on pahasti vetämäisillään käsityöläisperhettä nenästä, oli tekijän edellisiä heikompi, mutta Böök sai paljon kiitosta markkinarosvon esittämisestä. Vihdoin voitiin 11/2 näytellä Konkurssi, joka oli uusi Helsingissä. Se meni kolme kertaa peräkkäin ja herätti suuressa määrin katsojain mielenkiintoa. Esitys tunnustettiin sujuvaksi ja näyttämölle suurta kunniaa tuottavaksi; eritoten Leino Tjeldenä ja Vilho Berentinä ansaitsivat hyvin kaikki heille tarkotetut suosionosotukset.
Kuukauden lopulla 23/2 näyteltiin ensi kerran Minna Canthin Murtovarkaus, jonka ilmestyminen näyttämöllä on teatterin historian merkkitapauksia. Tämän näytelmän oma historia alkaa kumminkin jo aikoja ennen näyttelemistä, ja siihen on katsaus luotava varsinkin kun me siten ensi kerran saamme nähdä, kuinka Bergbom kohteli ja neuvoi vasta-alkavia draamakirjailijoita.
Minna Canth, joka ennen oli kirjoittanut ainoastaan lyhyitä novelleja, jutelmia, y.m. kirjoituksia sanomalehtiä varten, ryhtyi v: n 1879 alussa – niinkuin hän itse on kertonut Suomalaisen teatterin näytännöistä (Jyväskylässä), mutta myöskin hyvän tuttavansa Robert Kiljanderin samantapaisista aikeista innostuneena – sommittelemaan ensimäistä näytelmäänsä. Hänen miehensä, lehtori J. F. Canthin sairaus ja kuolema 14/7 keskeytti kuitenkin työn, mutta syksyllä hän siihen palasi ja 27/11 hän lähetti teoksensa valmiina Bergbomille. Jollei se kelpaisi näyteltäväksi, hän kirjoitti, antaisi hän sen painettavaksi Päijänteen novelliosastoon. Bergbomin vastauksesta otamme pääkohdat:
(Helsinki 5/1 1880). "Kunnioitettava Rouva! Suurella mielihyvällä olen lukenut Teidän, monessa kohden sangen viehättävän, kansannäytelmänne Murtovarkaus. Dialogi on sujuva ja suomalainen, henkilöt luontevat – Hoppulainen oikein mainio ilmiö – ja toiminta, vaikka kappaleen heikoin puoli, ylimalkaan tyydyttävä. Minusta teoksenne on hyvin sopiva Suomalaisen teatterin ohjelmistoon ja otan sen mielelläni näyteltäväksi. – Koska ohjelmistomme jo on määrätty muutamaksi kuukaudeksi, voimme vasta huhti- tai toukokuulla esittää näytelmänne. – Näyttelemistä varten tahtoisin mielelläni, jos siihen suostutte, ehdottaa muutamia muutoksia ja lisäyksiä, jotka luullakseni tekisivät näytelmänne juonen elävämmäksi ja jännittävämmäksi.37 – Sallikaa minun lopuksi lausua toiveeni, että tämä ei ole viimeinen tuote, jolla ilahdutatte Suomalaista teatteria. Suurimmalla kunnioituksella Kaarlo Bergbom."
Tietenkin tekijä oli tyytyväinen arvosteluun, mutta kappaleen näytteleminen myöhästyi tavalla, joka koetteli kärsivällisyyttä. Nähtävästi sai Nooran odottamaton, hämmästyttävä menestys Bergbomin ensin säästämään mieltäkiinnittävän uutuuden seuraavaksi näytäntökaudeksi, ja sitten aiheutti teatterin sulkeminen keisarisurun johdosta keväällä 1881 ja Ida Aalbergin sairaus syksyllä ja talvella s.v. (häntä kun pidettiin ainoana sopivana Helenan esittäjänä) uusia lykkäyksiä. Kumminkaan ei tämä viivytys ollut näytelmälle haitaksi. Se näkyy seuraavasta.
Kirjeessä 19 p: ltä kesäk. 1880 Bergbom, samalla kun hän ilmottaa roolien olevan puhtaaksi kirjoitetut, kysyy, eikö hän saisi lähettää näytelmää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kilpailemaan kauppias W. Parmasen lahjottamasta palkinnosta, joka kolme vuotta turhaan oli ollut tarjona, ja jatkaa sitten:
[Ennen kun näytelmä jätetään kilpailuun] "olisi kuitenkin yksi tärkeä lisäys tehtävä, joka luullakseni suuresti hyödyttäisi draamaanne. Ensimäisen ja toisen näytöksen välille tahtoisin ihan uuden kuvaelman Penttulan luona. Penttula näetten on loppupuolella niin tärkeä henkilö, että hänen nykyinen lyhyt ilmestymisensä alussa näyttää liian episodilliselta. Aiheita uuteen kuvaelmaan on kylläksi: Penttulan ja Loviisan juonet katkaistaksensa rakastavien liitto, Penttulan varkaustuumat, salainen viinanpoltto, johon Hoppulainen ja Antti ovat osallisina, ja sitten kohtauksia, jotka osittain naurettavalla, osittain kamalalla tavalla valaisevat kansan taikauskoa ja siis selittävät Penttulan suuren vaikutusvoiman. Mitä itse arvelette? Ettekö luule, että tämmöinen kuvaelma voisi tulla hyvin vaihtelevaksi. Ehkä olisikin parempi, ettei se olisi kuvaelma, vaan kokonainen näytös, joten kappale jaettaisiin viiteen eikä neljään näytökseen."
