teatterissa Kaarlo lähti jo kesäkuun ensi päivinä Tukholmaan, mutta teatterit olivat suljetut ja henkilöt, joita hän olisi tahtonut tavata, matkoilla. Sentähden Emilie viikko myöhemmin saapuessaan sinne kohtasi veljensä sangen tyytymättömänä oloonsa. Tämän ohella vaivasi molempia yhtäkkiä ilmestynyt jäätävä takatalvi. Kumminkin he viipyivät Tukholmassa, levottomasti odottaen tietoja eräästä läheisestä sukulaisesta, joka oli vaarallisesti sairastunut ja jonka kuolema, jos se olisi tapahtunut, olisi pakottanut heidät palaamaan kotimaahan. Tästä ja muusta kertoo Emilie nti Elfvingille kirjeessä (13/6), josta otamme seuraavan:
"Eilinen ilta oli kuitenkin hupainen, kävimme näet katsomassa [kiertomatkalla olevia] ranskalaisia näyttelijöitä. Coquelin ja Pasca ovat erinomaisia taiteilijoita, Berton on hyvä, toiset heikonpuoleisia paitse erästä pientä daamia, joka on niin kuulumattoman kehno, että oli melkein häpeä. Semmoista pikku hanhea ei ole päästetty näyttämölle edes meillä [teatterimme] lapsuudessa. Coquelin on elävä todistus siitä mitä äly ja lahjakkaisuus aikaansaavat. Hänen vartalonsa on mitätön, kasvojenpiirteet rumat eivätkä ollenkaan hienostuneet – paremmin oikein jokapäiväiset, nenä niin muodoton kuin mahdollista, ääni itsessään vähäpätöinen, ja sittenkin joka sanansa, joka liikuntonsa, joka kasvojeneleensä vaikuttaa valtavasti yleisöön – juuri semmoisen tulee taiteilijan olla – sielun on kaikki tehtävä eikä ulkonaisten, aistillisten ansiopuolten; jos niitä sen ohella on olemassa, niin se on varsin hyvä, mutta jollei niitä ole, niin tulee ilmankin toimeen, niinkuin Coquelin. En voi sanoin lausua, kuinka hänestä pidin." – Kun sähkösanoma tuli että sairas oli parempi, sisarukset matkustivat Kristianiaan, jossa viipyivät neljä päivää. "Winterhjelmit ja Magelsenit tekivät kaikkensa", Emilie kirjoittaa, "saadakseen Kristianiassaolomme hupaiseksi, ja siinä he täydellisesti onnistuivat – ilmakin oli ihanan kesäistä, niin että voimme vapaasti olla liikkeellä maalla ja merellä." Erittäin mieluista oli sisarusten olla kahdessa kodissa, joiden emännät olivat heidän uskollisimpia ystäviään. Pyhänä 19/6 Ida Aalberg ja Lydia Lagus tulivat Kristianiaan, ja seuraavana päivänä Emilie lähti näiden seurassa Modumin ja Kaarlo yksin Sandefjordin kylpylaitokseen. Viime mainittu erosi seurasta arvattavasti sentähden, että Emilie samoin kuin molemmat taiteilijattaret sairasti kurkkutautia, jonka parantumisen tärkeimpiä ehtoja oli vaitiolo ja helpointa oli kai olla puhumatta kun asui yksin. Myöhemmin Emilie kirjoittaakin, että hän, Ida Aalberg ja Lydia Lagus, jotka "molemmat esiintyvät hyvin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti", enimmäkseen olivat kukin erikseen, puhuen niin vähän kuin mahdollista. Muutoin he keskenään käyttivät ainoastaan suomenkieltä, karttaen maanmiestensä seuraa ja uusia tuttavuuksia. Kun tunnetuksi tuli että neidit Aalberg ja Lagus olivat näyttelijättäriä, pyydettiin heitä avustamaan iltamissa, mutta turhaan. Ettei tämänlainen erakkoelämä kylpylaitoksessa, jossa oli neljättä sataa vierasta, ollut erittäin hupaista on itsestään selvää, mutta valitettavasti se oli välttämätöntä niinkuin aikaa voittaen hyvin nähtiin.
Kesä- ja heinäkuun vaihteella sattui Suomessa kaksi tapahtumaa, johon ystävämme Norjassa ottivat sydämestään osaa: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 50-vuotisjuhla 30/6-2/7 ja J. V. Snellmanin kuolema 4/7 Jälkimäisestä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (9/7):
"Olemme jo saaneet tiedon suuresta surusta, joka on kohdannut koko maatamme. Rva Winterhjelm sai sähkösanoman ja ilmotti kohta asian meille. Suruuni sekaantuu kuitenkin jonkunlainen kiitollisuuden tunto siitä että hänen ei tarvinnut elää yli aikansa: hän pelkäsi sitä kauheasti ja valitti, että Runebergin ja Cygnaeuksen täytyi kuolla, niinkuin tapahtui, saamatta mennä kuolemaan katse kirkkaana miehekkään rohkeasti. Yksityistietoja Snellmanin kuolemasta meillä ei ole; kaksi kertaa viikossa tulee minulle Uusi Suometar ja Morgonbladet ja ensi postissa saamme kai lukea siitä. Jumala antakoon hänelle autuutensa ja rauhansa. Rehellisesti ja miehekkäästi hän on taistellut isänmaansa ja kansansa edestä."
