että sanat ainakin ovat suuret.
LONGAVILLE. Suurisanainen vähävarainen! Jumal' antakoon meille kärsivällisyyttä!
BIRON. Kuulemaanko vai hillitsemään nauruamme?
LONGAVILLE. Kuulemaan kiltisti ja nauramaan siivosti, tai pidättymään kummastakin.
BIRON. Niin oikein. Sen mukaan, miten esityksen parsi kohottaa meitä iloisuuden parsille.
KALLO. Asia koskee minua, herra, sen mitä se koskee Jaquenettaa. Sillä tapaa, että minut tavattiin teoksiltani.
BIRON. Millä tapaa?
KALLO. Tapa ja muoto oli seuraava, näin ikään: minä tapasin hänet linnantapaisessa, istuin hänen kanssaan renkunmuotoisella ja seurasin häntä puistoon, jossa meidät tavattiin; joka kaikki yhteensä on tapa, muoto ja seuraus. Mitä muuten tapaan tulee, niin on kai tapana että mies puhuttelee naista; ja mitä muotoon tulee, – jossakin muodossa.
BIRON. Entä seuraus?
KALLO. Niin seuraus on kai selkäsauna. Jumala varjelkoon oikeutta!
KUNINGAS. Tahdotteko nyt tarkkaavasti kuunnella tätä kirjettä?
BIRON. Kuuntelemme kuin oraakkelia.
KALLO. O, Raakelia se lihallinen ihminen kuulee.
KUNINGAS (lukee). "Suuri majesteetti, taivaslaen sijaishallitsija, Navarran yksinhallitseva itsevaltias, sieluni maallinen Jumala ja ruumiini elatuspatruuna", —
KALLO. Ei vielä sanaakaan Kallosta!
KUNINGAS. "Näin se on". —
KALLO. Olkoon vain; mutta jos hän sanoo, että näin se on, niin on hänen totuudenrakkautensa vähän niin ja näin. —
KUNINGAS. Rauha!
KALLO. – Olkoon minun ja jokaisen kanssa, joka ei tohdi tapella.
KUNINGAS. Ei sanaakaan!
KALLO. – Muiden ihmisten salaisuuksista, sitä pyytäisin.
KUNINGAS. "Näin se on: korpinkarvaisen melankolian ahdistamana suljin mustanraskaan mieleni sinun terveyttätuottavan ilmasi terveellisen lääkityksen huomioon, ja, niin totta kuin olen aatelismies, päätin mennä jaloittelemaan. Aika, milloin? Kuudennen hetken vaiheella, milloin karja parhaillaan palkii, linnut parhaillaan nokkivat ja ihmiset istahtavat nauttimaan sitä ravintoa, jota sanotaan illalliseksi. Se, mitä tulee aikaan, milloin. Nyt perus, millä; tarkoitan, millä kävelin: se oli sinun niin kutsuttu puistosi. Sitten paikka, missä; tarkoitan, missä kohtasin tuon riettaan ja perin takaperoisen tapauksen, joka lumivalkeasta kynästäni irroittaa sen ebenholtsin-karvaisen musteen, jota tässä katselet, silmäät, tarkastat ja näet. Mutta mitä tulee paikkaan, missä, niin se on idänpuoleista pohjoista itäpohjaa kohti tuon sinun kummallisesti kiemuroivan puistosi läntisestä kolkasta; siellä näin tuon halpamielisen tolvanan, tuon sinun iloisuutesi alhaisen kivennuoliaisen", —
KALLO. Minut!
KUNINGAS. – "Tuon oppimattoman vähätietoisen sielun". —
KALLO. Minut!
KUNINGAS. – "Tuon typerän vasallin". —
KALLO. Aina vain minut!
KUNINGAS. – "Joka, muistaakseni, on nimeltään Kallo". —
KALLO. Minä, niin!
KUNINGAS. – "Seuranaan ja seuralaisenaan, vastoin vahvistetuksi julistettua sääntöäsi ja kieltolakiasi, tuommoinen – tuommoinen – oo! tuommoinen – minua hirvittää sanoa, mimmoinen" —
KALLO. Naikko.
