kalleudet. Ja hän koetti saada minut lupaamaan, etten seurustele hänen kanssaan salongin ulkopuolella."
"Siinä siis todellinen syy, miksi aiotte naimisiin!"
"Juuri niin. Siksi äiti lähetti Dillworthin Intiaan."
"Kova onni – mutta tehän voitte tehdä paremmat kaupat kuin Dillworthin kanssa."
Selden tarjosi paperosseja ja Miss Bart otti kolme tai neljä pistäen yhden huulilleen ja pannen toiset pieneen kultarasiaan, joka oli kiinnitetty hänen pitkään helminauhaansa.
"Vieläkö minulla on aikaa? Juuri vetää yksi haiku." Hän kumartui eteenpäin, pitäen paperossin pään itseensä päin. Tällöin Selden tarkkasi puhtaasti persoonattomalla nautinnolla, miten tasaisesti mustat silmäripset reunustivat hänen pehmeitä valkoisia silmäluomiaan ja miten niiden varjo suli poskien puhtaaseen kalpeuteen.
Miss Bart alkoi kävellä ympäri huonetta, tarkastellen kirjahyllyjä ja vedellen välillä savuja. Muutamissa kirjoissa oli hyviä, taiteellisia värikuvia ja hänen katseensa hyväili niitä, ei kokeneen arvostelevasti, vaan mieltyneenä hauskoihin värivivahduksiin ja tekotapaan, mikä oli hänen erikoisharrastuksiaan. Äkkiä hän kääntyi Seldeniin päin kysyen:
"Te keräilette ensi painoksia ja muita esineitä, eikö niin?"
"Niin paljon kuin sellainen voi sitä tehdä, jolla ei ole rahoja tuhlattavana. Silloin tällöin korjaan jotakin romukasasta ja käyn huutokaupoistakin katsomassa."
Miss Bart oli alkanut tarkastella kirjahyllyjä, mutta hänen katseensa liukui niillä tarkkaamattomasti, ja Selden näki, että uusi ajatus askarrutti hänen mieltään.
"Keräilettekö te Amerikkaa koskevaa kirjallisuutta?"
Selden tuijotti häneen ja naurahti.
"En, se ei juuri kuulu harrastuspiiriini. Oikeastaan en ole keräilijä; minä aivan yksinkertaisesti omistan mielelläni hyviä painoksia kirjoista, joista pidän."
Miss Bart hymähti hieman. "Ja Amerikka-kirjallisuus on hirveän typerää, otaksun?"
"Niin luulisin – muille paitsi historioitsijalle. Mutta oikea keräilijä arvostelee esinettä sen harvinaisuuden mukaan. En luule, että Amerikkaa käsittelevien teosten ostajat viettävät yönsä niitä lukemalla – niin ei ainakaan tehnyt vanha Jefferson Gryce."
Miss Bart kuunteli tarkkaavasti. "Ja kuitenkin ne maksavat satumaisia hintoja, eikö niin? Tuntuu niin hullulta maksaa suuria summia rumasta, huonosti painetusta kirjasta, jota kukaan ei aio koskaan lukea! Ja luulen, etteivät useimmat Amerikka-kirjallisuuden omistajat ole mitään historioitsijoita?"
"Eipä ei; hyvin harvat historioitsijat voivat ostaa niitä. He voivat lukea niitä yleisissä kirjastoissa tai yksityisissä kokoelmissa. Vain pelkkä harvinaisuus näyttää vetävän tavallista keräilijää."
Selden oli istuutunut sen tuolin käsinojalle, jonka lähellä Miss Bart seisoi. Tämä jatkoi kyselyjään: mitkä olivat harvinaisimmat nidokset, pidettiinkö Jefferson Grycen kokoelmaa todellakin maailman arvokkaimpana, ja mikä on korkein hinta, mikä koskaan on maksettu harvinaisesta nidoksesta.
Oli niin huvittavaa istua ja katsella Miss Bartia, kun tämä otti kirjan toisensa perästä hyllyltä, selaillen niitä, hänen kumartuneen profiilinsa kuvastuessa vanhojen nidosten lämminväristä taustaa vastaan, että Selden pysähtymättä jutteli ihmettelemättä hänen äkillistä harrastustaan niin kuivaan alaan. Mutta hän ei voinut koskaan olla kauan hänen seurassaan koettamatta löytää syytä siihen, mitä hän teki, ja kun Miss Bart pani paikoilleen La Bruyerin ensimmäisen painoksen ja kääntyi pois kirjahyllyiltä, alkoi Selden kysyä itseltään, mitä hän tarkoitti. Miss Bartin seuraava kysymys ei ollut omansa antamaan Seldenille tästä selvitystä. Hän pysähtyi hänen eteensä, huulilla hymy, joka kerta kaikkiaan näytti merkitsevän hänen pääsemistään Miss Bartin uskotuksi ja muistuttavan häntä siitä, mihin se häntä velvoitti.
