nämä pukivat uimapuvut ylleen ja menivät yhdessä kylpemään ja minä – hm – tarjoilin heille. Ja jos joku varhainen vieras odotti häntä hänen noustessaan, niin herra saattoi kutsua hänet mukaansa mennessään kylpyyn – jos vieras oli kyllin tuttu nimittäin.»
Batler niin sanoakseni puhui rivien välistä[28]ja tunsi it-sensä vaivautuneeksi koettaessaan keksiä mahdollisimman hienotunteista muotoa huomioilleen. Palmu katsoi terävästi häneen, mutta Batler piti silmänsä itsepintaisesti lattiaan luotuina.
»Jos ymmärrän viittailunne oikein», hän sanoi, »tar-koitatte, että juuri tänä aamuna herra Rygseckillä kyl-piessään saattoi olla syytä salvata ovi sisäpuolelta. Häntä odottavat vieraat olivat siksi tuttuja, että heidän päähänsä saattoi pälkähtää pistäytyä kylpyhuoneeseen häntä ta-paamaan. Ja teidän käsityksenne mukaan nämä esil-läolleet – hm – yksityisasiat olivat siksi epämiellyttävää laatua herra Brunolle, että hän katsoi parhaaksi ensin pukeutua, ennen kuin antautui neuvotteluihin.»
»Herra komisario!» sanoi Batler ja kohotti torjuvasti kätensä. »En ole sanonut mitään sellaista.»
»No niin, no niin», huiskautti Palmu. »Kuulustelussa kävi ilmi, että kaikki tiesivät herra Brunon nousevan ta-vallisesti neljännestä vailla kymmenen. Oliko hän tosiaan niin säännöllinen?»
»Siinä asiassa hän oli erittäin täsmällinen», vakuutti Batler. »Hänellä oli oma herätyskello, hyvin tarkka herätyskello, joka herätti hänet täsmälleen 9.45 soittamalla erään – hm – sävelmän.»
»Minkä sävelmän?» Palmu kävi tarkkaavaiseksi.
Batler jäykistyi hieman. »Minulla on syytä olettaa», hän sanoi torjuvasti, »että se oli sävelmä hengellisestä laulusta ’Nyt ylös sieluni[29].’»
»Sehän on – sehän on —», mutisi Kokki närkästyneenä. Mutta Palmu vaiensi hänet viittauksella.
»Se on sivuseikka. Jatkakaa, Batler!»
»Hän nousi heti kuunneltuaan sävelmän loppuun, vis-kasi vain kylpytakin ylleen ja laskeutui makuuhuoneen vierestä johtavia pikkuportaita myöten tänne. Haalea vesi oli valmiina altaassa. Sillä välin asetin valmiiksi keittiössä tarjottimelle aamuteen, ranskanleipää, voita ja marmeladia sekä puoli lasillista tuoretta appelsiinimehua. Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän soitti sitten ta-vallisesti makuuhuoneensa vieressä olevasta työhuoneesta.»
»Työhuoneesta?» yllättyi Palmu kysymään. »En tiennyt, että Bruno Rygseckillä oli tapana tehdä työtäkin.»
»Hän sanoi sitä työhuoneeksi», kertoi Batler hienotunteisesti. »Joka tapauksessa – puolta tuntia kauemmin hän ei milloinkaan viipynyt kylpyhuoneessa.»
»Mutta – mutta —», tuumi Palmu, »tällainen tapojen säännöllisyys ei nähdäkseni sovi lainkaan siihen luonnekuvaan, jonka kuulemani perusteella olen isännästänne muodostanut.»
»Tjaa, herra komisario, mitään muita säännöllisiä ta-poja hänellä ei ollutkaan», myönsi uskollinen palvelija alistuvasti. »Hänellä olikin tapana – hm – leikkisästi sanoa, että tottumus nousta määräaikana vuoteesta oli ainoa side, joka enää yhdisti hänet järjestyneeseen yhteiskuntaan ja sitä säilyttäviin voimiin. Siksi hän tahtoi pitää kiinni tästä tavasta. Se oli hänelle niin sanoakseni oikku, sillä joskus edellisenä iltana myöhään valvot-! tuaan hän saattoi kylvyn ja teen jälkeen mennä uudelleen vuoteeseen ja nukkua iltapäivään asti.»
»Oletan, että kaikki hänen tuttavansa tunsivat tämänhänen heikkoutensa?» kysyi Palmu.
»Kaikki hänen tuttavansa tunsivat sen», vahvisti Batler vakavana.
Palmu mietti hetken. Sitten hän viittasi meitä seuraamaan ja astui välikköön. Poistuttuamme kaikki kylpyhuo-neesta hän nykäisi oven kiinni ja sammutti valon sieltä kiertämällä oven vieressä olevaa sähkönappulaa. »Ja nyt!» hän sanoi. »Näyttäkääpä, miten mursitte oven auki!»