KUNINGAS. – "Tuommoinen isoäitimme Eevan lapsi, feminiini, tai, jotta suloälysi sen paremmin käsittäisi, nainen. Hänet minä – niinkuin iki-arvoisa velvollisuuteni kehoittaa – lähetän sinun tykösi saamaan ansaitun rangaistuksen, suloarmosi palvelijan Antti Pöllön kautta, miehen, jolla on hyvä maine, käytös, ryhti ja arvo."
PÖLLÖ. Minä se olen, luvalla sanoen; minä olen se Antti Pöllö.
KUNINGAS. "Mitä tulee Jaquenettaan – niin on nimeltään se heikompi astia, jonka tapasin tuon vasta sanotun tolvanan kanssa, – niin säilytän häntä kuin lakisi vihan astiaa ja pienimmästä suloviittauksestasi olen jättävä hänet oikeuden käsiin. Kaikella täydellisimmällä, alamaisimmalla, sydäntä sytyttävimmällä velvollisuuden innolla sinun Don Adriano de Armado."
BIRON. Se ei ollut niin hyvää kuin odotin, mutta kuitenkin parasta mitä olen kuullut.
KUNINGAS. Niin kyllä, huonoimmasta parasta. – Mutta kuules, poikaseni, mitä sanot sinä tästä?
KALLO. Minä tunnustan naikon.
KUNINGAS. Oletko kuullut julistusta?
KALLO. Tunnustan, että olen paljonkin siitä kuullut, mutta vähän pannut siihen huomiota.
KUNINGAS. Julistettiin vuosi vankeutta sille, joka tavattaisiin naikon kanssa.
KALLO. Minua ei ole tavattu semmoisen kanssa; se oli mamselli.
KUNINGAS. Hyvä; julistuksessa sanottiinkin: mamselli.
KALLO. Ei se ollut mamsellikaan; se oli neitsyt.
KUNINGAS. Sekin sanankäänne oli huomioon otettu; julistuksessa sanottiin: neitsyt.
KALLO. Jos asia niin päin kääntyy, niin kiellän hänen neitsyytensä; minut tavattiin tytön kanssa.
KUNINGAS. Se tyttö ei sinua suurinkaan auta.
KALLO. Auttaa se tyttö sentään jossakin asiassa.
KUNINGAS. Julistan sinulle tuomiosi: sinun tulee paastota viikon päivät vedellä ja leivällä.
KALLO. Mieluummin rukoilisin kuukauden päivät lammaspaistin ja lihaliemen ääressä.
KUNINGAS.
Ja don Armadon vartijakses saat. —
Hänelle hänet jätä, lord Biron. —
Nyt, hyvät herrat, täyttämähän se,
Mink' äsken vakavasti vannoimme.
(Kuningas, Longaville ja Dumaine menevät.)
BIRON.
Min' annan pääni hatturähjäsestä,
Ett' ei nuo lait ja valat kauan kestä. —
No, tule, poikaseni.
KALLO. Minä kärsin totuuden tähden, herra; sillä tosi on, että minut tavattiin Jaquenettan kanssa, ja se Jaquenetta on uskollinen tyttö. Siis tervetullut, sinä autuuden katkera kalkki! Kova onni minulle vielä kerran hymyilee, ja siihen saakka käy istumaan, murhe!
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Armadon asunto puistossa
(Armado ja Tiisa tulevat.)
ARMADO. Poika, mikä on merkki, kun suurihenkinen mies tulee raskasmieliseksi?
TIISA. Suuri merkki on se, että hän näyttää synkältä.
ARMADO. Ovathan synkkyys ja raskasmielisyys sama asia, sinä rakas poika-vesa.
TIISA. Ei, ei, hyvä Jumala! herra, ei.
ARMADO. Miten sinä erotat synkkyyden ja raskasmielisyyden, sinä hento nuorukainen?
TIISA. Osoittamalla helppotajuisesti niiden vaikutuksen, te jäykkä ukko.
ARMADO. Jäykkä ukko! Miksi jäykkä ukko?
TIISA. Hento nuorukainen? Miksi hento nuorukainen?
ARMADO. Sanoin "hento nuorukainen", pitäen sitä sopeutuvana tuntonimenä sinun nuoreen ikääsi katsoen, jota voimme kutsua hennoksi.
TIISA. Ja minä "jäykkä ukko", pitäen sitä soveltuvana nimityksenä teidän vanhaan ikäänne nähden, jota voimme sanoa jäykäksi.
ARMADO.