"Ettekö koskaan halua olla kyllin rikas ostaaksenne haluamanne kirjat?" kysyi hän äkkiä.
Selden seurasi silmillään, miten hän loi tarkastelevan katseen ympäri huonetta, jonka kalusto ja seinäverhot olivat kuluneet.
"Ettenkö haluaisi? Pidättekö minua pylväspyhimyksenä?"
"Ja haluatteko tehdä työtä?"
"Ah, työ itsessään ei ole niin pahaa – olen jokseenkin mieltynyt lakialaan."
"Ei sitä; mutta olla sidottu, elää jokapäiväisen tottumuksen mukaan – ettekö koskaan halua matkustaa pois, nähdä vieraita maita ja kansoja?"
"Kauheasti – varsinkin kun näen kaikkien tovereitteni kiiruhtavan laivaan."
Miss Bart huoahti ymmärtävästi. "Mutta jos haluatte kyllin hartaasti, niin rikkaalla avioliitollahan se on autettu."
Selden purskahti nauruun. "Herra varjelkoon!" huudahti hän.
Miss Bart nousi huoaten ja heitti paperossinsa pois.
"Ah, sillä on ero – naisen täytyy, mies saa, jos hän haluaa." Hän tarkasteli Seldeniä arvostelevan näköisenä. "Teidän takkinne voi olla kulunut – mutta kuka siitä välittää? Se ei estä ihmisiä kutsumasta teitä päivällisille. Jos minä kävisin kuluneissa vaatteissa, niin ei kukaan välittäisi minusta: naista pyydetään kutsuihin yhtä paljon hänen vaatteidensa kuin hänen itsensä takia. Vaatteet ovat tausta, runko, jos niin haluatte: ne eivät saa aikaan menestystä, mutta ne ovat osa siitä. Kuka välittäisi tuhruisesta naisesta? Meiltä vaaditaan, että me olemme sieviä ja hyvin puettuja, kunnes menehdymme – ja jollemme kykene siihen yksin, niin on meidän muodostettava yhtiö."
Selden silmäsi häntä huvitettuna. Oli mahdotonta ottaa hänen asiaansa tunteelliselta kannalta, vaikkakin hänen viehättävissä silmissään oli rukoileva ilme.
"Niin, täytyy olla upporikas ajatellakseen sellaista varain sijoittamista. Te ehkä menette tänä iltana kokemaan kohtaloanne Trenoreille?"
Hän käänsi kysyvän katseensa Seldeniin.
"Ajattelin, että menisitte sinne – no ei sitä varten! Mutta siellä tapaatte paljon tuttavianne – Gwen Van Osburgh, Wetherall'it, Lady Cressida Raith – ja George Dorsetin herrasväen."
Miss Bart pysähtyi viimeisen nimen edellä ja katsoi kysyvästi silmäripsiensä läpi; mutta Selden pysyi hämmentymättömänä.
"Rouva Trenor kutsui minua, mutta en voi lähteä ennenkuin viikon lopulla – ja sitäpaitsi nuo suuret kutsut ikävystyttävät minua."
"Niin minuakin", huudahti Miss Bart.
"Miksi sitten käytte niissä?"
"Se kuuluu asiaan – unohdatte sen! Ja sitäpaitsi, jollen kävisi, niin siitä vasta elämä nousisi Richfield Springsin tädin kanssa."
"Se on ehkä yhtä pahaa kuin naimisiinmeno Dillworthin kanssa", lausui Selden, ja molemmat nauroivat puhtaasta mielihyvästä päästyään äkkiä näin tuttavallisiin suhteisiin.
Miss Bart katsoi kelloa.
"Hyvänen aika! Minun täytyy lähteä. Kello on yli viiden."
Hän seisahtui peilin eteen ja tarkasteli itseään suoriessaan harsoaan. Tuo asento toi oikein näkyviin hänen solakkuutensa, joka antoi hänelle jonkinlaisen metsänpuun sulon – ikäänkuin hän olisi vangittu metsänneitonen, joka on saatettu sovinnaiseen salonkielämään, ja Selden mietti, että sama metsien vapauden piirre hänen luonnossaan se pani sellaisen tuoreuden hänen teennäisyyteensäkin.
Hän seurasi häntä huoneen yli eteiseen, mutta kynnyksellä Miss Bart ojensi kätensä hyvästiksi.
"On ollut erittäin hauskaa. Mutta teidän on tultava vastavierailulle."
"Mutta ettekö tahdo, että saatan teitä asemalle?"
"En. Hyvästi vain täällä!"
Hän antoi kätensä levätä hetken Seldenin kädessä, hymyillen hänelle ihailevasti.
"Hyvästi