ovat aiottuja jäämään hämäryyteen, kunnes niiden odottamaton tapahtuminen saa täyttymään, mitä oli kirjoitettu, niinkuin entisinäkin aikoina. Mutta teidän ei sovi silti käyttää ritarillista uljuuttanne häneen."
"Se menisikin silloin hitto vieköön haaskiolle", sanoi Sir Mungo nauraen. "Yhtä hyvin lähtisin koirineni ja torvineni metsästämään kapista lammasta, sillä hän on taas horroksissa ja vajonnut leukaa myöten numeroihin, osamääriin ja jaettaviin. Mistress Margaret, sievä simasuuni", sillä nuoren neitosen kauneus sai Sir Mungo Malagrowtherinkin yrmeät piirteet hiukan höllenemään, "onko isänne aina yhtä hauska seuramies kuin näyttää tällähaavaa olevan?"
Mistress Margaret hymyili tarkoituksettomasti, heitti niskojaan, katsahti kumpaisellekin puolelleen ja sitte suoraan eteensä, ja omaksuttuaan kaikki ujon hämmennyksen ja arkuuden eleet, jotka hänen mielestään olivat tarpeellisia peittämään hänen luonteeseensa todella kuuluvaa älykästä kerkeyttä, hän viimein vastasi: "Isä on todella hyvin mietiskeleväinen, mutta sen mielenlaadun on hän kuulemma perinyt minun isoisältäni."
"Sinun isoisältäsi!" huudahti Sir Mungo epäiltyään, tokko oli kuullut oikein. "Isoisältäänkö hän sanoi! Tyttö on päästään pyörällä! En tiedä tällä puolen Temple Baria ainoatakaan naikkosta polveutuneeksi niin etäisestä sukulaisesta."
"Hänellä on kuitenkin kummi-isä, Sir Mungo", huomautti George Heriot, taas asettuen väliin; "ja toivoakseni myönnätte hänelle kylliksi vaikutusta pyyntöön, että te ette pane hänen sievää kummilastansa noin punastelemaan."
"Sen parempi – sen parempi", tuumi Sir Mungo. "Hänelle on kunniaksi, että hän Bow-teatterin kellonkaikunan piirissä syntyneenä ja kasvaneena kykenee punastumaan mistään. Ja kautta sieluni, mestari George", hän pitkitti taputtaen pahastunutta ja vastahakoista kaunotarta leuan alle, "hän on kyllin viehkeä korvatakseen sukujuurtensa puutteen – ainakin Cheapsiden tapaisella seudulla, missä kattila ei voi sanoa pataa – "
Neitonen punehtui, muttei niin vihastuneesti kuin äsken. Mestari George Heriot kiirehti keskeyttämään Sir Mungon kotoisen puheenparren lopun, esittelemällä hänet loordi Nigelille.
Sir Mungo ei saanut ensimältä tajutuksi, mitä hänen isäntänsä sanoi.
"Kuka turkanen, mies?"
Kun hänen korvaansa uudestaan tolkuttiin Nigel Olifauntin, Glenvarlochin loordin nimi, suoristausi hän ja kestitsijäänsä hiukan karmeasti silmäillen moitti tätä siitä, että hän ei tutustuttanut säätyhenkilöitä toisiinsa, heidän voidakseen vaihtaa tervehdyksiä ennen kuin sekaantuivat muuhun seuraan. Hän suoritti sitte niin arvokkaan hovikumarruksen uudelle tuttavalleen kuin vialliset raajansa sallivat, ja huomauttaen tunteneensa vanhan loordin hän toivotti nuoren ylimyksen tervetulleeksi Lontooseen ja toivoi saavansa nähdä hänet hovissa.
Nigel oivalsi heti sekä Sir Mungon sävystä että isäntänsä tiukkaan puristuneista huulista, jotka näyttivät hillitsevän naurunhalua, että hän oli tekemisissä kaikesta tavallisesta poikkeavan erikoisolennon kanssa ja vastasi hänen kohteliaisuuteensa soveliaan juhlallisesti. Sir Mungo sillävälin tähysti häntä hyvin totisena, ja koska luontaisten etujen näkeminen oli hänelle yhtä kiusallista kuin varallisuudenkin tai muiden satunnaisten siunausten kohtaaminen, oli hän tuskin täydellisesti silmännyt nuoren loordin komeata ryhtiä ja kaunismuotoisia kasvonpiirteitä, kun hän Uzin miehen lohduttajan lailla vetäysi hänen luokseen ylistämään Glenvarlochin loordien entistä suuruutta ja pahoittelemaan kuulemaansa tietoa, että esi-isien omaisuus oli luisumassa heidän nykyisen edustajansa hallusta. Hän siirtyi kuvailemaan Glenvarlochin päärakennuksen kauneuksia – vanhan linnan mahtavaa asemaa – aavaa järven selkää, joka antoi runsaasti vesilintuja haukallapyyntiin – laajaa rajametsää, joka päättyi hirvien suosimaan vuorenharjanteeseen – ja kaikkia muita tuon uhkean ja ikivanhan paroonikunnan hyviä puolia, kunnes Nigelin täytyi kaikesta vastarinnastaan huolimatta väkisinkin huoata.
