Tom Sawyer. Марк Твен

minun puolellani viivaa ja sinä et koske sitä."

      "Ohoo, ole huoleti siitä, kyllähän minä sitä kosken. Se on minun puukkiaiseni; ja minä teen, lempo vieköön, sen kanssa mitä tahdon!"

      Kauhea läjäys tuntui Tom'in selässä ja samallainen Joenkin; ja noin kahden minuutin ajan kohosi pöly kummankin nutusta ja koko koulu nautti tuota: Pojat olivat innostuneet kovin työhönsä havaitaksensa tuota hiljaisuutta, joka oli valloittanut koulun vähää ennen, kuin opettaja hiipien varpaillansa huoneen läpi oli asettaunut heidän viereensä. Hän oli katsellut suurimman osan heidän näytöksestään, ennenkuin hän tuli osalliseksi siihen. Kun koulu loppui edeltä puolen päivän, lensi Tom Becky Thatcherin luokse ja kuiskasi hänelle korvaan:

      "Pane hattu päähäsi, ja ole menevinäsi kotia; ja kun tulet nurkkaukseen, niin eriä muista ja tule metsätietä takaisin tänne. Minä menen toista tietä ja teen samalla tavalla toisille."

      Niin läksivät he kumpikin kulkemaan pois koulusta. Vähän ajan kuluttua tapasivat he toisensa metsätiellä, ja kun tulivat takaisin kouluun, oli se nyt kokonaan heidän hoteillaan. He istuvat vieretysten rihveli-taulu edessä, Tom antoi rihvelin Becky'lle ja kuletti hänen kättänsä taululla, näin muodustaen uuden ihmeteltävän rakennuksen. Kun heidän taideintonsa masentui, alkoivat he puhella. Tom oli kuin seitsemännessä taivaassa. Hän sanoi:

      "Pidätkö sinä rotista?"

      "En, minä en kärsi niitä!"

      "Niin en minäkään – elävistä rotista. Vaan minä tarkoitin kuolleita rottia, joita saattaa nauhasta pyörittää ympäri päätään."

      "En, minä en pidä rotista missään tapauksessa. Mistä minä pidän, on paukahtavaa karutsia (kumia)."

      "Oh, sen minä uskon! Kunpa minullakin olisi vähän sitä."

      "Pidätkös siitä? Minulla on. Sinä saat pureksia sitä vähän aikaa, vaan sinun pitää antaa se takaisin minulle."

      Tuo oli hyvin herttaista; niin pureksivat he sitä vuorotellen, potkien penkkiä iloissaan.

      "Oletko koskaan nähnyt cirkusta?" sanoi Tom.

      "Olen, ja isäni vie minut vielä sinne, jos olen sievä."

      "Minä olen ollut siellä kolme tai neljä kertaa – ooh, useita kertoja. Kirkko ei ole mitään cirkusta vastaan. Cirkuksessa tekevät he jotakin koko ajan. Kun minä tulen suureksi, niin rupean minä "kujeiliaksi" cirkukseen.

      "Oh, rupeatko. Sepä on hauskaa. Heillä on niin koreita pilkkuja päällään."

      "Niin, se on varma se. Ja he ansaitsevat ko'ottain rahoja – melkein dollarin päivässä, sanoo Ben Rogers. Sanos, Becky, oletko sinä koskaan ollut kihloissa?"

      "Mitä se on?"

      "Oo, kihloissa oleminen on sama, kuin naimiseen meneminen."

      "Niinkö."

      "Tahtoisitko sinä tulla kihlatuksi."

      "Ehkä. En tiedä. Mitä se on jota – ?"

      "Jota? Oh, siinä ei ole mitään. Sinä vaan sanot jollekulle pojalle, ett'et sinä kuunaan huoli muista kuin hänestä, et kuunaan, et kuunaan, ja sitte suutelette te toisianne, niin siinä on kaikki."

      "Suudella? Miksi suudellaan?"

      "Sentähden, näet sä, että – kaikki ihmiset tekevät niin."

      "Kaikkiko ihmiset?"

      "Niin, kaikki ne jotka rakastavat toisiansa. Muistatkos mitä minä kirjoitin rihveli-taululle?"

      "Muistan."

      "Mitä se oli?"

      "Sitäpä en sano sinulle."

      "Sanonko minä sen sinulle?

      "S-a-no, vaan vasta."

      "Ei, mutta nyt."

      "Ei nyt – huomenna."

      "Oo, nyt rakas Becky. Minä kuiskasen sen, minä kuiskasen sen hyvin hiljaa korvaasi."

