hänestä: oli mahdotonta ajatella hänestä, että hän kehittäisi jotain omasta aloitteestaan. Eräs hänen setänsä oli jättänyt hänelle kokoelman, joka jo oli huomattu bibliofiilien keskuudessa. Tämä kokoelma, oli ainoa, mikä on koskaan tuottanut kunniaa Grycen nimelle, ja Percy Gryce ylpeili tästä perinnöstä ikäänkuin se olisi ollut hänen omaa työtään. Niinpä hän vähitellen alkoi sitä pitääkin sellaisena ja tuntea persoonallista tyydytystä, kun hän kuuli viitattavan Grycein amerikkakirjallisuuteen. Niin arka kuin hän olikin siitä, ettei hän joutunut huomion alaiseksi, hän tunsi kuitenkin, kun hänen nimeään mainittiin kirjoituksissa, niin ehdotonta mielihyvää, että se näytti palkitsevan hänen julkisuuden karttamisensa.
Nauttiakseen tuosta tunteesta niin usein kuin mahdollista hän tilasi kaikki aikakauskirjat, jotka yleensä käsittelivät kirjojenkokoilua ja erikoisesti Amerikan historiaa, ja kun näiden aikakauskirjojen sivuilla oli usein viittauksia hänen kirjastoonsa, niin hän rupesi pitämään itseään tärkeänä henkilönä yleisön silmissä, – sillä nämä aikakauskirjathan olivatkin hänen ainoa lukemisensa – ja nauttimaan siitä ajatuksesta, mitä mielenkiintoa hän herättäisi, jos henkilöt, joita hän tapasi kadulla tai matkoilla, saisivat äkkiä tietää, että hän oli Grycein amerikkakirjakokoelman omistaja.
Arkuus ja ujous vaatii sellaisia salaisia palkintoja, ja Miss Bart oli kyllin tarkkanäköinen tietääkseen, että sisälliseen turhamaisuuteen liittyy tavallisesti ulkonainen vaatimattomuus. Jonkin varmakäytöksisemmän henkilön kanssa hän ei olisi uskaltanut syventyä niin pitkälle samaan aiheeseen tai osoittaa niin liioiteltua mielenkiintoa siihen, mutta hän oli aivan oikein vainunnut, että Mr. Grycen itsekkäisyys oli kuin kuiva suo, joka odottaa ravintoa ulkoapäin. Miss Bartilla oli taito seurata ajatuksen pohjavirtaa näyttäessään purjehtivan keskustelun pintavesiä. Ja tässä tapauksessa hänen henkinen retkeilynsä sai nopean yleissilmäyksen muodon Mr. Grycen tulevaisuuteen liittyen hänen omaan tulevaisuuteensa. Grycet olivat Albanysta ja joutuneet vasta hiljakkoin New Yorkiin, jossa äiti ja poika olivat vanhan Jefferson Grycen kuoltua perineet hänen talonsa Madison avenuella – kauheannäköisen talon, joka oli kokonaan ruskeaa kiveä ulkoapäin ja mustaa pähkinäpuuta sisältä ja jossa Grycein kirjasto oli tulenkestävässä mausoleumia muistuttavassa lisärakennuksessa. Lily tiesi kuitenkin kaikki heidän asiansa: nuoren Mr. Grycen ilmaantuminen oli saanut aikaan touhua New Yorkin äitien mielissä, ja kun ei naimattomalla tytöllä ole äitiä, jonka sydän löisi kiivaasti hänen puolestaan, niin hänen täytyy välttämättä olla itse vahdissa omasta puolestaan. Siksi Lily ei ainoastaan pyrkinyt tuppautumaan nuoren miehen tielle, vaan oli hankkiutunut rouva Grycen tuttavuuteen. Rouva Gryce oli valtava nainen, ääni kuin juhlapuhujalla ja ajatusmaailma askarrellen palvelijainsa kepposissa. Hän tuli silloin tällöin istumaan rouva Penistonin luokse ja saamaan häneltä neuvoa, miten hänen oli meneteltävä estääkseen kyökkipiian kuljettamasta ruokatavaroita salaa pois talosta. Rouva Grycellä oli jonkinlaista persoonatonta hyvänsuopaisuutta: yksilölliseen ahdinkoon hän suhtautui epäillen, mutta hän tilasi "Institutioneja", kun niiden vuositilit osoittivat huomattavaa voittoa. Hänen kotoiset velvollisuutensa olivat moninaiset, sillä ne ulottuivat palvelijahuoneiden salaisista tarkasteluista aina aavistamattomiin kellareissa käynteihin, mutta hän ei ole koskaan sallinut itselleen monia huvituksia. Kerran hänellä kuitenkin oli ollut erikoispainos Sarum Rule'a; tuo kullattu albumi, jossa hänen omistuskirjoituksensa oli kulunut, muodosti hänen salonkinsa pöydän pääkoristeen.
