ANTREAS. Jos sen tietäisin, niin, jumalauta, pois sen kieltäisin. Huomenna minä ratsastan kotiin, herra Topias.
HERRA TOPIAS.
Pourquoi, hyvä ritari.
HERRA ANTREAS. Mitä se on, pourquoi? Myöntävääkö vai kieltävääkö? Voi, jos olisin kieliin käyttänyt sen ajan, minkä olen miekkailuun, tanssiin ja karhunajoon kuluttanut! Oi, että olisin opinammattiin ruvennut!
HERRA TOPIAS.
Silloin olisit saanut oivan tukkapään.
HERRA ANTREAS.
Mitä? Olisiko se tukkaani parantanut?
HERRA TOPIAS.
Epäilemättä; sillä näethän, ett'ei se tahdo luonnostaan kähertyä.
HERRA ANTREAS.
Mutta se sopii minulle sangen hyvin, eikö totta?
HERRA TOPIAS. Erinomaisesti; se roikkuu niinkuin pellavatutti rukinpäässä ja toivon vaan, että saisit emännän, joka ottaisi sinut polviensa väliin ja kehräisi sen putipuhtaaksi.
HERRA ANTREAS. Tottakin, huomenna lähden kotiin, herra Topias; sisarenne tytär ei tahdo näyttäytyä, ja jos sen tekeekin, niin panen vetoa neljä yhtä vastaan, ettei hän minusta huoli. Herttua itse, tästä naapurista, kosii häntä.
HERRA TOPIAS. Hän ei huoli herttuasta; hän ei tahdo ketään, joka on häntä parempi säätyyn, ikään ja älyyn nähden; sen hän on minulle vannonut. Vielä sitä on toivon kipinää, ukkoseni.
HERRA ANTREAS. Odotan sitten vielä yhden kuukauden. Minulla on mitä kummallisin luonne olla taitaa; olen väliin kovasti ihastunut hyppyihin ja naamiaisiin.
HERRA TOPIAS.
Kelpaatko sinä, ritari, sellaisiin hullutuksiin?
HERRA ANTREAS. Yhtä hyvin kuin joku toinenkin Illyriassa, olkoonpa kuka hyvänsä, kun vaan ei ole minua ylhäisempi; en silti tahdo vanhalle vertoja vetää.
HERRA TOPIAS.
Kuinka suoriut sinä galliardi-hypyssä, ritari?
HERRA ANTREAS. Osaan kuin osaankin takavilkuria heittää, ja hypäkön teen yhtä hyvän kuin joku toinenkin Illyriassa.
HERRA TOPIAS. Miksi tällaista taitoa salassa pidetään? Miksi tällaisia avuja kätketään esiriipun taakse? Pelätäänkö, että ne tomuttuvat, niinkuin rouva Mallin2 maalikuvat? Miks et mene kirkkoon galliardia hypellen ja tule kotiin courantea tanssien? Minä puolestani teikkaisin aina hoppapolskan tahdissa enkä heittäisi edes vettänikään muussa kuin enkeliskan asennossa. Mitä ajattelet? Onko tämä maailma semmoinen, että täällä sopii panna kynttilänsä vakan alle? Luulenpa, sääriesi oivaan rakennukseen nähden, että ne ovat muodostetut galliardin tähtiasemossa.
HERRA ANTREAS. Niin, tukevat ne ovat, ja tulenkarvaisissa sukissa näyttävät ne koko sieviltä. Laitetaanko hypyt?
HERRA TOPIAS.
Niin, mitäpä muutakaan? Olemmehan syntyneet kauriin tähdikössä.
HERRA ANTREAS.
Kauriinko? Se merkitsee tuustia ja puustia.
HERRA TOPIAS. Ei, veliseni, se merkitsee teikausta ja keikausta. Näytähän noita kipakoitasi. Hei vaan! Korkeammalle! Hei! hei! – Oivallista!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus
Huone herttuan hovissa.
(Valentin, ja Viola miehen puvussa, tulevat.)
VALENTIN. Jos herttua teille yhä vaan tämmöistä suosiota osoittaa, Cesario, niin on luultava, että kohoatte hyvinkin korkealle. Hän on vasta kolme päivää teitä tuntenut.
VIOLA. Pelkäätte joko oikullisuutta hänen puoleltaan tai huolimattomuutta minun puoleltani, koska epäilette hänen suosionsa kestävyyttä. Onko hän lemmissään huikentelevainen?
VALENTIN.
Ei suinkaan.
VIOLA.
Kiitoksia. Tässä tulee herttua.
(Herttua, Curio ja seurue tulevat.)
HERTTUA.
Miss' on Cesario?
VIOLA.
Nöyrin palvelijanne.
HERTTUA.
Hetkeksi poistukaa te muut. – Cesario,
Nyt tiedät kaikki: avonainen aivan
On sydämmeni salakirja sulle.
Olivian luo siis lähde, nuorukainen;
Äl' eittoon tyydy, ovellaan vaan seiso
Ja sano, ettet paikastasi liiku,
Ennen kuin pääset puheilleen.
VIOLA.
Mut, Herra,
Jos niin hän antaunut on surun valtaan,
Kuin kerrotaan, hän ei mua koskaan kuule.
HERTTUA.
No, huuda sitten, riko säätty tapa,
Mut tyhjin toimin palata et saa.
VIOLA.
Jos pääsen puheilleen, niin mitä sanon?
HERTTUA.
Ah! Kerro hälle rakkauteni kiihko,
Kiitellen hellyyttäni, hänet hurmaa;
Sa tuskieni tulkiks olet oiva;
Hän mieluummin sun nuoruuttasi kuulee
Kuin vakavamman muotoist' airutta.
VIOLA.
En tuota usko.
HERTTUA.
Usko, rakas poika;
Se parjaa nuorta ikääsi, ken sanoo,
Ett' olet sinä mies. Dianan huulill'
Ei punaa somempata; vieno äänes
On, niinkuin immen, heleä ja kirkas;
Sin' olet naisen osaan niinkuin luotu.
Suotuisa tähtesi on tähän toimeen.
Sen tiedän. – Neljä, viisi mukaan menköön,
Tai kaikki, jos on halu. Mulle paras
On mitä vähin seura. – Työs tee hyvin,
Niin herrasi on onni sinun onnes,
Ja hyvät päivät saat.
VIOLA.
Teen, minkä voin.
(Syrjään.)
Tukala tuska kosioida sille,
Jon kanssa mielis itse vihkisille!
(Menevät.)
Viides kohtaus
Huone Olivian talossa.
(Maria ja narri tulevat.)
MARIA. Sano oiti, missä olet ollut; muuten en puolusteeksesi suutani avaa senkään vertaa, että harjas siitä sisään mahtuisi. Armollinen neiti laittaa sinut varmaankin hirteen poissaolostasi.
NARRI. Laittakoon vaan. Joka kunnolla on hirtetty, ei sen tarvitse temppuja tehdä.
MARIA.
Todista