Hääilta ja P. Cajanderin mukailema (H. C. Andersenin tanskalaisen toimitelman mukaan) Varin'in ja Lefèvren Yökausi Lahdella (Une chambre à deux lits); 25/10 J. A. Dianan Kuinka anopeista päästään, Laululintunen ja A. Kiven Kihlaus; 27/10 Työväen elämästä, Valtioviisas räätäli ja Hääilta; 30/10 A. Elzin Ei mustasukkainen, A. Säfströmin laulunäytelmä Paratiisi ullakossa ja K. G. Rosendahlin Lemun rannalla. – Kolmannella viikolla annettiin vain yksi arkinäytäntö, jotta saatiin aikaa Preciosan harjottamiseen. – Marrask. 3 p. näyteltiin ensimäinen 5-näytöksinen kappale, Holbergin Jeppe Niilonpoika, Marin rukkaset jälkinäytelmänä, sekä 6, 10 ja 12 p. toinen samanlainen, Weberin Preciosa. Sen jälkeen tuli jälleen peräkkäin kolme entisentapaista ohjelmaa: 13/11 Goethen Sisarukset, Kukka kultain kuusistossa ja Yökausi Lahdella; 17/11 Margareta, Ei mustasukkainen ja Suorin tie paras; sekä 20/11 Koira ja Kissa, Levoton yö, edellinen A. Malmgrenin, jälkimäinen A. Korhosen suomentama, ja Tyko Hagmanin Hölmölän maailmanparantajat. Viimeinen ohjelma Porissa, 29/11 ja 1/12 oli T. J. Dahlbergin suomentama R. Kneiselin 5-näytöksinen Viuluniekka.
Tämmöisellä voimien mukaan valitulla ohjelmistolla Suomalainen teatteri alotti toimensa, ja eräässä Tampereen Sanomiin lähetetyssä kirjeessä todistetaan, että "epäilevimmätkin Tuomaat ovat jotenkin hyvällä mielellä näytäntöiltaansa tyytyneet". Usein näyteltiin täpötäydelle huoneelle, miltei aina hyvälle. Paitse kaupunkilaisia – kauppiaita, käsityöläisiä ja kaikenlaista nuorisoa – nähtiin salissa monesti maalaisia ja varsinkin saapui niitä Preciosaa katsomaan ja kuulemaan. Yleisön mielenkiinto pysyi ylipäätään muuttumatta koko ajan eikä, sanoo paikkakunnan lehti, kieli estänyt niitäkään käymästä teatterissa, jotka muutoin olivat valittaneet huonosti osaavansa suomea. Vähimmin väkeä oli 13/11, jolloin tulot oli määrätty Helsingin suomalaiselle alkeiskoululle; kumminkin kertyi (muutamia rahalahjoja siihen luettuna) Smk. 397:60 tarkotusta varten.
Vilhon kirjeiden ja sanomien mukaan on joistakuista kappaleista erikseenkin sananen mainittava. Kiven Kihlaus – Vilho Aapelina, nti Toikka Eevana, Kallio Eenokkina ja Korhonen Jooseppina – näyteltiin "oikein con amore", ja "yleisö näytti käsittävän koomilliset käänteet". Työväen elämästä, kirjotettiin Tampereen Sanomille, "tunki sydämiin ja ytimiin; samaa kuin 'Turmiolan Tommin elämäkerta' katsojille tarjoo kuvapaperissa, sen tämä näytelmä kuvailee lihassa ja veressä". Samoin kuin kerrotaan Amerikan kaukaisen lännen teattereista, että katsojat siellä usein ääneen ilmaisevat tunteensa, niin tapahtui Porissakin tätä kappaletta esitettäessä. Liikuttavimmassa kohdassa (missä entinen juoppo, joka muinoin humalapäissään oli törkeästi loukannut vaimoansa, parantuneena palaa kotia ja rukoilee häneltä anteeksi) kuului, kun vaimo ei näyttänyt taipuvan, sydämen pohjasta tulevat sanat: "Saakelin ämmä, kun ei anna anteeksi!" – Lundahl, joka vasta myöhemmin oli tullut Poriin, esiintyi ensikerran 13 p. lokak. huvinäytelmässä Yökausi Lahdella. Lahjakas ja näyttämöön jotenkin perehtynyt näyttelijä herätti kohta mieltymystä yleisössä. Viuluniekassa hän sai suuren roolin, jossa hän aina niitti suosionosotuksia milloin vain näytelmä annettiin. – Kun Lemun rannalla oli esitetty, huudettiin tekijää, Rosendahlia, esiin – Vilho ei tiennyt, "oliko se pilalla vai todella" – ; mutta runoilija pakeni ujosti, ja Vilho astui näyttämölle ilmottamaan, että tekijä oli mennyt. Kumminkaan yleisö ei ottanut tätä uskoakseen, vaan huusi: "Ei, kyllä hän on täällä!" siksi kunnes väsyi. – Preciosa, "etevin helmi seurueen ohjelmistossa", menestyi loistavasti, nti Toikka nimiroolissa ja Vilho mustalaisakkana, Viardana. Kööreissä oli parikymmentä avustajaa paikkakunnalta. "Laulut kävivät", Vilho kirjotti, "odottamattoman hyvin ja itse näytteleminen vielä paremmin. Ei yhdessäkään näytelmässä ole yhteisnäytteleminen ollut tasaisempi, liukkaampi ja sujuvampi. Sanonenko liikaa jos sanon: yleisö oli lumottu. Huone oli täpö täynnä, tulot vähä yli 500 markkaa. Talonpoikia oli tullut viiden peninkulman päästä." – Tänä ensi aikana esiintyi nti Toikka pikku laulunäytelmäin pääosissa. Hänellä oli kyllä heleä sopraaniääni, mutta kun se oli kouluttamaton ja hänen draamalliset lahjansa olivat suuremmat, jätti hän pian lauluosat nuoremmille kyvyille. Vastanäyttelijänä esiintyi Himberg, jolla oli kaunis ääni, mutta, niinkuin myöhemmin saatiin nähdä, vähä taipumusta ja vielä vähemmän intoa edistymään näyttelijänä. – "Maailmanparantajat teki furoren. Yleisö käsitti hyvin sukkeluudet ja taputti käsiään rajusti, kun Kaisar ehdotettiin kouluylihallituksen päälliköksi." Uutisena Vilho kertoo: "Aspegren ja Toikka näkyvät olevan kihloissa, he kävelevät käsikynkässä julkisesti."