      Kun Becky epäili, niin otti Tom hänen äänettömyytensä myönnytykseksi, ja laski kätensä hänen vyötäisilleen, ja kuiskutti sanat niin hiljaa kuin mahdollista, huulet melkein korvassa kiini. Sitten lisäsi hän:

      "Kuiskuta sinä nyt minun korvaani – aivan omalla tavalla."

      Tyttö empi hetkisen, sitten sanoi hän:

      "Käännä pois silmäsi, niin ett'et nää minua; sitten teen sen. Vaan sinä et saa kuuna päivänä sanoa siitä kellenkään – kuuletkos sen Tom? Ethän tee sitä – sanos Tom?"

      "En milloinkaan, en milloinkaan, minä vakuutan sen. Nyt, Becky."

      Hän käänsi pois kasvonsa. Tyttö kuukistui ujosti pojan yli, ja likenti huulensa niin likelle hänen korvaansa, että viehkeä hengityksensä heilutteli pojan kiehkuroita ja kuiskutti:

      "Minä – rakastan – sinua."

      Tämän sanottua lensi hän tiehensä, penkkien ja pöytien yli, Tom jälessänsä, kunnes hän viimein pakeni yhteen nurkkaan, peittäen kasvonsa pienellä valkoisella esiliinallansa. Tom syleili häntä ja sanoi:

      "Kaikki on nyt tehty, Becky – paitsi suutelo. Älä pelkää sitä – se ei ole mitään. Ole nyt sievä Becky."

      Hän veti pois hänen käsiänsä ja esiliinaansa.

      Vähitellen antoi tyttö perään, ja antoi kätensä laskeutua; hänen kasvonsa, aivan tulipunaiset vastarinnasta, tulivat näkyviin ja antautuivat. Tom suuteli noita punaisia huulia ja sanoi:

      "Nyt on kaikki tehty, Becky. Tästä-lähin, ymmärrätkös, et sinä saa milloinkaan rakastaa muita kuin minua, etkä mennä muitten kanssa naimisiin kuin minun, et kuuna päivänä. Tahdotkos sen?"

      "Minä en tahdo rakastaa muita kuin sinua, Tom, enkä kuunaan ota miehekseni muita kuin sinut, vaan et sinäkään saa mennä naimisiin muiden kanssa kuin minun."

      "Se on tietty. Luonnollisesti. Se on osa siitä. Ja aina, kun sinä tulet kouluun eli menet koulusta kotia, täytyy sinun kulkea minun kanssani, kun ei kukaan näe sitä – ja sinä valitset minut ja minä sinut lasten-tanssissa, sillä niin kihlatut aina tekevät."

      "Sepä on hupaista. Minä en ole tuosta ennen tiennyt mitään."

      "O, se on hyvin hauskaa! Kuin minä ja Amy Lawrence – ."

      Nuo kummastuneet silmäykset ilmoittivat Tom'ille erhetyksensä, hän äimistyi ja jäi äänettömäksi.

      "Oo, Tom! Sinä et olekaan siis ensikertaa kihloissa!"

      Lapsi alkoi itkeä. Tom sanoi:

      "Älä itke, Becky. En minä ole hänestä enää millänikään."

      "Kyllä sinä olet, Tom – sinä tiedät että sinä olet."

      Tom koetteli laskea kätensä tytön kaulalle, vaan hän puukkasi sen pois, kääntyi seinään päin, eikä lakannut itkemästä. Tom koetteli uudelleen, lohdutuksen sanoja huulillansa, vaan samalla seurauksella. Silloin loukkautui hänen ylpeytensä, hän jätti hänet ja meni ulos. Hän seisoi vähän-aikaa ulkona, rauhatonna ja suutuksissaan, vähän väliin silmäellen ovea, toivossa että tyttö katuisi ja tulisi etsimään häntä. Vaan hän ei tullutkaan. Tom alkoi tulla rauhattomaksi, ja peljätä, että hänellä oli vääryys puolellansa. Hänen täytyi kamppailla kova riita rinnassansa, ennenkuin hän taisi suostua myönnytyksiin, vaan hän rohkasi luontonsa, ja meni sisään. Tyttö seisoi vielä nurkassa, itkeä tihuttaen, kääntyneenä nurkkaan päin. Tom'in sydän syytti häntä itseänsä. Hän meni hänen luoksensa ja jäi seisomaan, tietämättä mitä oikeastaan oli tehtävä. Viimein sanoi hän, epäillen: