Skotlannissa, jonka valmistus oli tuottanut paljo puuhaa Emilielle Helsingissä (josta kaikki mitä tarvittiin oli lähetettävä) ja samoin Kaarlolle Viipurissa. Se meni "loistokkaasti", ja nti Avellan sai vilpitöntä tunnustusta nimiroolin esittämisestä. Myöhemmistä mainitsemme Kosijat, Mustalaiset, Hellät sukulaiset (Böök oiva Schumrich) ja (16/12) ohjelmistolle uusi, A. Jalavan suomentama Tóthin 3-näytöksinen huvinäytelmä Naiset valtioelämässä, joka, Ilmarinen sanoo, vilkkaasti esitettynä kyllä huvitti yleisöä, vaikka siinä oli paljo "meidän oloillemme ihan outoa".
Tarkotus oli ollut jouluksi matkustaa Helsinkiin ja sen mukaan oli toimittu: viipurilaiset pitivät 17/12 seurueelle jäähyväiskemut, joissa Gabr. Lagus ehdotti teatterin ja J. H. Erkko [Pietariin matkustaneen] Bergbomin maljan; 19/12 annettiin kaupunkilaisten pyynnöstä Kirjeen kujeet Viipurin linnan korjaamisrahaston hyväksi ja 20/12 esitettiin Maria Stuart Skotlannissa (kolmannen kerran) läksiäisnäytäntönä. Mutta edellisenä päivänä oli Helsingissä annettu virallinen kielto näytellä Arkadiateatterissa, ja sentähden johtokunta sähkötti seurueelle käskyn jäädä Viipuriin kuukauden loppuun – pitemmästä ajasta ei voinut olla puhetta, syystä kun teatteri uudesta vuodesta oli vuokrattu kiertävälle ruotsalaiselle näyttelijäseurueelle. Viimeinen näytäntö (Hellät sukulaiset ja Saimaan rannalla) oli 27/12, ja vuoden päättyessä seurue siis tuli Helsinkiin, mutta tietämättä milloin voitaisiin ryhtyä julkiseen toimeen.
Tiistaina 20/2 Emilie Bergbom kirjoitti nti Elfvingille: "Koko syksyn on kaikki sujunut niin tavattoman hyvin ja rauhallisesti, että olen ollut oikein hämmästynyt, mutta nyt on sen sijaan onnettomuus iskenyt meihin niinkuin pommi. Arkadia on suljettu ja seurue koditon! Kuinka asia edelleen kehittyy, sitä en tiedä vielä; emme ole tahtoneet mitään tehdä, ennen kun Kaarlo tulee ja hän tulee huomenna. Pyhänä i.p. [kuvernööri] Alfthan kävi täällä valmistamassa meitä iskuun ja eilen i.p. hän lähetti meille virallisen tiedonannon. Tietysti valitamme hänen tuomiostaan, mikä tulos siitä lieneekään. Meitä tahdotaan esiintymään Aleksanterinteatterissa Fiorinin [italialaisen oopperan] kanssa, mutta en tiedä myönnymmekö siihen. Kaikissa tapauksissa asemamme on ylen vaikea ja huolestuttava." – Alkusyynä kiusalliseen jupakkaan, joka ryösti teatterilta kokonaisen kuukauden parhainta työaikaa, oli Wienissä sattunut kauhea onnettomuus. Siellä oli näet 8/12 suuressa Ringteatterissa juuri kun näytäntö oli alkamaisillaan valkea päässyt irti näyttämöllä ja, palvelus- ja suojelusväen saamattomuuden ja toimettomuuden tähden, levinnyt salonkiin ja tuhonnut enimmän osan sinne kokoontunutta yleisöä, noin 700-800 henkeä. Tämä surkea tapaturma sai kaikkialla asianomaiset kysymään, oliko heidän valvontansa alaisissa teattereissa tarpeeksi varo- ja pelastuskeinoja samantapaisen onnettomuuden välttämiseksi. Niin meilläkin, ja 19/12 a.p. tuli kuvernööri poliisimestarin ja palosammutuskuntien päällikköjen kanssa Arkadiaan, tutki sitä ja, niinkuin jo on kerrottu, vielä samana päivänä annettiin virallinen kielto enää vastedes näytellä teatterissa. Toiset teatterit tutkittiin joku päivä myöhemmin ilman että ne suljettiin.