Batler kavahti. »Minä en murtanut ovea auki. Insinööri Vaara teki sen.»
»Samantekevää. Näyttäkää vain, missä te seisoitte ja muut seisoivat ja miten kaikki tapahtui», neuvoi Palmu. »Älkää unohtako mitään, mutta koettakaa olla lyhyt. Pelkään, että salissaolijat pian hermostuvat.»
»Kaikki kävi aivan yksinkertaisesti», selitti Batler. »Siihen ei kulunut minuuttiakaan. Havaittuani siis, että kylpyhuoneen ovi oli lukittu sisäpuolelta eikä kukaan vastannut koputuksiini, hain salista insinööri Vaaran ja Aimo-herran. Tulimme hallista alas näitä portaita, in-sinööri ensimmäisenä, minä viimeisenä. Insinööri meni suoraan ovelle ja koputti lujasti. Kuuntelimme kaikki pienen hetken. Myös Aimo-herra koputti, mutta in-sinööri sysäsi hänet syrjään. Ensin hän ravisti ovea kädensijasta, sitten hän yritti iskeä sen auki kyynärpäällään, mutta kun sekään ei auttanut, hän otti pari askelta vauhtia ja potkaisi oven auki, niin että rytisi. Minä kier-sin sähkönappulaa ja törmäsimme kaikki sisään, minä viimeisenä. Salpa oli murtunut ja ovi halkeillut saranain kohdalta, niin luja oli potkaisu.»
»Ja sitten huomasitte heti, mitä oli tapahtunut?» otakui Palmu. »Koettakaapa tarkasti muistella, mitä teitte ja mitä kukin sanoi.»
Batler pinnisti muistiaan ja jatkoi jokaista sanaa harkiten: »Luulen, että insinööri Vaara osoitti ensimmäiseksi altaaseen ja sanoi ’katsokaa’. Jähmetyimme kaikki se-kunnin ajaksi ja melkein samassa hetkessä Aimo-herra osoitti saippuaa ja sanoi ’saippua’. Otaksun, että kaikki samalla kertaa käsitimme, miten onnettomuus oli tapahtunut.»
»Saippua oli lennähtänyt seinän viereen ja lattiassa oli liukas juova», muisteli Palmu. »Niin, ei tainnut olla vaikeata arvata. Entä sitten?»
»Nostimme hänet altaasta ja asetimme hänet lepovuoteelle alppiaurinkolampun alle. Nostin lampun syrjään ja insinööri Vaara aloitti heti tekohengityksen. Tarkoitan, ensin riisuimme kylpytakin hänen yltään ja insinööri tart-tui hänen vyötäisiinsä kohottaen häntä, niin että pää riippui alaspäin, jotta vesi olisi päässyt juoksemaan suusta.»
»Käsitän», kiirehti Palmu. »Mutta miten nostitte hänet altaasta. Ette kai tarkoita, että sukelsitte sinne nostamaan häntä?»
»En toki!» Batler torjui nopeasti tällaisen epäilyksen. »Laskeuduin tikkaille vedenrajaan ja yletyin juuri kylpytakin liepeeseen. Tällä tavoin sain helposti vedetyksi ruumiin tikkaiden kohdalle. Ruumishan liikkui kevyesti vedessä, sillä ihmisen ominaispaino on —»
»Jätetään ominaispaino!» keskeytti Palmu. »Kylpytakin liepeistä oli siis verraten helppo nostaa hänet kuiville. Entä sitten?»
»Insinööri Vaara aloitti tekohengityksen. Neuvottuaan meille, mitensitä oli jatkettava, hän meni soittamaan lääkärille. Minä annoin tekohengitystä ja Aimo-herr a hieroi hänen jalkojaan. Silloin juuri huomasin, että häneliä oli kuhmu takaraivossaan ja kiinnitin myös Aim herran huomion siihen. Päättelimme, että hän pudotessaan oli menettänyt tajuntansa kolauksen takia. Insi nööri Vaaran perässä tuli Airi-neiti sisään.»
»Mitä hän sanoi?» keskeytti Palmu.
»Hän tuli aivan väkisin, vaikka insinööri tahtoi estää häntä. Hän oli tavattoman järkyttynyt, niin, luulen, että hän oli kaikkein kauhistunein tapaturman johdosta. ’Se ei ole totta, se ei voi olla totta’, hän huusi. Insinööri Vaara – niin, luulen, että insinööri melkein läimäytti häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Ja samaan sohinaan tulivat muut naiset, vanhaneiti Rygseck kompastui heti ensimmäiseksi ja kiljahti ja tarrautui insinööriin, jottei olisi kaatunut, ja käski minun viedä saippuan pois ja rouva Rygseck – luulen, että hän oli vähän hysteerinen, sillä hän nauroi!»
»Nauroi?» toisti Palmu kysyvästi ja Kokki hätkähti moista naisellista tunteettomuutta.
»Niin, hän todella nauroi», vahvisti Batler. »Vanhaneiti