korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
Mikä suuri onni!
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
Sen täyttää tahdon koittaa.
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
Kolmas kohtaus.
Nummi.
Miss' olet ollut, sisko?
Sian tapossa.
Entä sinä, sisko?
Helmastaan laivur'akka kastanjoita
Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:
"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.
Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;
Mut hännätönnäpä rottana
Perässä ma seilaan seulassa;
Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
Saat tuulen multa.
Oi, sisko kulta!
Ma toisen annan.
Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!
Näytä, näytä!
Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.
Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! – Nyt taika on kohdallaan.
Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
Etäälläkö on Fores? – Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.
Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? —
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks4 suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.
Terve!
Terve!
Terve!
Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? – Puhukaa, ma vaadin!
Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. – Mihin hävisivät?
Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. – Voi, kun eivät jääneet!
Tosi-olennoistako