Ymmärrettävää on, että Arkadiateatterin johtokunta piti yleisön turvaamista yhtä tärkeänä kuin konsanaan viranomaiset, mutta silti se ei voinut katsoa kieltoa kohtuulliseksi. Jo ennen kun viranomaiset olivat liikahtaneetkaan, oli näet johtokunta ryhtynyt mitä tehokkaimpiin toimenpiteisiin yleisön pelastamisen varaksi tulipalon sattuessa: m.m. määrännyt 10 uutta uloskäytävää avattavaksi (niin että niitä entisten kanssa olisi 20), jota paitse jo ennen Wienin teatteripaloa oli päätetty hankkia vesijohto Arkadiaan. Kun lisäksi otettiin huomioon, että ulospääsö muista teattareista ei suinkaan ollut mukavampi eikä edes yhtä helppo sekä että teatteripalojen tuhoisuus ei lainkaan riippunut siitä olivatko seinät puusta tai kivestä (sillä savu ja kuumuus tukehduttavat säännöllisesti ihmiset ennen kun seinät syttyvät), laati johtokunta senaattiin anomuksen, että hallituksen toimesta asetettaisiin tutkijakunta, joka tarkastaisi missä määrässä pääkaupungin teatterit ovat tulipalon sattuessa hengenvaaralliset, ja että, jos, niinkuin johtokunta puolestansa arveli, selville tulisi, että Arkadiateatteri ei ollut muita vaarallisempi vaan päinvastoin tarjosi runsaampaa pelastumisen tilaisuutta, kielto olisi peruutettava. Samaan aikaan johtokunta jätti Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle pyynnön saada siksi kun kielto kumottaisiin käyttää uutta teatteria kaksi iltaa viikossa suomalaisia näytäntöjä varten.
Tämä tapahtui jo ennen joulua, mutta ratkaisu oli kaukana. Viranomaiset samoin kuin Ruotsalaisen teatterin johtokunta panivat koko koneistonsa liikkeelle. Jälkimäinen lykkäsi asian kannatusyhdistykselle, tämä taasen "delegatsionille ja intendentille" ja nämä takaisin kannatusyhdistykselle, joka vihdoin kokouksessaan 16/1 (niinkuin edeltäkäsin oli saattanut arvata) antoi kieltävän vastauksen. Hallitus taasen kuulusteli kuvernööriä ja selitti sitten, ettei johtokunnan anomus "antanut aihetta mihinkään toimeen". Silloin täytyi johtokunnan valittaa kuvernöörille poliisikamarin kiellosta (joka oli kuvernöörin itsensä määräämä!), kuvernööri puolestaan vaati poliisikamarilta selitystä, käskien "kuulustella" johtokuntaa. Tämä kutsuttiinkin poliisioikeuteen 7/1, jolloin se anoi uuden tutkimuksen pitämistä sitte kun kaikki korjaukset oli tehty; 21/1 oli uusi "syyni" Arkadiassa, ja sen nojalla kielto vihdoinkin peruutettiin 23/1!