Hautajaisissa, jotka tapahtuivat 7/7, Almberg Suomalaisen teatterin puolesta laski seppeleen Snellmanin arkulle. – Kun posti toi suomalaisia lehtiä Modumiin, saatiin siellä lukea H. D: nkin nekroloogi suuresta vainajasta. Ida Aalberg kirjoittaa siitä Bergbomille ja sanoo sitä surkeaksi ja hävyttömäksi:
"Koko se äänivarasto, jota näinä kahtena viikkona olen koettanut tarkoin säästää ja kartuttaa, on tänään tulvannut virtana esiin – en ole voinut sitä estää, vaikka se kyllä on ollut väärin ja hyödytöntä, sillä Modumissa oleskelevat 'liberaalit' eivät suinkaan siitä parane."
Kaarlosta tiedämme vähemmän – oikeastaan vain sen, että hän Sandefjordissa, jossa hänellä oli "hirmuisen ikävä", muun muassa seurusteli erään tanskalaisen kirjailijan kanssa, jolla oli tuttavia Kööpenhaminan teatterimaailmassa ja jonka kautta hän toivoi saavansa toteutetuksi "vanhan tuumansa" hankkia sieltä vanhoja painamattomia uudenvuodenkappaleita, joita voitaisiin mukailla ja sovittaa suomalaisiin oloihin. Nähtävästi ei asiasta tullut sen enempää.
Elokuulla sisarukset palasivat kotia, niinkuin näkyy Emilien kirjeestä nti Elfvingille 14/8:
"Torstaina tulimme kotia, Kaarlo ja minä, jotenkin reippaina. Matka meni nopeasti, kun emme pysähtyneet Kristianiaan eikä Tukholmaan. – Kaarlo matkusti eilen Viipuriin nähdäkseen, kuinka teatterirakennus on edistynyt. Jollemme saa siellä alottaa ennen 1 p. lokak., alamme ehkä Tampereella. Aikomuksemme oli alottaa täällä, mutta syyskuun ohjelmistoon oli ajateltu 'Murtovarkaus' y.m., jossa Aalbergilla on pääosa, ja hänen täytyi jäädä ulkomaille. Hänen kurkkunsa ei vieläkään ole terve, ja hän tahtoi Kristianiassa puhutella etevää spesialistia tri Edv. Bullia, joka palaa ulkomaanmatkalta 20 p. Laguksen laita on samallainen. Hän jäi Modumiin ja halusi suorastaan kysyä Bullilta, luuliko tämä hänellä olevan tulevaisuutta laulajattarena. – Voi, rakas Betty, minkaltainen vuosi on tulossa! Jos tämä kolea ja sateinen ilma jatkuu, niin emmehän voi muuta odottaa kuin puutetta ja hätää armaalle maa raukallemme. Kyllä on kovaa, että Suomen kansan taistelun täytyy olla niin raskas yhtä hyvin henkisessä kuin aineellisessa suhteessa. Jumala auttakoon ja varjelkoon meitä!" – Tositeossa kävi niin, että Ida Aalbergin täytyi yhä edelleen jäädä lääkärin hoidon alaiseksi – hän asui Winterhjelmillä Kristianiassa ja palasi vasta helmikuulla monenkuukautisen vaitiolon jälkeen saatuansa äänensä takaisin. Sitä kovempi oli Lydia Laguksen kohtalo: hänen täytyi kokonaan luopua taiteilijaurastaan. "Surullista oli nähdä Lydia Lagusta", kirjoittaa Emilie hänestä, "vaikken koskaan ole niin paljon pitänyt hänestä kuin nyt: hän kantaa niin kauniisti onnettomuuttansa, Jumala auttakoon häntä!" —
Näytännöt alettiin sittenkin Helsingissä 4/9 antamalla Nummisuutarit. Huone oli melkein täysi, ja uusi kenraalikuvernööri Heidenkin oli teatterissa. "Hän ei siis aio kohdella meitä niin 'en canaille' kuin Adlerberg", Emilie huomauttaa. Ensimäinen pikku uutuus tuli 15/9, H. Müllerin laulunsekainen, 1-näytöksinen näytelmä Adelaida. Kappale, johon suuren säveltäjän Beethovenin elämä iloineen suruineen on kokoonpuristettu, herätti melkoista mielenkiintoa. Leinon sanotaan mahdikkaasti näytelleen pääosaa, joskaan hän ei saanut luonteeseen sitä "pyhimyksen kirkkautta", jota tekijä näyttää tarkottaneen, ja nti Avellan oli Adelaidana miellyttävä samoin kuin nti Hacklin pienemmässä sivuosassa. Kuukauden merkkitapaus oli kuitenkin Daniel Hjortin sekä harjotukseen että näyttämöllepanoon huolella toimitettu uudistus. Se meni kolme kertaa perätysten (21/9-25/9).
Suurin tunnustus tuli nytkin rva Aspegrenin osaksi. Hänen Katrissaan havaittiin "voimallisesti mukaansa tempaava, kansallinen piirre, joka ei mitenkään ollut vieraan näyttelijättären saavutettavissa, mutta suomalaiseen yleisöön teki omituisen, sydäntä kouristavan vaikutuksen". Nimiroolissa esiintyi nyt Axel Ahlberg. Hän oli "kunnioitettavalla kyvyllä tutkinut Daniel Hjortia ja loi siitä itsenäisen kuvan, kenties ei vielä täysin selvän ja riittävän syvän, mutta kaikissa tapauksissa reippaalla ja leveällä siveltimellä alustellun. Useissa kohtauksissa hän jo nosti näyttelemisensä ja käsityksensä tositaiteelliselle kannalle, niin etenkin 3:n näytöksen ensi kuvaelmassa (linnanpihalla)". Kuitenkin oli hänen esiintymisessään, kävelemisessään j.n.e. vielä paljo häiritsevää. Nti Avellan oli suuresti edistynyt Sigridinä, siinä oli totuutta, yksinkertaisuutta ja kirkkautta. Kokonaisuuden vaikutus oli hyvä ja yleisö tyytyväinen. – Ohjelmistolle