charlotte-sisarelle 14 p: ltä joulukuuta 1834. Vaikka päivä ja vuosiluku on kirjoittajan omakätinen ja selvä, eikä sisarkaan, kun tekijä ennen painattamista tiedusteli vuosiluvun oikeutta, osannut sitä epäillä, on jäljestäpäin