Sir Mungo oli aina näppärä huomaamaan, milloin hänen puhuttelemansa häväs oli lyöttynyt. Hän havaitsi uuden tuttavansa jo luimistelevan ja olisi mielellään kehittänyt haastelua, mutta samassa koputti keittiömestari kärsimättömästi väkipuukkonsa varrella tarjoilupöydän laitaan ja antoi siten merkin, jonka kumu kuului kautta talon, kutsuen palvelusmiehet tuomaan päivällisen pöytään ja vieraat istuutumaan sen ääreen.
Sir Mungo oli hyvän kestityksen ihailija, ja se taipumus muuten saattoikin jossain määrin suostuttaa hänen arvonsatuntoa näihin kyläilyihin. Moike sai hänet tuossa tuokiossa jättämään Nigelin ja muut vieraat rauhaan, kunnes hän oli ehtinyt asettumaan asianmukaiselle ylemmyyttänsä vastaavalle paikalle runsaan pöydän ääreen. Siellä hän täti Juditin vasemmalla puolella istuen näki Nigelin ottavan haltuunsa vielä korkeamman kunniasijan oikealtaan, erottaen arvoisan vaimon sievästä mistress Margaretista; mutta tämän havainnon hän teki kärsivällisempänä siitä syystä, että hänen ja nuoren loordin välissä tuoksusi oivallisesti silavoittu salvukukko.
Päivällinen meni ajan tapojen mukaan. Kaikki oli laadultaan erinomaista, ja paitsi luvattuja skotlantilaisia herkkuja tarjosi pöytä häränlihaa ja vanukasta, vanhan Englannin ainaisia ruokavaroja. Pieni kaapillinen hyvin aistikkaasti ja kauniisti muovattuja pöytähopeita ei ollut saamatta osakseen muutamien vieraitten kiittelyjä ja salakähmäistä letkausta Sir Mungolta omistajan taitavuudesta omassa käsityössään.
"Minua ei hävetä se käsiala, Sir Mungo", virkkoi kunnon porvari. "Sanotaan hyvän kokin osaavan nuolla oman näppinsä, ja olisi mielestäni suhdatonta, että minä laajassa Britannian valtakunnassa puolet korukaappeja hopeilla varustettuani kattaisin oman pöytäni halvalla tinalla."
Pappismiehen ruokaluku jätti nyt vieraille vapauden käydä käsiksi heidän eteensä asetettuun maalliseen hyvyyteen, ja ateria jatkui hyvin säveästi, kunnes täti Judit paremmin suositellakseen salvukukkoa vakuutti seurueelle, että se oli kuuluisaa siipikarjarotua, jonka hän oli itse tuonut Skotlannista.
"Sittepä, niinkuin jotkut sen maanmiehet, madam", virkkoi säälimätön Sir Mungo ja vilkaisi samalla isäntäänsä kohti, "se on hyvin rasvottu Englannissa".
"On joitakuita toisia sen maanmiehiä", vastasi mestari Heriot, "joille kaikki Englannin voitelu ei ole kyennyt tekemään samaa hyvää palvelusta".
Sir Mungo irvisti ja punastui, muu seurue nauroi; ja ivailija, jolla oli syynsä pidättyä äärimäisyyksistä mestari Georgen kanssa, vaikeni aterian loppuajaksi.
Ruokalajit vaihdettiin makeisiin ja mitä parhaimpaan viiniin, ja Nigel näki lontoolaisen ammatinharjoittajan vieraanvaraisuuden suorastaan voittavan varakkaimpienkin raatiherrain kekkerit, joissa hän oli käynyt ulkomailla. Kuitenkaan ei ollut havaittavissa mitään kopeilua tai äveriään porvarin asemaan soveltumattomalta tuntuvaa.
Pitojen pitkittyessä Nigel sen ajan seuratapojen mukaan omisti puhelunsa etupäässä mrs. Juditille, jonka hän huomasi lujaa skotlantilaista ymmärrystä edustavaksi naiseksi, enemmän luontuvaksi puritanien katsantokantaan kuin hänen veljensä Georgen – sillä siinä suhteessa olivat he toisiinsa, vaikka jälkimäinen aina sanoi häntä tädiksi, – mitä likeisimmin kiintyneeksi häneen ja ahkeraksi pitämään silmällä hänen kaikkinaista mukavuuttaan. Kun tämän kelpo vaimon puhelu ei ollut vilkasta eikä huomattavaa, kääntyi nuori loordi luonnollisesti myös vanhan kellosepän peräti kauniiseen tyttäreen, tämän istuessa hänen vasemmallaan. Mistress Ramsaylta ei kuitenkaan ollut saatavissa muita kuin yksitavuisia vastauksia, ja kun nuori urho oli virkkanut parhaat ja miellyttävimmät kohteliaisuutensa keksinnöt, väreili tytön sievillä huulilla hymy niin vienona ja häipyvänä, että sitä tuskin saattoi eroittaa.
Nigel alkoi kyllästyä seuraansa, sillä vanhat kauppiaat haastelivat talon isännän kanssa liikeasioista ylimykselle tyyten tajuamattomaan tapaan. Mutta silloin käänsi äkkiä Sir Mungo Malagrowther heidän huomionsa muuhun.
Tämä rakastettava henkilö oli tovia aikaisemmin vetäytynyt pois seurasta erään ulkonevan ikkunan komeroon, josta sai katselluksi talon edustalle ja pitkin katua. Tätä paikkaa piti Sir Mungo mieluisampana varmaankin niiden näkyjen takia, joilla suuren kaupungin kadut tavallisesti