on sotajuonia, ja niiden humöörinä on kostaa.
PISTOOLI.
Vai kostaa?
NYM.
Kautta taivaan kiiluvaisten!
PISTOOLI.
Älyä aijotko vai rautaa käyttää?
NYM.
Kumpaakin humööriä. Paasolle
Ma kerron tämän rakkaus-humöörin.
PISTOOLI.
Ja minä kerron Virrallen,
Kuin Falstaff, rietas henki,
Vie rahat hältä, kyyhkysen,
Ja tärvää vuotehenki.
NYM. Minun humöörini se ei jäähdy: kiihotan Virtaa käyttämään myrkkyä; panen keltataudin häntä riivaamaan, sillä kasvojen kapina on vaarallista; se on minun oikea humöörini.
PISTOOLI. Sinä olet kaikkien tyytymättömien Mars; minä säistän sinua. Mars matkaan!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus
Huone tohtori Cajuksen talossa.
(Rouva Reipas, Simppeli ja Rugby tulevat.)
R. REIPAS. John Rugby, kuule: menehän tuonne ikkunaan ja katso, joko herrani, herra tohtori Cajus, tulee. Totisesti, jos hän tulee ja tapaa jonkun talossaan, niin pitelee hän surkean pahasti Jumalan kärsivällisyyttä ja kuninkaan äidinkieltä.
RUGBY. Kyllä pidän vaaria.
R. REIPAS. Hyvä; ja sitten me valmistamme tässä vähän olutkeittoa yöksi, ennenkuin kivihiilivalkea sammuu. (Rugby menee.) Se on rehellinen, nöyrä ja kiltti poika, ettei parempaa voi toivoa palvelijaa, eikä mikään kielikontti eikä tora-pussi, sen voin vakuuttaa. Hänen pahin vikansa on, että on rukouksiin himostunut; hän on siinä kohden vähän lapsellinen, mutta jokaisella on vikansa. Mutta mitä siitä. – Pietari Simppeli, niinkö se oli nimenne?
SIMPPELI. Niin, paremman puutteessa.
R. REIPAS. Ja herra Laihanenko isäntänne?
SIMPPELI. Niin, totta totisesti.
R. REIPAS. Eikö hänellä ole suuri, pyöreä parta, samanmallainen kuin hanskamaakarin kauharauta?
SIMPPELI. Ei, totta totisesti; hänellä on pienet, pikkuruiset kasvot ja pieni, keltainen parta, Kainin-karvainen parta.7
R. REIPAS. Hiljainen miehen tallukka, niinkö?
SIMPPELI. Niin, totta totisesti; mutta kouristaan niin tanakka kuin kuka muu tahansa minun pääni ja hänen päänsä välillä. Hän on tapellut metsävahdin kanssa.
R. REIPAS. Mitä sanotte? – Oo, pitäisihän minun muistaa hänet! Eikö hän kulje, niin sanoakseni, nokka ilmassa ja pöyhistele käydessään?
SIMPPELI. Totta totisesti, niin hän tekee.
R. REIPAS. Älköön taivas sen huonompaa onnea Annikalle suoko! Sanokaa herra pastori Evansille, että minä teen mitä voin herranne hyväksi. Anna on hyvä tyttö, ja toivoisin —
(Rugby palajaa.)
RUGBY. Herra jesta! Tohtori tulee!
R. REIPAS. Nyt käy meidän kaikkien hullusti! – joutuun tuonne sisään, hyvä nuorukainen, tuonne työhuoneeseen. (Työntää Simppelin työhuoneeseen.) Hän ei kauvan viivy. – Hoi, John Rugby! John, sanon minä! Etkö kuule. John? John, mene ja etsi herraani; pelkään että hänelle on jotain tapahtunut, kun ei jo tule kotia. (Laulaa.) Heiluti rallallei, heiluti rallallei j.n.e.
(Tohtori Cajus tulee.)
CAJUS. Mite te laula? Mine ei tykke semmoisi konsti. Ole hyve, mene ja too minu hoonest un boitierverd, toosa, vihere toosa. Kuuleko mite mine sano? Vihere toosa.
R. REIPAS. Kyllä, herra, kyllä tuon sen. (Syrjään.) Hyvä, ettei itse mennyt sinne; jos olisi sieltä löytänyt sen nuorukaisen, niin olisi varmaan tullut sarvihulluksi.