Percy oli kasvatettu niiden periaatteiden mukaan, joita niin erinomainen nainen välttämättömänä teroittaa mieleen. Jokainen varovaisuuden ja epäluulon muoto oli juurrutettu itsestäänkin vastahakoiseen ja varovaiseen luonteeseen sillä seurauksella, että rouva Grycen olisi tuskin tarvinnut ottaa häneltä kalossinkäyttölupausta, sillä niin epätodennäköistä oli, että hän olisi uskaltanut mennä sateeseen. Päästyään miehuusikään ja perittyään isänsä omaisuuden nuori Percy jäi edelleenkin asumaan äitinsä kanssa Albanyyn. Mutta Jefferson Grycen kuoleman jälkeen, kun eräs toinen suuri omaisuus joutui hänen poikansa käsiin, rouva Gryce oli sitä mieltä, että hänen poikansa "edut" vaativat tämän oleskelua New Yorkissa. Rouva Gryce asettui siis asumaan Madison avenuella olevaan taloon, ja Percy, jonka velvollisuudentunto oli jäänyt jäljelle hänen äitinsä velvollisuudentunnosta, vietti kaikki arkipäivänsä Broad Streetin toimistossa, jossa liuta kalpeita pienipalkkaisia miehiä oli harmaantunut Grycein pesää selvittäessä.
Mikäli Lily saattoi tietää, tämä oli ollut tähän saakka Percy Grycen ainoa toimi, ja hänelle suotaneen anteeksi, ettei hän pitänyt liian vaikeana tehtävänä herättää sellaisen nuoren miehen mielenkiintoa, jota oli pidetty helpossa komennossa. Joka tapauksessa hän tunsi olevansa niin täydellisesti tilanteen herra, että hän antautui turvallisuuden tunteeseen, jossa kaikki Mr Rosedaleen ja niihin vaikeuksiin kohdistuva pelko, joista tämä pelko riippui, hävisi ajatuspiiristä.
Junan pysähtyminen Garrisonsissa ei olisi häntä häirinnyt näissä ajatuksissa, jollei hän olisi huomannut hajamielisyyden ilmettä seuralaisensa katseessa. Tämä istui oveen päin, ja Miss Bart arvasi, että jonkun tuttavan saapuminen oli kääntänyt hänen huomionsa puoleensa; sitä todisti päänkääntäminen ja koko ruumiin äkillinen liike, jonka hänen omakin astumisensa rautatievaunuun oli saanut aikaan.
Miss Bart ymmärsi heti nuo oireet eikä siis ollut hämmästynyt, kun häntä tervehti eräs kaunis nainen, joka astui vaunuun palvelustytön, rotukoiran ja kantajan seuraamana, joka hoippui matkatavarataakan alla.
"Kas, Lily, oletko matkalla Bellomontiin? Silloin et kai voi luovuttaa minulle paikkaasi, arvelen? Mutta minun täytyy saada paikka tässä vaunussa – kantaja, teidän täytyy hankkia minulle paikka heti. Eikö kukaan voi siirtyä muuanne? Minä haluan olla tuttavieni seurassa. Aha, päivää, Mr. Gryce! Olkaa hyvä ja antakaa hänen ymmärtää, että minun täytyy saada paikka teidän ja Lilyn lähellä."
Rouva George Dorset, välittämättä erään matkustajan kohteliaista ponnistuksista, joka matkalaukku kädessä koetti parhaansa tehdäkseen hänelle tilaa poistuessaan junasta, seisoi, keskellä käytävää levittäen ympärilleen tuota yleistä rauhattomuutta, jota kaunis nainen osoittaa usein matkoilla.
Hän oli pienempi ja hoikempi kuin Lily Bart, eläväliikkeinen ja notkea kuin kiemurteleva harso tai renkaan läpi juoksija. Hänen pienet kalpeat kasvonsa näyttivät olevan pelkkänä mustana, oudonsuurena silmäparina, joiden ihmeellinen loiste oli merkillisenä vastakohtana hänen itsetietoiselle äänelleen ja liikkeilleen, niin että hän oli, kuten eräs hänen ystävistään huomautti, vapautuneen hengen kaltainen, joka tarvitsi paljon tilaa.
Huomattuaan vihdoin, että Miss Bartin viereinen paikka oli hänen käytettävänään, hän asettui sille asettaen kapineensa hujan hajan ympärille ja selittäen sillä välin, että hän oli tullut suoraan Mount Kiscosta automobiililla samana aamuna ja hät'hätää noin tunti sitten saapunut Garrisonsiin saamatta edes vetää kunnon savuja, hänen mies-riiviönsä kun oli jättänyt täyttämättä hänen laatikkonsa heidän lähtiessään tänä aamuna.
"Eikä sinullakaan, Lily, ole luultavasi tähän aikaan päivästä yhtään jäljellä," päätteli hän valittavalla äänellä.
Miss Bart huomasi Mr. Percy Grycen pelästyneen katseen, sillä eihän tämä itse ollut vielä koskaan vetänyt savuakaan.
"Mikä mieletön kysymys, Bertha!" huudahti Miss Bart punastuen ajatellessaan tupakoimistaan Lawrence Seldenin luona.
"Mitä, etkö sinä polta? Milloin olet siitä lakannut? Mitä – sinäkö et koskaan —? Ettekö tekään, Mr. Gryce? Aha, niinpä niin – miten typerää minulta – ymmärrän."
Ja rouva Dorset nojasi matkatyynyjään vastaan huulilla hymy, joka sai Lilyn toivomaan, ettei hänen vieressään olisi ollut vapaata paikkaa.
III
Bellomontissa bridgepeli kesti tavallisesti pikkutunneille. Kun Lily meni vuoteeseensa tuona yönä, oli hän pelannut liian kauan omaksi hyväkseen.
Koska hän ei tuntenut mitään halua itsetutkisteluun, joka odotti häntä hänen huoneessaan, hän viivytteli leveällä