Vaikka olisi väärin väittää kuvernöörin y.m. viranomaisten sulaksi kiusaksi panneen jutun alkuun (tiedetäänpä hänen omin päin hieroneen kauppaa venäläisten kanssa, että Suomalainen teatteri ja Fiorini saisivat yhdessä näytellä Aleksanterinteatterissa!), niin on kuitenkin varmaa, että toisia teattereita kohtaan oltiin vähemmän ankaria. Intoa oli näytettävä ja tietenkin oli Arkadia sopivin toimenpiteitten esineeksi – sentähden ei senaattikaan katsonut vertailevaa teatterien tarkastamista tarpeelliseksi. Näin arvosteltiin asiaa, joka oli herättänyt melkoista huomiota maassa ja m.m. saanut Ilmarisen jo vuoden lopulla hartaasti kehottamaan teatteritalon rakentamiseen kansalliselle näyttämölle Helsinkiin. Yritys koskee koko kansaa, lehti sanoo, ja sentähden on osakkeita tarjottava merkittäväksi ympäri maan; pantakoon asia vaan alkuun. U. S. piti ensiksi ehdotusta liian aikaisena, koska vastaperustettujen koulujen tulevaisuus vielä oli turvaamatta; mutta kun toiselta puolen yhä selvemmäksi kävi, kuinka mahdotonta teatterin oli ajan pitkään elää riippuvaisena milloin mistäkin säikähdyksestä, otettiin tuuma vakavan harkinnan alaiseksi. Se tapahtui Suomalaisen klubin kokouksessa 21/1 ja asetettiin siinä toimikunta (A. Almberg, Eliel Aspelin, K. Bergbom, Seb. Gripenberg, A. Helander, E. Nervander ja J. Stenbäck) valmistamaan asiaa. Tämän toimikunnan 25/1 allekirjoittamassa lausunnossa ehdotetaan, että teatteri rakennettaisiin siihen paikkaan Kasarminkadun varrelle, missä nyt on tieteellisten seurain talo, sekä että rakennuksen, paitse näyttämöä ja salonkia, jossa olisi tilaa 800 katsojalle, tuottavaisuuden tähden pitäisi sisältää laajanlaisen ravintolahuoneiston, huoneita Suomalaiselle klubille ja pienemmille kauppaliikkeille. Kustannukset laskettiin 600,000 markkaan, joista toivottiin saatavan 100,000 tarkotusta varten perustettavan osakeyhtiön pääomana, 300,000 korottomana taikka huokeana valtiolainana, 150,000 kiinnityslainana toisaalta päin ja 50,000 keräyksen kautta yleisön puolelta. Kun kysymys m.m. E. Nervanderin tekemän pääkirjoituksen kautta Morgonbladetissa 24/1 oli saatettu suurenkin yleisön tietoon, käsiteltiin sitä uudelleen klubin kokouksessa 28/1; johon oli saapunut lukuisa joukko teatterin ystäviä. Kokous hyväksyi pääpiirteiltään toimikunnan ehdotuksen ja päätti sen toteuttamiseksi perustaa osakeyhtiön, johon yleisöä viipymättä kehotettaisiin merkitsemään osakkeita. – Tietty on, että tämä puuha ei vienyt toivottuun tulokseen; mihin se johti, saamme vastedes nähdä.
Teatteri avattiin uudestaan 27/1, ja annettiin ensiksi kaksi Daniel Hjort-näytäntöä – yleisö tervehti lämpimästi seuruetta, jota oli kaivattu neljä kuukautta. Kolmanneksi illaksi oli Björnsonin Konkurssi ilmotettu, mutta Vilhon heikkouden tähden näyteltiin Hellät sukulaiset. Siinä esiintyi Niilo Sala36 tohtorina ("ensimäisen rakastajan" rooli) ensi kerran tärkeänpuoleisessa tehtävässä Helsingissä, ja nti Hacklin näytteli Ida Aalbergin sijasta Thusneldaa. Neljännen näytännön ohjelma oli: Adelaida sekä Tyko Hagmanin saksalaisen aiheen pohjalle laatima 1-näytöksinen Kyökissä ja saman Pormestarin vaali. Molemmat jälkimäiset, mutta varsinkin Kyökissä, saavuttivat suuren naurumenestyksen, ja tuo kohtaus helsinkiläisessä kyökissä tuli kodikkaisuutensa kautta pitkäksi