CAJUS. Fe, fe, fe, fe! ma foi, il fait fort chaud. Je m'en vais à lacour, – la grande affaire. —
R. REIPAS. Tämäkö se on, herra tohtori?
CAJUS. Oui, mettez le en mon tasku; de pêchez, joutu! – Misse ole se lurjus Rugby?
R. REIPAS. Hoi, John Rugby! John!
RUGBY. Tässä, herra.
CAJUS. Sine ole Juho Rugby, ja sine ole Jukka Rugby; tule, otta sinu miekka ja tule minu kintu päräss hovi.
RUGBY. Se on käsillä täällä porstuassa.
CAJUS. Kautta minu kunia, mine viipy liika kauan! Saakelis! Qu'ai je oublie? Sielle ole roktoyrtti minu kabinetiss, joka minu ei mille mooto takto jette sinnen.
R. REIPAS (syrjään). Voi mua! Nyt hän löytää sen nuorukaisen sieltä ja tulee raivoonsa.
CAJUS. O diable, diable! Mike ole minu kabinetiss? – Konna! Larron! (Ajaa Simppelin ulos työhuoneesta.) Rugby! Minu miekka!
R. REIPAS. Herra tohtori, rauhoittukaa!
CAJUS. Mite varte minu pite rauhottu?
R. REIPAS. Tuo nuorukainen on kunniallinen mies.
CAJUS. Mite kunialinen mees teke minu kabinetiss? Kunialinen mees ei tarvita minu kabinetiss.
R. REIPAS. Hyvä tohtori, älkää olko niin lehmaatinen. Kuulkaa, minä sanon totuuden: pastori Evans lähetti hänet tänne minun tyköni asialle.
CAJUS. Hyve.
SIMPPELI. Niin, todellakin, pyytämään häntä —
R. REIPAS. Vaiti toki, ole hyvä!
CAJUS. Vaiti sinu suu! – Puhu sinu puhe.
SIMPPELI. Niin, pyytämään tätä kunniallista rouvaa, teidän neitsyttänne, että hän puhuisi pari hyvää sanaa neiti Anna Paasolle minun herrani puolesta, naima-asioissa.
R. REIPAS. Siinä kaikki, totta totisesti! Vaan minäpä en pistäkään kynttäni valkeaan syyttä suotta.
CAJUS. Pasteur Evans sinuko lehetti? – Rugby, baillez-moi vehe paperi. – Varto vehe sine.
(Kirjoittaa.)
R. REIPAS. Onpa hyvä, että hän on noin levollinen. Jos olisi hän läpikotaisin kiihtynyt, niin olisitte saanut nähdä hänet oikein suurisuisena ja melankollisena. Mutta siitä huolimatta, ystävä, teen minä herranne puolesta mitä hyvää vain voin, ja asia on, suoraan puhuen, se, että tämä ranskalainen tohtori, minun herrani, – saatan, nähkääs, sanoa häntä herrakseni, koska hoidan hänen talouttaan, pesen ja huuhdon, prykään, leivon, kuuraan, valmistan ruoat ja juomat, laitan sijan ja teen kaikki tyynni itse, —
SIMPPELI. Onpa raskas taakka olla noin toisen käsissä.
R. REIPAS. Vai olette jo tullut senkin tuntemaan? Niin, totisesti, raskas taakka se on; ja varhain pystyyn ja myöhään maata; – mutta huolimatta siitä, meidän kesken sanottuna – eihän sitä tarvitse sen pitemmälle viedä – herrani on itse rakastunut neiti Annaan; mutta huolimatta siitä, minä tunnen tytön mielen; siitä ei tule mitään.
CAJUS. Sine tolva, vee teme kirja herra Hughi tyke: parbleu, miekkahaasto. Mine leikka hene kaula poikki puistoss; mine opeta se kapinen pappi-tolva piste hene nokka joka paikka. – Sine saa menne; ei on hyve ett sine jee tenne; – parbleu, mine leikka hene kaikki kivet; parbleu, henell ei jee kivi heitte koira peell.
(Simppeli menee.)
R. REIPAS. Hyväinen aika, hänhän vain puhuu ystävänsä puolesta.
CAJUS. Se teke hene hyve: eikös te sano minull ett minu pite itse pite Anna Paaso? Parbleu! Mine löö