Viimeisenä iltana "pakkotäysi" huone myrskyisesti huusi esiin kaikki ja yhteisesti laulettiin Maamme-laulu. Näytännön jälkeen ravintolan isäntä, hra Carl Stenqvist, kutsui näyttelijät, avustajat ja kaupungin pormestarin jäähyväiskemuihin. – Ensimäinen taival Suomalaisen teatterin vaelluskaudella oli siis onnellisesti suoritettu ja 3 p. jouluk. lähdettiin "kovalle lumettomalle maantielle", matkalle Tampereelle.
Tampereella oli ensimäinen näytäntö 8/12, ja oli ohjelma sama kuin ensi iltana Porissa, paitse että Pilven veikko jätettiin pois säestyksen puutteesta (kaupungin soittokunta oli häissä!). Paikkakunnan lehden arvostelu oli laadittu sähkösanoma-tyyliin:
"Suomalainen teatteri on kaupungissa. Eilen oli ensimäiset näytännöt. Väkeä huoneen täysi. Innostus ravakka. Hyvin se näytti. Käykäätte katsomaan."
Samana päivänä Vilho valittaa Bergbomille, että teatterilaitokset kaupungin hotellissa olivat kovin alkuperäisiä – yksi ainoa tapettihuone yhdellä ainoalla ovella, siinä kaikki!
"Kyllä tämä teatteri", hän jatkaa, "laimistuttaa näyttelijäintoa, tässä kun täytyy olla järjestäjänä, näyttelijänä, affisöörskana, masinistina, timmermannina, maalarina, kassanhoitajana, kynttilänsytyttäjänä, lampun virittäjänä y.m., y.m. yhdellä kertaa. Teatteriin kuuluva palvelusväki on melkein enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ehkä asiat kuitenkin paranevat. Taputettiin käsiä paljon, mutta ymmärtämättömästi. Näytteleminen hyvää ja vakavaa."
Sen jälkeen annettiin kuusi näytäntöä, joissa esitettiin samoja kappaleita kuin Porissa. Viimeksi, 20/12, näyteltiin Preciosa. Reippaan lehden mukaan katsojat olivat muutamina iltoina lähellä "halkaista huoneen ja tulijoita olisi ollut toinen mokoma". Eikä kumma, sillä "joutavia kehumatta täytyy sanoa, että tämä on paras näyttelijäseura mitä Tampereella on koskaan ollut".
Joulukuun 21 p. olivat seurueen jäsenet kutsutut "kaupunkilaisten ja maalaisten" toimeenpanemille päivällisille. Seuraavana aamuna joukko lähti Viipuriin. – Juuri ennen lähtöä eräs tamperelainen kysyi Vilholta, erosiko näyttelijäkunta yhtä tyytyväisenä Tampereelta kuin Porista? – "Meillä ei ole", kuului vastaus, "vähintäkään syytä muistutuksiin; katsojia on joka kerta ollut odottamattoman paljo, ja kaikin puolin on meitä kohdeltu ystävällisesti." – Kysyjä, joka kertoo tämän U. S: ssa, pitää kuitenkin kiitosta liiallisena, sillä kaupungissa ei ollut varsinaista teatteria, vaan oli näyteltävä salissa, joka ei ollut tarpeeksi avara eikä muutenkaan mukava. Sitä paitse olivat huoneet niin kylmät, että useat jollei kaikki näyttelijät olivat saaneet yskän joululahjaksi. Mutta varmaa oli, kirjottaja vakuuttaa, että seura jätti jälkeensä "rakkaita muistoja ja kaipausta sydämiin".
Joulun vietti teatteriseurue siis Viipurissa, johon Bergbomkin oli samalla aikaa saapunut ja jossa se antoi kaksi ensimäistä näytäntöä vuoden viimeisellä viikolla, 27/12 Ja 29/12. Edellisen ohjelma oli: Alkajaisnäytelmä, Margareta, Suorin tie paras ja Laululintunen; jälkimäisen: Työväen elämästä, Ei mustasukkainen ja Hölmölän maailmanparantajat. Uuden vuoden päivänä näyteltiin Viuluniekka ja sitte jatkettiin esittämällä ohjelmia, jotka, alempana mainittavat poikkeukset lukuunottamatta, olivat kokoonpannut niinkuin Porissa ja Tampereella. Z. Topeliuksen syntymäpäivänä, tammikuun 14, oli ohjelmassa runoilijan laatimat Saaristossa ja Sotavanhuksen joulu, Hääilta loppukappaleena. Samoin kuin Suomalainen teatteri täten olemassaolonsa ensi vuonna kunnioitti Topeliuksen päivää näyttelemällä hänen omia kappaleitaan, samoin on se myöhemminkin tehnyt. Sitä vastoin teatterilla ei vielä ensi aikana ollut sopivaa ohjelmaa Runebergin syntymäpäivän, helmikuun 5, viettämiseksi. Tammikuun 24 ja 26 p. annettiin