"Ja vielä lopuksi hyvin harras pyyntö. Kirjoittakaa pian jotain uutta yhtä kelvollista tai parempaakin kuin Murtovarkaus. Jos vaan Suomalainen teatteri voisi herättää hyvän draamallisen kirjallisuuden, olisi sen tulevaisuus varma. Murtovarkaus on niin ilahduttava alku, ettei Kiven jälkeen kotimaiselle näytelmäkirjallisuudelle ole ilmestynyt parempaa ennettä. – Jos Teillä on halua ja aikaa kirjoittaa jotakin uutta, ehdottaisin kansannäytelmän 1808 v: n sodan ajalta, johon Vänrikki Stoolin tarinat voisivat antaa aihetta. Tietysti on kuiva, epärunollinen paatos kartettava, joka tekee esim. [F. Berndtsonin] 'Ur lifvets strid' niin ilettäväksi; sitä vastoin olisi kansanomainen, virkeä huumori paikallaan."
Minna Canth noudatti neuvoa ja sepitti uuden näytöksen eli "kuvauksen", nimittäin toisen järjestyksessä, jossa tapaamme Bergbomin ehdottamat ainekset ja piirteet ja joka kieltämättä enentää teoksen arvoa sekä taiteelliselta että kansanelämän kuvaamisen kannalta.38 Niinikään annettiin kappale kilpailuun, jossa se sai palkinnon (kts. ylemp. s. 81). Mitä vihdoin tulee uuteen näytelmään, oli rva Canth halukas ryhtymään siihenkin, niinkuin näkyy kirjeestä 14/4 1881, jossa hän kertoo saaneensa palkinnon, "josta minun etupäässä on kiittäminen Teitä, Herra Tohtori", ja huoattuaan: "Suokoon Luoja minulle voimia kirjoittamaan uusia ja parempia näytelmiä, voidakseni siten parhaiten kiitollisuuttani osottaa", esittää tämän suunnitelman:
"Jo edellisenä talvena sain hra Kiljanderilta Jyväskylässä39 erään aineen, jonka hän oli hylännyt, mutta joka minua hyvin miellytti. Sitä olen alkanut kirjoittaa, ja ensimäinen näytös onkin jo piakkoin valmis. Sisältö on seuraava: Kauppaneuvos Toikka on viisitoista vuotta takaperin polttanut tehtaansa, renkinsä Kaipaisen avulla. Siinä tilaisuudessa kuoli myöskin työmies Ronnen vaimo, ja Toikka otti hänen pienen poikansa, Kaarlon, kasvatikseen. Kaipainen joutui heti rikoksen tehtyään tunnonvaivoihin ja pakeni Amerikaan, mutta Toikka sai palorahat, pelastui häviöstä ja on siitä asti elänyt toimekkaana, varallisena miehenä. Hänellä on nyt täysikasvuinen tytär, Elina, joka on kihloissa paroni Tannerin kanssa. [Kaarlo] Ronne taas on tullut kunnon mieheksi ja [on] kauppaneuvoksella apulaisena. Hän rakastaa Elinaa, vaikka hän tuskin itsekään sitä vielä tietää. Sairaana ja heikkona palajaa Kaipainen Amerikasta. Hän halajaa päästä lepoon synnyinmaansa poveen, mutta sitä ennen hän tahtoo tunnustaa rikoksensa. Kauppaneuvos uhkaa, houkuttelee, rukoilee, mutta turhaan. Vihdoin myöntyy Kaipainen kuitenkin viivyttämään tunnustusta, siksi kun Elinan häät ovat olleet. Hän tekee sen Elinan tähden, jota hän pienenä on käsivarrellaan tuuditellut, ja joka on syytön heidän rikokseensa. Kauppaneuvos on nyt voittanut aikaa, viikon verran. Hänen kova ja ylpeä luontonsa panee hänen miettimään keinoa kunniansa pelastamiseen. Kun muuta neuvoa ei ole, päättää hän lähettää Kaipaisen hiukkaista ennen iankaikkisuuteen, luuletellen, ettei tuo niin suuri rikos ole, koska tämä kuitenkin on piakkoin kuoleva. – On hääilta. Kauppaneuvos puolipukeutuneena istuu suojassaan synkissä tuumissa. Elina on morsiushuoneessa, hääväki kokoontuu. Kaipainen, jonka mieli tekee nähdä 'pikku Ellaa' morsiamena, raottaa ovea, – tulee sisään kauppaneuvoksen kutsumana. Vielä kerran koettaa tämä häntä houkutella. Mutta se ei onnistu. Hän tarjoo viiniä Kaipaiselle, mutta lasissa onkin myrkkyä. Kaipainen vie lasia huulilleen, luo samassa silmänsä kauppaneuvokseen ja huomaa petoksen. Kauppaneuvos lukitsee oven, tunnustaa aikomuksensa ja syöksee Kaipaisen niskaan, aikoen kuristamalla ottaa häneltä hengen. Samassa koputetaan ovea, häntä kiirehditään viemään Elinaa vihille, musiikki soi, pappi ja hääväki seisovat odottamassa. Kaipainen on pyörtynyt, kauppaneuvos laahaa hänet sisähuoneeseen. Sillä välin on Elina, paroni ja Kaarlo tulleet oven taakse. He pelkäävät onnettomuuden tapahtuneen, kun eivät vastausta saa. Mutta kauppaneuvos jo tointuu, hän aukaisee oven, tekeytyy levolliseksi, mutta on kalman vaalea. Kaipainen on selvinnyt sisähuoneessa, hän tulee esiin ja ilmottaa kaikki. Elina kauhistuu ja paroni kieltäytyy yhdistymästä moiseen perheeseen, Ronne toimittaa Kaipaisen sairashuoneeseen. – Kauppaneuvos epätoivon vallassa ottaa myrkkyä ja menee sisähuoneeseen. Kaarlo ja Elina tulevat. Kaarlo on käynyt Kaipaisen luona,